Joulukuusta

Havahduin juuri siihen todellisuuteen, että edellisestä postauksesta on liki kuukausi aikaa. Ei voi olla! Lupaus itselleni viikottaisesta päivityksestä ei pitänyt. Tällä kertaa ei ole mitään tekosyytä. Aikaa on ollut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Joskus näin.

Huominen Koh Samuin lento lähenee, samoin Thaimaan hallituksen vastaiset protestit. Mielenosoitukset ovat olleetkin tauolla kuninkaan syntymäpäivien vuoksi, mutta heti maanantaiaamuna on melkoinen paskamyrsky odotettavissa. Olimme onneksi varanneet aamulennon, joten suurimmat marssit tapahtuvat meidän joko ollessa terminaalissa tai lentokoneessa. Körilään yliopisto on edelleen suljettuna ja he ovat kehoittaneet oppilaita pysyttelemään sisätiloissa oman turvallisuuden vuoksi. Asuinpaikkamme on ikäänkuin matkan varrella keskustan ja hallintorakennusten välillä, joissa suurimmat levottomuudet tulevat olemaan. Lähitie tulee täyttymään ihmismassoista. Hienoinen huoli leijuu ilmassa, mitä tuleman pitää, sillä olen ymmärtänyt tämän taistelun vietävän "loppuun asti", mitä se ikinä tarkoittaneenkaan. Onko torstaina turvallista saapua lentokentälle ja onko kotikatu enää olemassa(tottakai se on, mutta olen nainen ja siksi huolissani..)?

Niin, Samui, rantalomalle siis vihdoinkin! Auringossa olemme kylpeneet jo, mutta pitkät hiekkarannat ja meri-ilma on jäänyt puuttumaan. Pääsemme nauttimaan työkaverini mieluistasta seurasta hänen viettäessä viisikymppisiään tropiikissa! Samalla vaihdamme kuulumisia ja odotankin kuulevani, miten viimeiset kuukaudet ovat työpaikalla kuluneet. Kumma juttu tuokin, ei töihin kuulu olla ikävä.. =D

Körilään ensimmäinen lukukausi alkaa olla lopuillaan. Seuraavien kahden viikon aikana pidetään loppukokeet, jonka jälkeen jäädään ansaitulle(?) joulutauolle. Samalla myös epäilijät saavat nenillensä ensimmäisten ansaittujen kurssipisteiden ropistessa ns. vaihtokassaan. Uudenvuoden suunnitelmia ei ole. Osaavatkohan paikalliset edes vaihtaa vuotta oikein ja vaihtuuko vuosi meidän kanssa yhtäaikaa(vrt. kiinalainen kalenteri)? Jouluksi on perinteisesti suuria suunnitelmia: teen perinneruokia niin pitkälti kuin lähimarketin valikoima antaa myöden ja olen jopa uskaltautumassa itse piparkakkujen paistoon. Niin, saanko esitellä tuoreimman perheenjäsenemme uunin! Ostoon vaikutti lähinnä nato ja nyty Ameriikanmaalta ja kuva, jossa oli uunituoreita karjalanpiiraita. Kiitos. Kiitos kovasti. =D Pian siis "joudun" piirakkahommiin ensimmäistä kertaa elämässäni! Toisaalta olen innoissani, toisaalta olisin odottanut suurempaa keittiötä ja kunnon välineitä Suomenkamaralla. Mitäpä sitä ei kunnon vaimo tekisi ukkopahan hyväksi..?

Facebookia seuraavat eivät ole voineet olla huomaamatta uusinta glögikokeiluani, josta olen varsin ylpeä. Yritän olla kehaisematta tuotoksiani liikaa, mutta litkuni läpäisi hyvin Sefistikoituneen Körilään Virallisen Makutestin, joten en voi olla kuin tyytyväinen. Toistaiseksi olen käyttänyt vain omenamehua, mutta Samuin keikan jälkeen otan käsittelyyni mustaherukkamehun, jota yllättäen lähikauppa myy. En olisi ikipäivänä uskonut! Mausteita ostin melko shokeeraavasti Chatuchakista, ne on siellä vain halpoja, ja kaikkea löytyi mukavasti. Jopa huisin pitkiä kanelitankoja, mutta Körilään mielestä niitä ei tarvittu. Tylsä.

Odotan jo suunnattomasti Joulua ja ruokien valmistusta! Tunnelman luominen on hieman ongelmallista, mutta pidämme muutamasta perinteestä huolen. Sydämeeni Joulun teen.. Tien toisella puolella on aivan ihastuttava valomeri, josta pyrin otoksia vielä nappaamaan. Eihän ne kameraan tallennu lainkaan yhtä hienosti, mutta saatte edes käsityksen.. Ja lisäänkin sellaisia taas kunhan ehdin, viimeistään Jouluvalmisteluista. =)

Koko maailma leipoo(paitsi minä)

Joulu on lempiaikaani vuodesta. Kynttilöitä, tunnelmaa, tuoksuja, sallimuksia. Vastakohtia. Valoa pimeydessä, lämmin peitto yökylmällä. Lumi, pakkanen ja päivien lyhyys muuttuvat hermojaraastavasta hurmaavaksi. Olen siis jouluihminen.

Pettymys onkin suuri, kun tänä vuonna en ole tuossa itselle niin mieluisassa ympäristössä. Kuinka paljon tahansa pyrkisinkään, en voi olla oma jouluitseni täällä tropiikissa. Ilman uunia en saa kaipaamiani ruokia, ilman lunta ei ole oikeaa tunnelmaa. En voisi koskaan kuvitella karkaavani jouluksi ulkomaille, siis Suomesta. Ymmärrän toki niitä ihmisiä, jotka niin tekevät, sillä kaikki tuo sähläys ja puuha saattaa saada karvat nousemaan.

Tämä joulu tulee siis ilman laatikoita, kinkkua ja tietenkin limppua. Jonkun vuoden takainen perinne katkeaa tänä vuonna, mutta jatkuu varmasti ensi vuonna. Yritin etsiä takuureseptiäni netistä, mutta en sitä tähän hätään löytänyt. Olen yleensä muutaman ylimääräisen valmistanut vanhemmille sekä joillekin ystäville, joiden tiedän arvostavan elettä. Jotkut antavat kukkia, minä jaan limppuja. =)

Ongelma onkin juhla-aterian kokoaminen paikallisista aineksista ilman uunia. Apua! Perunoita ja ?? Olen pari lisukeideaa jo saanut, mutta pääruoan kanssa on varsinainen, noh, päänvaiva. Kalaa? Hunajamarinoitua possua? Voi ei. Kerron kun keksin.

Tunnelmaan päästäkseni aloitin eilen korttien askartelun. Pari ekaa ideaa meni metsään, mutta jo kolmas onnistui melko kivasti. Laitan päivityskuvan, kunhan saan sen valmiiksi. Koska aikaa minulla riittää, otin melko työlään projektin itselleni. Ehkä noita kortteja ei tule tänäkään vuonna montaa lähetettyä. Varastojen täyttö silti on edessä, mikä tarkoittaa reissua viikonloppuna Chatuchakiin, markkinoille. Se tietää myös lompakon selvää kevenemistä, sillä ei osaa olla ostamatta liki ilmaisia nauhoja. Niitä siis melkein jaetaan siellä. =)

Facecbook-seinälleni ilmestyy liki päivittäin toinen toistaan ihanampia luomuksia, siis leipomuksia. Minusta on hirmu ihanaa, että nykypäivän hektisyys ei ole vaikuttanut sellaiseen perustaitoon kuin leivonta, vaikka kaupan hyllyt notkuvat toinen toistaan makoisampia valmishöttelöitä. Omatekemä on aina omatekemä. Se vaiva, tuoreus, lisäaineettomuus ja toki ulkonäkö on aina vaivanarvoista. Arvostan kovasti! Ystävissäni on mestarileipurien ainesta. Nykyleivonta on hieman erilaista kuin ennen, sillä tarvikkeet ovat muuttuneet ajan saatossa. On sokerimassaa, suklaataidetta sekä paljon erilaisia aineita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Mielikuvitus on vain rajana. Jopa sokerihöttösiä kakunkuvia saa pienen sankarin kakkuun. Olen päättänyt ottaa ystäviäni hieman kiinni kunhan saavun Suomeen, sillä pidän leivonnasta. Harrastan sitä aivan liian harvoin! Jopa peruspullat kuulostavat juuri nyt taivaallisilta! 

Korvapäivitys: kuulo palailee hiljalleen eli tulehduskin mennee jo ohi. Korva ei ole vielä täysin normaali, mutta eiköhän kuulokin palaudu ennenpitkää. Ainakin haukottelu saa korvat poksumaan, joten sitä olenkin harrastanut urakalla viime aikoina. :)

Hyvää ja pahaa

Voisinpa sanoa, että Kuala Lumpurin reissusta on selvitty. Sain viikonloppuna nimittäin kolmannen antibioottikuurin tuohon korvaani, joka ei ota parantuakseen. Haluaisin jo energiaa päästä altaalle, kuntosalille ja kaupungillekin. ;) Eilen sain siivottua liki koko kämpän ja olokin oli vähemmän kuumeinen. Hienoa, ehkä tämä kuuri vihdoin auttaa! Kolmatta viikkoa lukossa ollut korvakin antoi palautumisen merkkejä ja lumpsahteli lupaavasti. Onneksi ei rasahdellut, se tekee hyvin kipeää. Lääkärit eivät ole ottaneet tosissaan tuota lukkiutumista, sillä he vain kehottavat "puhaltelemaan" siihen. Turhauttavaa... Kolmasti olen siitä maininnut kahdelle eri lääkärille ilman reagointia. Raivostuttavaa! Onneksi se nyt tosiaan tulehduksen toivon mukaan mennessä ohi on aukeamassa.

Sitten hieman vakavampiin asioihin. Körilään aamutunnit peruttiin eilen punapaitojen mielenosoituksen vuoksi. Punapaidat vastustavat hallituksen korrutoitumista ja asian tiimoilta on viitisen vuotta sitten käyty verisiäkin taisteluita. Luulen turistien olevan turvassa, kunhan noudatetaan normaalia varovaisuutta ja vältetään suuria väkijoukkoja eikä varta vasten hakeuduta vaikeuksiin. Perussettiä. Keltapaidat taas puolustavat hallitusta. Onkin varsin väärä aika käyttää kyseisenvärisiä paitoja, kumpaakaan. Tietoa mielenosoituksista ei juuri englanniksi löydy, joten toivon Körilään koulun ilmoittavan, jos jotain aihetta paniikkiin on. Onneksi asustelemme esikaupunkialuella eikä täällä siten juuri levottomuuksia näy.

Toinen vakavampi aihe on taifuuni, joka pyyhkäisi Filippiinien yli tuhoisin seurauksia. Näillä nurkilla niitä toki riittää liki kerran kuukaudessa, mutta meidän naapurustoon ne eivät yleensä saavu. Parhaillaan tuo taifuuni matkaa Vietnamissa eli aivan tuossa rajanaapurissa. Meikäläisten kotiovelle sen ei pitäisi saapua, mutta parempi tarkastaa. En ole kummastakaan asiasta kertomassa äitiliinille, sillä hänellä on nyt juuri muutakin mietittävää - hän menetti juuri isänsä. Yksi, tai kaksi huolta lisää ei ole juuri nyt se, mitä hän tarvitsee.

Olemme harrastaneet varsin kevytmielisiä huvituksia Panda landissa, jossa idea on yksinkertainen: paikka on täynnä pehmoleluja ja niitä saa erilaista peleistä. Se koura-juttu, jossa ohjataan parilla joystickintapaisella ja meidän suosikki: Suomessakin on niitä kolikkopelejä, joissa on kaksi tasoa ja niistä ylempi liikkuu hitaasti edestakaisin. Jos tiputat kolikon oikeaan kohtaan, saatat tipauttaa kolikon alemmalle tasolle, joka taas tipauttaa kolikoita(toivon mukaan) voittokaukaloon. Noh, tämä toimii siis erilaisilla pehmoleluilla! Olemme keränneet niitä jo toistakymmentä. Voittaneet! On hyljettä, Angry Birdsiä, ankkaa ja Furbya. Köriläs on varsin inhottavasti sitä mieltä, että niitä ei aleta kuljettaa kotiSuomeen. Haluaisin siis lahjoittaa ne hyvän asian vuoksi. Löysin netistä vähävaraisille tarvikkeita kuljettavan hyväntekeväisyysfirman, jonne päätinkin lahjoittaa nuo pehmikset. Tai mitä niistä on jäljellä, sillä ajattelin ilahduttaa myös sukulais- ja kummilapsia. Samainen firma ottaa vastaan kaikkea mahdollista, mitä ihminen tarvitsee: keittiötarvikkeita, lakanoita, hygieniatarvikeita... Joten löysin samalla ratkaisun myös siihen, mihin toimitamme ne käyttötavarat, joita emme enää vuotemme jälkeen tarvitse. Mahtavaa! Voi olla, että saan Köriläänkin taivuteltua ostamaan pikkuisen uusiakin tarvikkeita aivan heitä varten. On ihana ilahduttaa jotakuta, joka oikeasti tarvitsee meille muille itsestäänselvyyksiä.

Kuala Lumpur

Pitkän tauon jälkeen on taas syytä kirjoitella kuulumisia. Siitä onkin jo kauan! Liian kauan. Mistähän pitäisi aloittaa?

Noh, viimeisimpänä voisin kertoa Kuala Lumpurin reissusta. Siitä ei kovasti jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Lähtö oli siis viikko sitten lauantaina ja onneksi pääsimme ihan tuosta Don Mueangin lähikentältä. Lento itsessään vie pari tuntia suuntaansa, varsin nopea pyrähdys siis. Matkustimme AirAsian Airbus 320:llä, juuri se malli, jota inhoan. Jalkatilaa on riittävästi, jos olet 160cm pitkä etkä lainkaan ylipainoinen(polvieni eteen jäi tilaa noin tuuman verran) ja koneen paineenvaihtelu on jotain aivan käsittämätöntä. Körilään 190risat senttimetriä oli varsin tukalasti koko matkan, mutta onneksi lento ei ollut buukattu täyteen. Saimme koko kolmen paikan rivin itsellemme. Onneksi.

Taksin saaminen on aina oma ongelmansa näemmä Aasian maissa. Hyvä kun olet jalkasi saanut lentokoneesta ulos kun joku tulee tarjoamaan ylihintaista taksimatkaa haluamaasi päämäärään. Virallisen taksin löytäminen voi olla työlästä ja ainakin näin ensikertalaiselle varsin tuskaista. Löysimme kuitenkin taksin ja olimme hieman puolen yön jälkeen hotellilla, Leo Expressillä. Vastassa oli hyvin englantia puhuva vastaanottovirkailija, joka hoiti hommansa tehokkaasti ja pian olimmekin huoneessamme. Huone itsessään oli pienen pieni koppi, mutta eihän sinne oltu tultu aikaa viettämään hotellihuoneessa. Se ainakin oli aikomus.

Huone ei tietenkään ollut kuten kuvissa, mutta varsin kelvollinen silti. Likainen ja huoltamaton se oli, mutta ötökkävapaa, mikä oli varsin mieluinen yllätys. Sänky oli tasoa sotilaallisen pehmeä, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Nukkuminen on paikoin tuskallista. Neljänteen kerrokseemme kuului tien melu kuin seiniä ei olisi ollut, mutta itseäni se ei haitannut. Malesialaiset kuskit tööttäilivät varsin estottomasti jopa keskellä yötä, jolloin liikennettä riitti silloinkin, vaikkakin vähemmässä määrin.

Olimme siis juuri saaneet skypepuhelun pakettiin kun sanoin Köriläälle voivani hieman pahoin. Se yö ja seurava päivä kuluikin mahataudissa. Otin kassiapteekista Osmosalin, viimeisen, ja olo parani melkein heti. Maanantai kului vielä hieman kevyessä yläpilvessä, mutta tiistaina olin jo liki oma itseni. Saimme viisumin haettua Thaimaan suurlähetystöstä ja kiertelimme viimein kaupunkia. Keskiviikko oli thaimaalainen lomapäivä Chulalongkorn, joten haimme passini vasta torstaina, jossa oli kuin olikin viisumitarra välissä! Kuitenkin olo oli taas hieman huono ja kuumeinenkin. Perjantai olikin virallinen sairaspäivä. Lauantaina, eilen, lento lähti iltakuudelta ja huoneen luovutus tapahtui tavalliseen aikaan, 12 päivällä. Päätimme mennä suoraan lentokentälle, siellä olisi ainakin istumapaikkoja, ruokaa, juomaa eikä tulisi kiirekään ehtiä koneeseen. Olimme siis melko pitkän siivun terminaalissa, mutta shoppailimme, kahvittelimme ja yritimme ottaa loikoisasti. Onneksi aika kului edes jotensakin nopeasti, samoin itse lento, joten pian olimmekin takaisin Bangkokissa, kotona.

Sunnuntai onkin kulunut toipuessa, mutta huomenna aiomme testata Thaimaan terveydenhuoltojärjestelmää, joka kuuleman mukaan eroaa omastamme merkittävästi. Siitä enemmän myöhemmin. =)

Kolmas kerta toden sanoo

Nopeat liikkeet ovat näyttäviä - sellaisen teimmekin toissapäivänä. Asumme nyt kolmannessa huushollissa ja tämä onkin sitten se virallinen viimeinen, jollei mitään mullistavaa tapahdu.

Kaikki alkoi entisen hotellimme sähkölaskusta. Kuukauden ajan olimme antaneet ilmastointilaitteiden ja sähköjen olla päällä ei nyt huolettomasti, mutta silti melko liberaalisti. Lasku tipautti parin leukoja lattiaan, josta niitä keräiltiin hetken aikaa: summa oli 10 000 bahtia, 250€. Liikaa, tuhahdimme! Mietimme, voiko summa olla niin suuri. Yläkerran saksalaispoika oli saanut talouteensa 6000 bahtin laskun ja he olivat katsoneet hyvin tarkkaan omaa kulutustaan. Ei voi olla totta, mietimme, hotellin on pakko vetää välistä. Meiltä molemmilta.

Mietimme vielä tarkempaan: hotellin huoneiden pohja oli hyvin huonosti suunniteltu eikä se sallinut ilman kiertää huoneesta toiseen vapaasti. Ilmastointilaitteet(2kpl) olivat vanhoja ja taatusti veivät sähköä. Jääkaappi oli "uutuuden kellertävä", varmasti siis myös varsinainen energiasyöppö. Istuimme hotellin johtajan kanssa pöydän ääreen ja totesimme hotellin olevan liian kallis meille. Hän oli hyvin ystävällinen japanilaisnainen, joka puhui hyvää englantia(ainoana koko hotellissa) ja jo parin tunnin päästä tästä olimme uudella kämpällä - kodilla.

Tarinasta puuttuu edellisen päivän tapahtumat, jona kävimme katsomassa Supalai Parkin asuntoja ja samaan hengenvetoon varasimme yhden vapainaolleista asunnoista. Luulimme menneemme hotelliin, mutta sattuma toi meidät samannimiseen asuinrakennukseen. Ihmettelimme, kun vuokranvälittäjä kertoi vuoden olevan minimiasuinaika - eihän mikään hotelli voi olla sellainen. Myöhemmin ilmeni vasta samannimisyys hotellin kanssa.

Yhtälailla kaikki, nyt asumme mukavasti 50m2 asunnossa, jossa on hieman tilaa ja ennenkaikkea kodinomainen tunnelma. Kunnon keittiö ja pesukone! Olen aivan ekstaasissa! Matkaa Körilään koululle on pidemmälti eli hänen on kuljettava taksilla, mutta häntä ei kuulemma haittaa. Yleiset tilat ovat myös mainiot: pienen kuntosalin ikkuna suuntaa kauniille ja isolle altaalle, ja kaikkialla on kukkaistutuksia. Missään ei ole näkynyt vielä kuoriaisia, torakoita tai muitakaan. Kaksi kekkosta olemme nähneet, tai siis lähinnä Köriläs, eikä nuokaan olennot ole huoneeseen asti eksyneet.

Lähialue on myös mukava: heti alhaalla on pari ruokapaikkaa ja pienenpieni minimarket, josta tuli mieleen lapsuuden kesälomat pienillä paikkakunnilla. Lähialueella on Seven/eleven ja parikin ostoskeskittymää. Kävelymatkan päässä on myös isoja ostoskeskuksia sekä Mo Chitin skytrain asema, josta pääsee keskustan tuntumaan kymmenessä minuutissa. Alue on siis mieluinen ja yritämme myös päästä sen faktan yli, että taksikuskit eivät tänne helpolla löydä samannimisen hotellin vuoksi. Saimme vuokranvälittäjältä elintärkeät osoitekortit, joita taksikuskit sitten ihmettelevät. Valkolaisia vuokra-alueella, kaikkea sitä kuulee! Ja varsinkin näin esikaupunkialuella!

Chatuchak weekend market

Markkinaelämää

Vaikka olenkin hetken aikaa ainakin "ikuinen lomalainen", on viikonloput silti jotain sellaista, joita odotan. Silloin on nimittäin Chatuchakin viikonloppumarkkinat. Olen aivan hullaantunut niihin! Olen varmasti tehnyt sen jo aiemminkin selväksi, mutta joka kerta siellä käydessäni voisin palata heti takaisin. Voisi sanoa, että se on Se Paikka, josta ostettava on halvin ostaa. Markkina-alue on kaaottinen kojujen ja esineiden sekamelska ja ilman Körilästä todennäköisesti en osaisi pois. Olemme olleet siellä nyt kolmannen vai neljännen kerran ja aina löytyy jotain uutta. Alue on siis järkyttävän laaja ja jos jotain löydät, on se hyvä ostaa heti, sillä takaisin et hevin löydä.

Kuivattuja, hmmm, jotain...

Tänään kävin etsimässä Juicy Couturen feikki- laukkua, johon iskin silmäni jo MBK:lla ja sielläkin hinta hiveli niin huimia lukemia, että en todella aikonut luovuttaa etsimättä. Monet ja taas monet kojut läpikäytyämme päätimme luovuttaa - kun ei löydy niin ei löydy. Salaa mielessäni ajattelin, että josko MBK:lta saisin tingattua kolmekin laukkua parilla tonnilla(bahtilla) niin hinta ei niin kovin päätä huimaisi. Laukut olivat hyväälaatuisia ja löysin muutaman kivan kappaleen, joista Köriläskin totesi: "Tuossa olis ainakin munaa!".

Tyhjin käsin ei markkinoilta silti tullut lähdettyä, sillä ostin varmaan liki kilometrin erilaisia satiininauhoja. Olen niihin melko addiktoitunut. Tein pienen vertailun Sinellin hintoihin ja pienillä pyöristyksillä ja yleistyksillä sain hintaeron selville. Ostokseni tekivät täällä n.1400bahtia(~35€). Haluatko kuulla, paljonko Sinelli olisi laskuttanut samoista? Noin 350€. Siis kolmesataa viisikymmentä euroa. Myös Körilään hymy hyytyi ja taisin havaita pienen vaikutuksenhäivän silmäkulmassa. Ei se emäntä vissiin mikään tyhmä nainen ole, kuvittelin hänen ajattelevan. Tai sitten hän vain päästi irti lompakostaan, jonka kuvitteli ohentuneen naurettavan paljon. Joka tapauksessa kuvittelen jatkossa saavani ostettua helpommin nauhojani. Jollen, voin aina muistuttaa niiden hinnasta Suomessa. Tämän sanottuani voin todeta, että saan nelinumeroisen summan veronpalautuksia ja tiedän, mihin niitä voi sijoittaa. Joku nauhakauppias saa siis jouluntienoilla pienen lottovoiton ja molemmat meistä hyvän mielen.

Ribbolicious!

Minun oli tarkoitus ottaa kuva tuosta nauhaparatiisista, mutta olin niin haltioissani ostoksistani, että unohdin. Luotan Körilään muistavan tuon paikan sijainnin, hän entisenä suunnistaja hahmottaa paremmin ympäristön kuin minä. Yritän muutenkin lisäillä kuvia, sillä ne kertovat enemmän kuin yksi blogi voisi koskaan.

Jos miettii otsikkoa oikein pitkään, tarviiko sen jälkeen enää siivota?

Istun keittiön pöydän ääressä ja katselen ympärillä vallitsevaa kaaosta. Roskia lattialla, tavaroita poissa paikoiltaan, pyykkiä, tiskiä, likaisia lasiovia. Tekemistä olisi. Katsastan kelloa, joka on hädin tuskin yli yhdeksän. Olen syönyt aamupalan, jota ennen kävin uimassakin, hyvästellyt koululaisen ja tehnyt kauppalistan. Energiaa riittää vielä, mutta toisaalta pienet torkut kuulostaisi juuri nyt niin hiton hyvältä. Olen ollut hereillä vasta kolmisen tuntia, tai siis jo, mutta silti väsyttää. Unettomat yöt vaativat veronsa.

Edelliseen postaukseen liittyen päätimme Körilään kanssa pitää punalihattoman lokakuun. Olen tosin melko varma, että Köriläs ei ole aivan yhtä sitoutunut kuin minä, mutta on hauska saada hänet mukaan edes alkuun. Kana on muutenkin ollut pääasiallinen lihanlähteemme täälläoloaikanamme. Khao pad gai. =)

Varasimme matkan Kuala Lumpuriin, jossa teen uuden viisumihakemuksen. Vaikka sain juuri alkuviikosta jatkoa nykyiselleni, loppuu siitä silti potku ensi kuun loppuun mennessä. On toki mielenkiintoista nähdä Malesian elämänmenoa, mutta jotenkin innostus matkustukseen pitää hakea. Edelleen kuitenkin ajatusmaailmassani olemme "tien päällä", vaikka vakiosoite onkin ainakin seuraavaksi kuukaudeksi hankittu. Lomaa lomasta ei välttämättä ole niin kovin tarpeellista.

Zumbaakin haluaisin tänään vielä ehtiä hetkuttamaan. Huoneiston on sitä ennen oltava tiptop, muuten se jää. On toki tärkeää liikkua, mutta vielä tärkeämpää on pitää kaikenkarvaiset monijalkaiset poissa. Niitä ei tosin ole näkynyt meillä, vaikka yläkerran saksalaispoika sellaisilla pelottelikin. Siisteystasolla voi tosin olla asian kanssa jotain tekemistä. 

Halpa huvitukseni on katsella ikkunasta siintävän Don Mueangin lentokentän nousevia ja laskevia koneita. Ensimmäisinä päivinä mietin, mitä mahtavat olla nuo kummallisen kirkkaat valopilkut taivaalla, kunnes tajusin niiden olevan lentokoneiden etuvaloja. Jopa näin valosalla pystyy erottamaan kaukaa siintävän koneen. Usein kyllä koneet suuntaavat reittinsä suoraan rakennuksemme yli, mutta ne ovat niin korkealla, ettei ääniä kuulu ja silti niin matalalla, että pystyy erottamaan lentoyhtiön. Äänien kuuluvuuteen saattaa osaltaan vaikuttaa myös, että ilmastointilaitteet huutavat, liikenne pauhaa ja joskus kuuntelen musiikkiakin.

Musiikista puheen ollen, taitaa olla korkea aika laittaa puhelimesta parhaat ysärisuosikit soimaan, ja rätti heilumaan. Ei tämä sotku itseään siivoa!

Lihaton Lokakuu

Aamuinen Facebookin selailu herätti ajatuksia. Tätini oli jakanut Lihattoman Lokakuun linkin ja luettuani sen tunsin itseni jälleen maailman kamalimmaksi ihmiseksi. Syön lihaa, kyllä, punaista ja valkeaa, joskus kalaakin. Suositusviikkomäärä 300g ylittyy reilusti. Mietin, mitä tilalle? Jollei proteiinia ja vitamiineja saa lihasta, mistä sitten? Tofu ja soija ei innosta, tosin en ole niitä kokeillutkaan. Olenko vain ennakkoluuloinen?

Linkkiä oltiin kommentoitu kannustavasti, ei arvostelevasti. Niitäkin on monilla palstoilla nähty, että kun kysytään vaikka "Mikä on paras huuhteluainemerkki?", vastauksissa on aina joku Urpo, joka kommentoi:"Ei kai kukaan enää huuhteluainetta käytä?". Tällaisten vastausten kohdalla silmäni pyörähtävät niin kovasti, että pelkään niiden menevän pois paikaltaan. Juuri julkaistun artikkelin mukaan koko vaatteiden pesu on aivan turhaa vaan ne tulisi pakastaa! Pöpöt kuolevat ja vaatteet ovat raikkaat. Voisin kyseiselle Urpokommentoijalle kommentoida:"Ei kai kukaan enää pesukonetta käytä?". Hyvä on, en tosin ikimaailmassa haluaisi moista aivoripulia päästää suustani tahi näppäimistöstäni. Toisten valintojen arvostelu tuohon sävyyn on lapsellista ja pahatapaista, jota itsekin yritän karsia käytöksestäni. Plus, en oikein tiedä tuosta vaatteiden pakastamisideasta. Mistä sitä tietää, ehkä tulevaisuudessa on kryovaatteidenraikastuspakasteita pesukoneiden asemesta. Tällä erää tyydyn pesemään ja tuulettamaan vaatteitani(ja käyttämään myös huuhteluainetta, paitsi alusvaatteissa).

Mutta takaisin liha-aiheeseen. Mielenkiintoni heräsi. Liha on toki osa ruokavaliota, mutta sen liikasyönti on ongelma. Myös minulle. Toivoisin saavani enemmän tietoa kasvisruokavaliosta ennen kuukauden mittaista koejaksoakaan. Ja koskeekohan tuo lihaton-juttu edes vaaleaa lihaa tai kalaa? Ehkä voisin toteuttaa oman Lihattoman Lokakuuni vähentämällä lihansyöntiä enkä kokonaan lopettamalla.

Zumballista aamua

Aamu ei ollut ihan sitä mitä ajattelin. Niska ja vasen hartia ottivat eilisestä uintireissusta kovasti itseensä ja yöllä oli pakko nousta särkylääkettä etsimään. Tunnustan, nukuin siis pitkään. Otin takaisin myös aiemman yön univelan.

Aamupalan jälkeen tarkastin sosiaalisen median annin ja sitten tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Etsin jumppavaatteet, pistin läppärin valmiiksi zumbaa varten, tein olohuone-keittiöön tilaa ja laitoin pyllyn pyörimään. Ennenkuin olin kunnolla edes herännyt, olin jo repimässä itseäni asentoihin, joihin kokoistani ei ole tarkoitettu - mutta minulla oli hauskaa enkä välittänyt! Tein tosin vain n.puolen tunnin treenin, mutta ensijää on sulanut ja kynnys seuraavalle keikalle on madaltunut. Sen sijaan, että olisin repinyt itseni hajalle ensimmäisellä kerralla, otin sellaisen sivun, jonka tiesin nieleväni. Ja olo on loistava!

Huomenna aion herätä ajoissa ja mennä aamu-uinnille, taas, heti kun sali aukeaa klo 6. Voisin saada Körilään mukaan, sillä hän tuntui myös olevan innoissaan maanantain keikasta. Mutta tänään ei sitten sovi kukkua pitkään..

Kello juoksee, minä en, joten pienen siivoilun jälkeen lähden Körilästä vastaan koululle, jollei ala sataa. Aurinko pilkahtelee ainakin juuri nyt pilvien takaa, mikä ei vielä tarkoita mitään. =) Suihkuun siis ja nauttimaan päivittäinen D-vitamiiniannos!

Aamu alkaa Aalla - tai siis aamu-uinnilla

Vihdoinkin se tapahtui. Sain eilen houkuteltua Körilään aamu-uinnille ennen koulun alkua. Vaikka viivyimme altaassa vain vajaan tunnin, oli silti aika aivan riittävä. Uinnin jälkeen maistui aamupala ja tässä sitä nyt sitten ollaan - yksin sängyn laidalla kirjoittelemassa blogiin. Loistava aamun aloitus, etten sanoisi.

Saan myös pian Zumbarumban käyntiin, heti kun Köriläs saa siirrettyä levyt läppärilleni. Sillä aikaa olen pohtinut pääni puhki, missä ihmeessä aion suorittaa noita liikkeitä, sillä vaikka tilaa on, ei sitä ole tarpeeksi yhdessä paikassa. Suunnittelun riemuvoitto, kyllä kyllä. Olen myös kurkkinut kuntosalin puolelle sillä silmällä, josko pian saisin itseni myös sinne. Mutta ei liikaa kerralla, muuten menee kiva innostus aivan hukkaan.

Kävimme viikonloppuna ensimmäisen kerran uimassa. Miksi olemme lykänneet sitä näin pitkään, kysyt? Koska allas on kuntoilukäytössä ja uimalakki on pakollinen. Uimalakki, tuo epäeroottisin kapine, jota koskaan olen nähnyt, joutui siis päähäni ja onneksi en joutunut katselemaan itseäni peilistä, olisin kuollut nauruun. Tunsin itseni munamieheksi - tai siis -naiseksi. Uiminen on aina ollut mieluista. Ei sillä, että olisin jotenkin erityisen taidokas, mutta vesi on elementtinä hauska. Ei tosin korvassa, nenässä tai keuhkoissa, mutta ulkoisesti nautittuna. Kroolaria ei minusta saa koskaan, sillä kuulun siihen aikuisryhmään, jonka täytyy pidellä nenäänsä pinnan alle mentäessä. Ihastuin ikihyväksi huomatessani suihkuhuoneilla höyrysaunan ja saunan. Katkaisijapaneelissa luki Finnsauna ja alempana Made in Finland. Päivän sinivalkoinen siivu. <3 Itse koppeihin en uskaltautunut, mutta Körilään sanojen mukaan hänen astueessaan saunaan, oli se jo täynnä.

Juuri tulleen tiedon mukaan Körilään tunnit on tältä päivältä peruttu, joten hän on jo matkalla hotellille. Tämän päivän lähetys päättyy siis tähän. Loppu"kevennyksenä" kerrottakoon, että myöhemmin päivällä vietämme riemukasta aikaa maahanmuuttoviranomaisten hellässä huomassa hakiessamme viisumilleni jatkoa. Byrokratia...

Kop kop

Istun sängyn reunalla ja tuijotan tietokoneen ruutua. Mietin, kuinka voi olla mahdollista, että nukuin taas liki puoleen päivään. Ei tämän näin pitänyt mennä. Nousen ja napsautan valot päälle katkaisijasta - on hieman hämärää. Parvekkeen takaa iso valomainos estää näkyvyyden, ainakin tähän, missä istun. On pilvistä, sade ei ole vielä alkanut. On silti selvää, että niin käy vääjäämättä. Monsuunisateet ovat pahentuneet, enää ei aurinko pilkahda niin usein kuin aikaisemmin. Wikipedian mukaan sademäärät ovat juuri nyt pahimmillaan ja vasta ennen joulua helpottaa. Rusketukseni alkaa jo hieman haalistua, olen huolissani. Kuka uskoo, että olen tropiikissa, jollei minulla ole todisteita ihollani?

Joulu. Olen jo hieman suunnitellut, kuinka se tulisi hoitaa. Lempijuhlani koko vuodessa. Tänä vuonna ei tule perinteistä joulupöytää. Ja miten on uusperinteisen limpun laita? Jokusena viime vuotena olen leiponut vanhemmille ja parille muullekin valitulle jouluisen limpun. En tänä vuonna. Ja mites porkkanalaatikko ja kinkku? Asiaa ratkotaan, sanoi turvallisuuspäällikkö Technolista.

Joululahjat voin lähettää postitse. Äitelle ajattelin lähettää kukkia ninafloran kautta. He ottavat vastaan nettitilauksia ja uskon äiten kovasti ilahtuvan. Muille en taida kukkia lähettää - se on varsin kallista lystiä. Kuinka kallista, sen jää nähtäväksi.

Paketit saapuvat Suomeen vajaassa viikossa ja ne maksavat n.5€ laaki, painosta riippuen. Olen jo alkanut joululahjarumban ja samban, ainakin ajatustasolla. Töihin lähetän syötävää, ehkä kuivattuja hedelmiä(sillä te, jotka tunnette nuo ihmiset, ymmärrätte...=)). Mieleen juolahti ostaa kuivattua duriania. Tai duriota, kuten näemmä Suomessa puhutaan. Haisulihedelmä, jonka maku on kuulemma parempi, mutta enpä usko. En ole kokeilemassa. Onneksi hedelmää ei saa viedä skytrain-asemille tai muihin julkisiin tiloihin, sillä haju on todella paha. TODELLA. Noita myyvät paikat tunnistaa helposti ja melko kaukaakin. Yööök..

Olen edennyt Pretty Little Liars-sarjassa(jota vastedes kutsun PLL) toiseen osaan. Ensimmäinen PLL-nimeä kantava kirja on jo paketissa ja valmiina Suomea kohti. Toinen osa Flawless on puolessa välissä ja kokee saman kohtalon kenties ensi viikolla. Perfectiä pääsen siis ahmimaan heti tuon jälkeen, sillä se odottaa jo vuoroaan sivupöydällä. Sitten tuleekin paussi, sillä ainakin Kinokuniya-kirjakaupan mukaan sitä ei välttämättä ole saatavilla. Joudun siis joko tilaamaan sen joko heiltä tai muualta. Myös Harry Potterit ovat vielä lukematta. Kiinnostuin myös Percy Jacksonista ja Immortal Instrumentista. Minulla on siis liki 30 lukematonta kirjaa odottamassa. Lämmin ja onnellinen olo valtasi juuri ruumiini. Hymyilen.

Englanninkielisen tekstin lukeminen on helpottunut hieman PLL:ien myötä. Hidasta se on edelleen, mutta silti tarpeeksi nopeaa ollakseen hauskaa. Harjoitus tekee mestarin, tai minun tapauksessani ainakin melko tyydyttävän. Iso miinus on tämänhetkisen hotellin ehkä jo aiemmin mainitsema kuntouima-allas. Tuskin ovat tyytyväisiä, jos menen kirjani kanssa altaan reunalle kun uimarit yrittävät keskittyä urheiluunsa uimalakit päässään. Asiaa ratkotaan.

Sattunnaiset ja vaimeahkot naputukset täyttävät huoneiston. Naapurissa tehdään remonttia. Toivoisin pientä pintaremonttia myös huoneistoomme. Jotain on tehty joskus, mutta ajanmukaistaminen olisi ehkä paikallaan, varsinkin nettisivuilla mainostetun luksustason täyttämiseksi. Vilkaisu ulos kertoo sateen jo alkaneen, varsin pienimuotoisena ja tihkuilevana. Entisen hotellimme tuk tuk-kuski Mr. Supernice Jack sanoi, että sateen jälkeen on syytä mennä suihkuun tai tulee ongelmia. Uskon sen, muistan miettineeni ja katsoneeni horisontin peittävään sumuun. Saasteita.

"Mitä shoppailin" ja "Vaikka maailma on miehiä puolillaan niin yksi saa blogillaan ärsyyntymään"

Eilinen oli varsin mukava päivä. Ostohuuma ei varsinaisesti päässyt valloilleen, mutta jotain pientä kuitenkin oli ilmassa. Teimme ns.mutteripannunhakureissun. Olin surffaillut taas eräältä keskustelupalstalta mutteripannun lokaation, mutta tieto oli viitisen vuotta vanhaa. Sattuipa kuitenkin niin, että siellähän niitä oli, erivärisiä, -kokoisia ja -hintaisia! Näin sai Köriläs taattua aamuisen kahvinsa itselleen. Tosin olen melko varma, että ikuinen torkutus aamuisin vie kaiken ajan, mukaan lukien kahvinkeittoajan..

Emporiumissa oli paljon ihania taloustavaroita. Kulhoja, laseja, mukeja, tarjottimia. Olin jo aikeissa alkaa kasata kulhoa poikineen syliini, mutta sain Köriläältä ilmeen, joka ei antanut tulkinnan varaa. Pettymykseni ei kauaa kestänyt, sillä olin unohtanut Kinokuniya-kirjakaupan sijaitsevan pari kerrosta alempana. Kinokuniyassa on laaja valikoima englanninkielisiä kirjoja ja laaja valikoima ihan yleisestikin. Kuten aiemmin jo kerroin, olen vailla Harry Potter-sarjaa sekä Pretty Little Liars-sarjaa. Jälkimmäistä löysin vain muutaman kirjan, pokkarina nekin, silti ostin ensimmäisen osan. Yleisesti olen sitä mieltä, että kirjassa tulee olla kovat kannet, joten nyt tein poikkeuksen. Lukemisenhalu on yltänyt melko kovaksi.

Kirja tulikin tarpeeseen, sillä seuraava etappimme oli Asok-asema Sukhumvitilla. Söimme Terminal 21:ssä, jonka jälkeen lähdimme etsimään Köriläälle räätäliä. Olimme oikeassa paikassa, täällähän ne kaikki lienevät, senkun vain valitsemaan. Kävimme parissa paikassa, mutta päädyimme Moon River-nimiseen putiikkiin. Hinnasta keskulteltaessa minulla oli aikaa istahtaa sohvalle ja lukea muutama ensimmäinen sivu uudesta kirjastani. En olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni, mutta viimein pääsimme lähtemään ruokakauppaan ja kotia kohti. Ostimme mm. pirtelöaineet(vaniljajäätelöä, maitoa ja Orio-keksejä, NAM!), kuivattuja mangoja ja kauan odottamani Vichy Normaderm-sarjan kasvojen pesuun.

Eilen keskustelimme hotellin vaihdosta. Taas. Vaikka laitoimme jo vaatteet kaappiin ja ostimme keittiövälineetkin. Isot miinuspuolet(henkilökunnan kielitaidottomuus, likaisuus, uima-altaan kuntokäyttö, hinta...) alkavat painaa vaakakupissa. Kerroinkohan jo roskisepisodissa?

Köriläs: Hi! We were wondering where we can put our trash since we don´t have the cleaning service?
---hiljaisuus----
Info: Yes, you can do that.
---?????????----
K: No, we mean, trash, garbage, we can we take them?
I: Yes.
----hiljaisuus-----
K: Okey, never mind...

Joten tästä johtuen jätämme roskiksemme oven ulkopuolelle, josta mystinen joku toimittaa ne eteenpäin. Nappasin roskapusseja HomeProsta, jotka muuten tuoksuvat vihreältä omenalta, johon kerään päivän roskat. Seuraava yrityksemme on kysyä lakanoiden vaihtoa. En ole kovin luottavainen.

Luin erään artikkelin, jonka otsikko oli suomennettuna Miksi thai-nainen on parempi kuin länsimainen. Kerjäsin toki hieman verta nenästäni, sillä sisäinen kukkahattutätini nosti päätään. Kirjoittajalla oli toki hyviäkin pointteja, mutta tiivistettynä tekstin sisältö oli kutakuinkin tämä: thai-naiset eivät sano vastaan, osaavat tehdä 25-vuotiaina erinomaista ruokaa, näyttävät hyviltä ja ovat uskollisia. Nousivatko niskakarvasi jo pystyyn? Omani nousivat.

On toki aivan selviö, että thai-naiset ovat keskivertaisesti uskomattoman kauniita. Ainakin näin länsimaisen silmin. Tai oikeastaan, he näyttävät kaikki aivan samalta ja se sama sattuu olemaan tyyppiä kaunis. Mutta! Muuten kuulosti aivan siltä, kuin kirjoittaja olisi halunnut Stepfordin naisen. Sellainen sovinistisesti sovelias edustusvaimo, joka tekee kaiken miehensä eteen. Ilolla.

Olen todennäköisesti väärässä, mutta missä on tuollaisen ihmisen persoona? Olla aina miehen kanssa samaa mieltä, hänen mieltänsä. Palvella miestä ainoana elämäntehtävänä. Kuulostaa tylsältä. En toki halua arvostella ihmisten mieltymyksiä, sillä jollekin tylsä elämä on aivan ihanteellinen. Jos thai-naiset ovat edes tylsiä. Mistä minä tiedän, kirjoittajan mielipiteistä minäkin muodostin mielipiteeni.

Aihe ruoanlaitto. Ok, kuinka moni suomalainen nainen EI osannut 25-vuotiaana laittaa ruokaa? Mielestäni osasin eikä Köriläskään ole juuri koskaan valittanut(paitsi kun olen kokeillut jotain uutta joskus). Kirjoittaja saattoi olla amerikkalainen, joten puhun vain maansiskojen puolesta. Kenties kyseisen tyypin otanta on melko kapea tai ehkä hänen maassaan naiset ovat keskivertoa tumpumpia.

Kirjoittajan näkemys länsimaisista naisista on melko surullinen. On kai siis oikein, että hänen kuninkaallinen mieheytensä on löytänyt naistyypin, joka palvelee hänen tarpeitaan. Sillä välin olen ylpeä itsestäni ja länsimaalaisuudestani, vikoineni kaikkineni. Hiiteen tuokin kirjoittaja.

Lisää arkea

Kukkuluuruu! Täältä sitä päivitellään, uudesta hotellista. Sain kertaheitolla siis sisältöä päiviini, kuten huomasit viime päivityksestä. Heräsin taas puolen päivän pintaan, vaikka lupasin itselleni, etten enää tekisi niin. Shame on me. Edelleen lomafiiliksissä. Toisaalta, onko se niin vakavaa?

Trooppinen pikkueläimistö pitää huolen siitä, että on syytä pyyhkäistä ruoanmurut lattioilta päivittäin. Jalkapohjiin tosin kertyy likaa, ilmeisesti ilmastoinnista, ehkä jopa ulkoa parvekkeiden kautta, ellei päivittäin suorita edellämainittua toimenpidettä. Hieman olin siis väärässä, mutta jos uhraan siivoomiselle aikaa päivittäin 5 minuuttia, ei se maailmoja kaada. Tiskaamaan joudun kuitenkin.

Hotelli oli varsin ruokottomassa kunnossa saapuessamme. Parvekkeen laseissa oli edellisten asukkaiden sormenjälkiä, paljon; mikrossa odotti edellisten asukeiden ruoanjäänteet ovessa ja seinissä, tiskiallas oli likainen... Lista jatkuu. HomeProsta ostetut siivousvälineet pääsivät heti tositarkoitukseen ja vaikka puuhaa on loputtomasti, sain ainakin ällöimmät ja tärkeimmät paikat putsattua. Valitimme toki heti saapumispäivänä likaisuudesta, mutta saimme vain kielimuurin vuoksi lattioiden pesun.

Jotta jaksaisit lukea päivityksen loppuun ärsyyntymättä silkasta valituksesta, kerron myös hotellin hyvät puolet. Niitä on, usko pois. Näkymä on melko mahtava, onhan kerros 22. Liitän kuvan myöhemmin. Tilaa on vaikka muille jakaa. Makuuhuone on suuri ja varsin mukavasti suunniteltu. Vaatekaappeja on pelkästään "master bedroomissa" kaksi, yksi siis molemmille. Ei ne suurensuuria ole, mutta ei niitä silti täyteen tulla saamaan(enkä nyt ota tätä haasteena...). Jääkaappi on superkylmä, tosin johtuen pakastelokeron kannen puuttumisesta, mutta nyt on juomat kylmiä ja niille on tilaa. Mahtavaa! Jäitä olemme jo laittaneet jäätymään. Tiskiallas on varsin mukava, vaikka kylmä/kuuma hana on yksi ja sama asia eikä sitä pysty säätämään. Silti, sen olemassaolo on mukava asia.

Kävimme viikonloppuna Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla kolmen saksalaisen vaihto-opiskelijan kanssa. Bussimatka oli vähimmilläänkin mielenkiintoinen. Bussikuski oli selvästi jäljessä aikataulusta, sillä kaasujalka oli melko herkässä. Bussi oli täynnä ja jouduimme ovensuuhun. Ovi oli vaihtelevasti auki ja kiinni, usein pysäkin jälkeen vauhti oli melkoinen ennenkuin toinenkin ovi suljettiin. Taisi siis olla kaksi matkaa yhdessä: ensimmäinen ja viimeinen. Hinta lipulle oli noin 40 senttiä. TKL, otahan oppia.

Markkina-alue oli järkyttävän suuri. Luulisin yhden sivun olleen n.kilometrin pituinen. Valikoimaa on laidasta laitaan: vaatteita, kankaita, koriste-esineitä, astioita, askartelutarvikkeita, ruokaa, laukkua... Kaikkea, mitä ihminen tarvitsee. Löysimme myös pieniä koiran- ja kissanpentuja myyvän kojun. Taisivat tosin olla aivan liian pieniä luovutukseen, mutta niitä ei moni ostanutkaan, ihailivat vain. Oma ostoshuuma ei yltänyt huippuunsa, mutta ostettavaa silti löytyi. Ensin näppiin tarttui puiset haarukka ja lasta, sitten 4 puista lautasta(leipälautasia, joita ollaan jo Suomessa etsitty) ja viimein oma riemunaiheeni, 10 rullaa satiininauhaa. Maksoin niistä 4.2€ ja niissä on arviolta 50 jaardia nauhaa per rulla. Siis aivan mielettömän halpaa! Voi olla, että joudun piipahtamaan vielä uudelleen markkinoilla pelkkien nauhojen vuoksi. Olen niihin aivan hulluna, Suomessa minua odottaa pieni laatikollinen erilaisia nauhoja, mutta älkää kertoko Köriläälle! =) Niitä ei ole koskaan liikaa.

Seuraava seikkailu taitaa olla piipahtaminen Chinatowniin ensi viikonloppuna. Kuulin huhua, että siellä on vielä halvempaa. Olen myös kiinnostunut koko Chinatownin ideasta ja joku tiesi kertoa, että kyseinen kaupungiosa on maailman paras alansa edustaja. Odotan siis mielenkiinnolla ja yritän muistaa ottaa kuviakin.

Juuri nyt kello on varttia vaille 3 ja aurinko kurkistaa pilvien takaa. Lämpötila on ainakin accuweather-sovelluksen mukaan 35 tuskin paljoa valehdellen. Läheinen Don Mueangin lenttokenttä syytää nousevia peltipurkkejaan maailman eri kolkkiin, ehkä jopa Suomeen. Mietin vielä seuraavaa liikettäni, sillä lupasin mennä Körilästä vastaan parin tunnin päästä. Ehkä teen uuden ötökäntarkistuskierroksen huoneistossa.

Muutoksia

Liki 4 viikkoa on kulunut siitä kun saavuimme. Neljästä viikosta on selvitty, jollei hyvin, niin ainakin välttävästi. Pian on siis alettava täyttää uudelleen matkalaukkuja. Kuulosta epätoivoiselta! Jos kysyt miksi, luehan viime päivitys.

Nykyisen hotellin sijaintia tulee kieltämättä ikävä. Melko kätevästi liki kilometrin päässä päätiestä, mutta kuitenkin tarpeeksi syrjässä, silti palveluja on ulottuvilla. Tuk-tuk- palvelu on myös sellainen, jota kaipaan. Miinuspuolena toki Körilään koulumatka, joka kestää ruuhkista riippuen tunnin. Seuraava residenssi sijaitsee aivan koulun vieressä, kävelymatka on vain 10 minuuttia! Keskustaan kulku vaikeutuu siis huomattavasti, mutta toivon mukaan emme vallan hylkää käteviä ostareita skytrainin matkan varrella. Eihän siellä käydä edes päivittäin.

Moni on ihmetellyt, kuinka saan aikani kulumaan. Itselleni se ei koskaan ole ollut ongelma, ajan kuluttaminen. Tiesin jo aiemmin, että seuraamani Pretty Little Liars-sarja(Valehtelevat viettelijät?) perustuu kirjasarjaan, josta ilmestyy vieläkin kirjoja. Tarkalleen niitä on nyt ilmestynyt 13kpl ja nro 14 ilmestyy joulukuussa. Niiden parissa kulunee hetki jos toinenkin. Mietin viime yönä, joka oli varsin uneton, että voisin tilata kirjat http://www.bookdepository.co.uk:sta ja lähettää ne Suomeen itselleni, tai tarkemmin ottaen anopilleni, kunhan olen lukenut ne ensin täällä. Lähettäminen maksaa jotain, mutta kirjat matkalaukussa eivät houkuta. Kuinka sitten saisin kaikki paitani mahtumaan? :D

Nykyisen hotellin siivouspalvelu ei siirry valitettavasti/onneksi seuraavaan asuinpaikkaamme. Toki tämä oli tiedossa, sillä hintaan vaikutti suunnattomasti kyseisen palvelun tilaaminen. Ja mielellänihän minä siivoan, eihän sitä tarvitse joka päivä tehdä. Vaatteiden puhdistaminen monimutkaistuu hieman, sillä hotellin tarjoama pesulapalvelu veloittaa 60 bahtia vaatekappaleelta, joka on siis 1,5€. Toivon löytäväni halvemman vaihtoehdon lähimaastosta. Ainakin aluksi pesetämme isot vaatekappaleet, kuten housut, paidat ja mekot, mutta pikkupyykin suoritan nyrkkipyykkinä. Sain jo esimakua hieman kun sotkin valkea t-paitani currykastikkeeseen. Pesin samalla Körilään pari valkeaa koulupaitaa ja yhdet kalsarit, joihin farkut olivat jo tehneet värjäymiä. Ne eivät olisi pesulassa puhdistuneet. Ostin pienen pussin Vanish whitea eli valkaisin ne oikeastaan. Ja niin tuli valkeus! Hieman kaipaan vielä opettelua, mutta Google on apunani tässäkin hankalassa asiassa.

Tulevassa asuinpaikassamme on paljon hyvää. Kuntosali, uima-allas, jääkaappi, paljon muita vaihto-opiskelijoita. Mutta gekko-ongelmasta emme pääse eroon. Tilanne on varsin ristiriitainen, sillä niin epämiellyttäviä kuin nuo liskoisat veikkoset ovatkin, ne herkuttelevat kaikilla sellaisilla hyönteisillä, joita en voi sietää. Missä gekko, siellä ei hyönteisiä. Missä hyönteisiä, siellä ei gekkoja. Pyrimme erilaisin keinoin pitämään kekkoset poissa asuintilasta, sillä Köriläs ei varmasti lähde kesken koulupäivää pelastamaan minua kekkoshyökkäykseltä. Yritän totutella ajatukseen.

Summa summarum, päiväni kuluvat siivotessa, pyykätessä, tiskatessa, lukiessa, kuntoillessa, uidessa, ruokaa laittaessa,  paetessa kekkosia ja luulen mahduttavani vielä bloggailun johonkin väliin. Kuka vielä pohtii, kuinka saan päiväni kulumaan? :)

Paitoja. Paitoja. Paitoja!

Taas kerran olen omien ennakkoluulojeni vanki. Tämän postauksen oli tarkoitus kertoa shoppailusta. Kyllähän se kertookin, aikanaan, mutta sitä ennen sanoisin muutaman sanasen aiheesta muotibloggailu.

En ymmärrä, miksi kyseinen sana nostattaa niskakarvat pystyyn. Moni asia elämässä kertoo esteettisyydestä nauttimisesta. Taidenäyttelyt, arkitehtuuri, jopa henkinen esteettisyys musiikki, on mielestäni aivan ok. Miksi siis muodin analysointi on niin kovin vastenmielistä?

Onko kyseessä mielikuva blogista, jossa on vain kuvia kuvatekstillä "Tää on söpö", Tää on niiiiin ihq!!1", "Tää sopis ton topin kanssa" tai "Miksi kukaan käyttäisi oranssia toppia keltaisten shortsien kanssa?". Mielessäni on tällainen kuva. Voiko muodista saada mitään syväluotaavaa? Voiko niinkin pinnallinen ihminen kuin muotibloggaaja olla muuta kuin sahajauhoaivoinen idiootti? Onko muoti pinnallista? Onko muotia seuraavat pinnallisia?

Henkilökohtaisesti en muodista välitä. Välitän toki miltä näytän, mutta en välitä viimeisimmistä virtauksista suoraan Pariisista. Syksyn muotiväri, en tiedä, ei kiinnosta! Käytän yleensä perusvaatteita, jotka tuntuvat hyvältä päällä ja saavat minut tuntemaan oloni hyväksi. Lapsuuden niukkavaraisuus jätti jälkensä enkä halua koreilla vaatteilla, se ei kiinnosta. Vaatteita ostetaan vain tarpeeseen.

Tämän sanottuani on erittäin kiusallista esitellä kuvia tähänastisista ostoksistani. Teen sen kuitenkin! Olen nimittäin aivan shoppailuhullu, huomasin.

Pari paitaa ja kassia. Varsinkin oikeanpuolinen veska on uusi lempparini. 

Paitoja. Lisää paitoja. Lisää paitoja on siis lentolaukussa. =D Mitä näillä kaikilla oikein teen???

Jollet ole huomannut, vaatteet ovat täällä varsin halpoja Suomen hintatasoon nähden. Sen on huomannut lompakkoni, lentolaukkuni, käteni(jotka ovat saaneet habaa kaikkien kantamuksien seurauksena) ja toki Körilään lompakko. Olen lähettänyt jo paketteja tutuille enkä usko sen loppuvan. Löysin erään mahtavan paitapaikan MBK:lta sukulaisilleni, jotka ovat hulluina susi-, intiaani- ja rockteemaan. Yhden paidan hinnaksi tulee n.10€ postikuluineen ja nuo vaatekappaleet vaikuttavat laadukkailta ja ovat todella upeita. Nyt en kuvaa löytänyt niistä, harmi!

Kokojen löytäminen ei ole ongelma, olit minkä kokoinen hyvänsä. Tosin täytyy todeta, että naisten paitojen koot loppuvat 2xl:n, mutta miehille löytyy jopa 10xl paitoja. Aivan uskomatonta, lilliputtimaassa! Olen virittänyt eBayn siis omille vaateostoksilleni, sillä tarvitsen kai vuoden aikana muutakin kuin paitoja. Uikkaritkin alkavat uhkaavasti esittää ensimerkkejä tiensä päähän saapumisesta. Leggareista 3 on jo rikki(tosin parit saa helposti korjattua). Kyllä tämä tästä.

Palanen arkea

Suljen läppärin kannen ja mietin juuri lopetettua Skype-puhelua Mamin kanssa. Hän on ollut huolissaan pärjäämisestämme, mutta nykyään jo osaa sen peittää. Ehkä hän alkaa luottaa siihen, että suurkaupunki kohtelee meitä melko hyvin. Puhumme Mamin kanssa liki päivittäin, mikä on hassua siihen nähden, että emme Suomessa ollessamme puhuneet välillä moniin päiviin, joskus viikkoihin. Nyt puhelu on osa iltarituaalia.

Join puhelun aikana kaksi pientä purkkia uutta suosikkiani: litsimehua, jossa on kookoksen palasia, sellaisia kiinteänlölleröitä kuutioita. Hailakan vaaleanpunainen juoma peittää liki läpinäkyvät kuutiot ja ne näkyy vain jos niitä osaa etsiä. Hieman kaduttaa, että menin juomaan niitä kaksi. Bangkok ei ole kohdellut ystävällisesti vyötärölinjaani. Aamulla vannoin, että tänään on hedelmäpäivä.

Avatessani wc:n maitolasiovea huomaan ikkunalasin toisella puolella hyvän kokoisen kekkosen. Tämä hieman hätkähti, kunnes päättää tipauttaa itsensä ikkunalaudalle ja siitä kohti uusia seikkailuja. Otus palannee vielä esittelemään vatsapuoltansa illan ja yön aikana.

Otan pesualtaan reunalta ruskeankeltaisen lasin ja avaan hanan. Se heiluu edestakaisin paikallaan eikä altaan tulppakaan pysy paikallaan. American standard, my ass. Hammastahnatuubi on täynnä lupauksia, joita en ymmärrä. Tahna on hauskan vaaleanpunaista. Merkki voisi olla Colgate pakkauksesta päätellen, mutta ei tuolla ole merkitystä. Hampaat pestyäni avaan varovaisesti suihkutilan oven. Katseeni skannaa seinät, katon, lattian, ikkunan. Ei taaskaan kekkosia eikä muitakaan ylimääräisiä. Propelli pyörii seinässä olevassa viipperässä vinhaa vauhtia eikä sitä kauttakaan pääsisi kuin pienimmät uskaliaat yrittäjät. Nappaan pyyhkeen telineen päältä ja avaan sen varovasti. Jos vaikka sen sisälle olisi piiloutunut jokin. Kerrossiivooja ei taaskaan tuonut käsi- eikä kasvopyyhkeitä, joten joudun ottamaan kylpypyyhkeen. Pesen kasvoni aineella, jossa lukee anti-comedone, mutten silti usko akneni paranevan tuolla aineella.

Otan Aloe Vera-purkin ja annostelen sitä käteeni. Levitän sitä tulipunaisille olkapäilleni. Päiväinen lukuhetki auringon alla muistuttaa siten itsestään. Huomaan saaneni muutakin väriä, rusketus on selvää käsivarsissa ja jopa jaloissa. Aiemmin tehty epilointi on jättänyt muutamia punoittavia kohtia reisiin, mutta myös ne ovat saaneet osansa tropiikin auringosta. 

Avaan tv:n seuraksi. Köriläs on ollut unten mailla jo tunteja, vaikka kello lähenee vasta puolta yötä. Tasainen kuorsaus täyttää hotellihuoneen eikä sitä pääse pakoon. Vilkaisen uudelleen wc:n ikkunaan. Kekkonen kipittää ikkunalaudalla ja häviää pian näkyvistä. Ne pitävät valosta, luulisin. WC:n ovessa henkarilla roikkuu Körilään koulupukupaita. Se on valkoinen, likainen jo nyt, ja muistan, kuinka olin aikeissa asetella uuden tuon käytetyn tilalle. Kuinka kaipaankaan silitysrautaa! Kyllä, luit oikein. En ole koskaan ennen kaivannut silitysrautaa. Räätäliltä tulleet paidat on kauniisti taiteltu muovipakkauksiin. Paitoja täytyy hieman kastella ja venytellä sekä jättää yöksi kuivumaan ja suoristumaan. Siten ne välttävät.

Mietin huomista päivää. Taidan syödä hotellin aamupalan Körilään kanssa, sillä minibaari on melko tyhjä. Tänään olisi ollut tarvetta kauppareissulle, mutta kaunis aurinkoinen ilta vaati vielä uima-altaaseen pulahtamista. Jos olen urhea, teen kauppareissun huomenna yksin. Se kylläkin vaatii huomattavaa rohkeutta, johon en ehkä ole kykenevä. Reitti on vaikeakulkuinen, mutta yksiviivainen. Osaisin kyllä. Voisin ottaa Targetin punaisen kangaskassin mukaan. Täkäläiset pussit ovat sangen ohuita ja pieniä. Voisin myös mennä Körilästä vastaan Mo chit-asemalle. Siinäkin tosin on omat puolensa, sillä sisäinen kompassini on ollut hukassa likimain aina. Yläterassille voin kyllä mennä. Sinne osaan ja osaan myös vaivatta takaisin.

Köriläs havahtui, lausui hiljaisella äänellä jotain käsittämätöntä ja nousi istumaan. Hän lienee vielä hieman unessaan. Niin käy usein. Hän myös puhuu unissaan satunnaisesti ja joskus jopa kävelee. Vastasin hänelle jotain, vain varmistaakseni, että hän on hereillä. Vessatauon jälkeen ei liene kauaakaan kun hän taas nukahtaa. Samaa voisin itsekin yrittää. Käyn siis vielä vilkaisemassa kekkosta ja laitan läppärin kannen kii, tv:n pois päältä ja silmät umpeen. Tilaisin siis yhden nukkumatin, kiitos!

Kuuma, kuumempi, Bangkok

Tänään se on - ensimmäinen virallinen vuorotteluvapaapäivä. Kesäloma on siis ohi, kaikki 5 viikkoa. Se meni nopeasti. On silti sanottava, että tuohon aikaan on tapahtunut paljon, ainakin kun näin jälkeenpäin ajattelee. Olen totuttautumassa suurkaupungin vilskeeseen piskuisen Tampereen jälkeen.

Olen ollut Suomessakin ruuhkassa. Ihmisruuhkassa, autoruuhkassa... Kerron sen kahdellakymmenellä ja saan aikaan Bangkokin ruuhkan. Ostoskeskuksissa kuhisee pieniä maahisen kokoisia mini-ihmisiä etkä voi edes kääntyä törmäämättä kehenkään. Aina on joku "urpo" kiilannut eteen. Joka puolella on ihmisiä. Kaikkialla. Eikä heitä aina edes näe kunnolla, osa naisista on minuakin vielä päätä lyhkäisempiä. Olen siis pitkä. Vihdoin!

Autoruuhkat ovat niitä pahimpia. En voi käsittää sitä logiikkaa, jolla liikennevalot toimivat. On aivan ok odottaa ruuhka-aikaan 10 minuuttia liikennevaloissa ja antaa poikittaiselle tielle kolmasti vihreät valot. Joskus tätä kompensoi monien vihreiden valojen suora. Joskus ei. Liikennekulttuuri on muutenkin varsin mielenkiintoinen. Lukemattomat moottoripyörät, skootterit ja mopot liikkuvat autojen väleissä päätähuimaavalla tavalla ja onkin varsin yleinen näky liikennevaloissa olla kolmekinkymmentä kaksipyöräistä pujahtaneena autojen edelle liki keskelle risteystä odottaen ahnaasti matkan jatkumista. Sitä ei usko näkemättä.

Skytrain on ehdoton suosikkini kulkuvälineistä. Nopea, viileä ja kätevä. Kaupungin päällä kulkeva metro on aivan loistava ratkaisu kaupungin ruuhkiin. Moni käyttääkin sitä jopa lyhyiden matkojen taittamiseen. Kalliinpuoleisena sitä toki pidetään, sillä bussilla(ilmastoimaton) pääsee 4bahtilla, kymmenellä sentillä, kun skytrain maksaa noin puoli euroa vähimmillään. Huonona puolena sanottakoon, että linjoja saisi olla ehdottomasti lisää nykyisen kahden rinnalla, mutta olen ymmärtänyt ainakin asemien lisääntyvän lähivuosina.

Hotellimme varaus päättyy ensi viikon lopulla, joten uuden hakeminen on työn alla. Nyt siis toivottavasti pääsisimme siihen vakituisempaan asuinpaikkaan ja matkalaukkuja saisi purettua. Haaveilen pesukoneesta, keittiöstä, kuntoiluhuoneesta... Ja tilasta! Nykyinen studio alkaa ahdistaa ja kunhan Köriläskin alkaa kunnolla koulunsa, opiskelu on mahdotonta näin pikkuisessa luukussa.

Varoitus: seuraava teksti sisältää säähän ja lämpötilaan liittyvää informaatiota, joka voi aiheuttaa kateutta, kasvojen vihertymistä ja alati kasvavaa lomakuumetta.
Ilma siis on täällä melkolailla aina samanlämpöinen. +35 juuri nyt. Monsuunisateet eivät viilennä ilmaa juurikaan vaan sade on lämmintä ja varsin runsasta. Vettä tulee paikoin enemmän kuin Suomen kesässä. Täällä on kolme vuodenaikaa: hot, hotter, hottest. Kuuma, kuumempi, kuumin. En ole aivan varma, mitä aikaa nyt elämme, mutta luulen sen olevan jompi kumpi ensimmäisistä. Emme ole vallan kaukana päiväntasaajasta ja huomasinkin sen ollessani kattoterassille lukemassa kirjaa: varjoja ei juuri langennut kuin suoraan alle. Hauska ilmiö! Siitä otan vielä kuvan ja jaan iloksenne, kanssasuomalaiset.
Yöllä lämpötila laskee 25 asteeseen. Ulos ei siis ole syytä mennä vilvoittelemaan. Usein iltaisin sataa ja salamoi, ja niitähän minä ilolla katselen ikkunasta(kunnes salama välähtää liian lähellä ja painun peiton alle...). Odotan mielenkiinnolla aikaa, jolloin sadekausi on ohi. Taidan polttaa nahkani ja monesti. Olen hieman hölmö.

Hotellista

Nyt sen teen. Liitän kuvia nimittäin! Aloitan ihan tästä lähistöltä eli hotellista ja huoneestamme.

Näkymä ovelta vessaan ja kylppäriin päin. Oikealla on sänky.Suoraan edessä on todellakin käsienpesuallas ja ns. pukeutumistila, juuri ennen maitolaseja. Erikoinen suunnittelu, indeed.

Sänky pedataan joka päivä, mutta lakanoita ei vaihdeta aina. Erikoisuus, mutta kivan ekologinen ratkaisu. Kuvassa myös ensimmäinen pesulapussi. Siististi paketissa.

 

Lattiankuivauspyyhe asetellaan aina kauniisti wc-pöntön eteen. Oikeanpuoleisen kuvan pyyhkeet taas on aseteltu vähemmän kauniisti huoneen asukkaiden toimesta.
Maitolasi on varsin kätevä valinta kylppäriin, se antaa paljon kaivattua valoa, mutta samalla hieman yksityisyyttä. Huoneen ainoan ikkunan ollessa juuri kylppärissä, on valaistus tärkeää.

Käsipyyhkeet löytyvät aina ruusuiksi taiteltuina. Varsin kiva yksityiskohta! Joskus kasvopaperipakkauksen päällimmäinen paperi on taiteltu viuhkaksi, mutta näin ei käy edes joka toinen päivä. Riippunee siivoojasta.

Siivousstandardia ei täällä liene muutenkaan. Pyyhkeitä tulee milloin mikäkin määrä ja välillä olemme joutuneet pyytämään niitä respasta, tosin kätevästi huoneen puhelimella. Pyyhkeet kyllä viedään pois, mutta uusia ei välttämättä tuoda yhtä paljoa tilalle. Muutenkin siivoustaso on hieman heikohko. Ammatti-ihminen tosin ehkä katsoo eri tavalla kuin tavisvieras. =D Olin jos ostaa oman liinan, että saan täällä siivottua kunnolla.

Kattoterassi on melko pieni, mutta varsin viihtyisä. Iltaisin ilmaantuvat pienet liskot, kekkoset(gekko-gekkonen-kekkonen), eivät ole sitä mieluisinta pöytäseuraa, joten emme ole paljoa aikaa tuolla viettäneet. Päivisinkin niitä näkyy varjoissa ja joskus jopa huonekalujen alla. Kekkosilla on myös tapana kiipeillä wc:n lasin ulkopuolella pimeän tullen aiheuttaen huoneemme asukkaille hienoisia sydänpysähdyksiä(kuinka tuo tänne pääsi?!?), mutta onneksi ne eivät ole vielä löytäneet sisäpuolelle. 

Hotellin tarjoama tuk-tuk -palvelu on varsin kätevä. Yleensä ajokkia ajaa hyvin mukava mies, hän kyselee aina kuulumisia ja sitä, minne olemme matkalla. Palvelun tarkoitus on viedä ja tuoda asiakkaista päätielle ja sen varrelle eli voimme välttää huonot jalkakäytävät tämän avulla. Tuk-tuk on itse asiassa varsin näppärä kapine Bangkokin hullussa liikenteessä. Vaikka välillä miettiikin kyydissä ollessaan, että onhan henkivakuutus varmasti voimassa, vaikuttaa kyyti silti melko vakaalta. Hotellin kuskit ovat hieman varovaisempia kuin taksituk-tukit. Joskus näkee noiden kapineiden kyydissä jopa 5-6 hengen seurueita, siis niiden pienempien, jossa on vain yksi penkkirivi. Lilliputteja, sanon edelleen. Hotellin kyyti on aina ilmainen, joten rankan shoppailupäivän jalkeen voin soittaa Nana-asemalta ja pyytää kuskia saapumaan noutamaan. Tosin palvelu on auki vain iltayhdeksään, joten sen jälkeen olemme omillamme. Kerran myös tuk-tuk oli rikki ja siksi pois käytöstä. Melkein haluaisin tuollaiseen koto-Suomeenkin. 

Ensimmäisen viikon tunnelmia

Vain minä, Cartoon Networkin varsin kummallinen piirretty ja Körilään tasainen kuorsaus. Taitaa olla torstaipäivä, vaikken ole täysin varma. Ei ole ollut juuri merkitystä, mitä päivää eletään. Huomenna, olettaen että on perjantai, tulisi hakea kauluspaitoja Köriläälle. Ne käytiin teettämässä liikkeessä, jossa ovella vastaan otti kolme turbaanipäistä herraa. Vanhin heistä puhui muutaman sanan suomea. Ilahduin.

Jos Suomea kutsutaan vastakohtien maaksi, samoin voisi myös kuvailla Thaimaata. Voit kävellä huonoilla kaduilla ja pääsi nostaessasi huomaat astelleesi kauniin ja varsin viehättävän ravintolan porteille. Liikenne on, ei vain hektistä, vaan lähinnä kaaottista. En ihmettele, että turisteille ei suositella skoottereita tai muitakaan kulkuneuvoja. Varsinkin tuk-tukit ja kaksipyöräiset viisveisaavat kaistoista ja ajosuunnista. Pääteiden varsilla olevat jalkakäytävät ovat liki kelvolliset, mutta astuessasi sivukujalle niitä ei joko ole tai ne ovat hyvin kapeat. Kaistat ja tiet ovat myös kapeat, joten jalankulkijan on pidettävä silmät, korvat ja muut tuntosarvet sangen aktiivisina. Jalkakäytävien päällä kulkee kirjaimellisesti käsinkosketeltavissa notkuvia sähkölinjoja infrastruktuurin laahatessa pahasti jäljessä ihmismassaan nähden. Ajoneuvot kaasuttelevat hyvinkin huolettomasti kävelijöiden ohi, vain 10cm päästä, eli harha-askelia on todella vältettävä. Viemärilaatat ovat parhaillaan tukevia ja paikallaan, mutta pahimmillaan irrallisia, rikkinäisiä ja liikkuvia. Katse siis harvoin nousee tiestä ja liikenteestä. Olemme pyrkineet hyväksikäyttämään hotellin tuk-tukia kauppareissuilla, matkalla päätielle ja samalla lähiasema Nanalle.

En voi käsittää sitä määrää nestettä, joka joka päivä on juotava. Se on aivan tähtitieteellinen! Rokotelääkäri, jolla Köriläs piipahti, kertoi päivittäisen litramäärän nousevan 6l:aan. En ihmettele: sillä sekunnilla, jona ulos astuu, iholle ilmestyy ensimmäiset hikipisarat ja virtaus on jatkuva aina siitä eteenpäin. Kuumaa ja kosteaa. Pullovesi on toki hyvää ja terveellistäkin, mutta taskulämmin vesi ei aina ole se houkuttelevin. Yritimme ja yritämme etsiä kuplavettä, vichyä, mutta on näemmä hauskempaa myydä viittä eri Fantamakua kuin yhtäkään vichyä. Olemme yritä, erehdy, ota uusiksi-linjalla eli ostamme aina erimerkkistä vettä, josko jossain vaiheessa onnistaisi. Soda stream, miksi jätinkään sinut kotiin? Btw, etiketti ei kerro mitään. Mineraalivesi on mielestäni vichyä, mutta ei näemmä thaiden mielestä.

Vichyn puutteen vuoksi suolaisen mieliteko on korkealla. Jatkuva ranskalaisten perunoiden himo käy hermoille! Nytkin voisin varsin mieluusti pari ihanan suolaista ranskista napostella... Olen toki jonkun kerran antanut noille himoille periksi, ihan vain sillä kun se ei ole jokapäiväinen tapa. Olen jopa ylpeä itsestäni kun suuni on pyytänyt annokseen riisin ranskalaisten sijasta, vaikka mieli onkin muuta vaatinut. Pyrkimys syödä joka päivä edes yksi thairuoka on onnistunut loistavasti! Olemme vielä varsin pelokkaita ja arkoja ruokailijoita eikä toki minusta ennakkoluulotonta makumatkailijaa saakaan. Etanat, merenelävät, niljakkaat, ällömällötoukat saa joku toinen herkutella. Silti on joka ruokalistalta löytynyt jotain, jota suostumme kokeilemaan. Toisia ensimmäisen ja viimeisen kerran, toisia useammin ja mieluusti. Thairuoassa on jokin erikoinen, suuhuni sopimaton mauste. Nuudelikeitto on sellainen, jossa tuota maustetta oli erityisen paljon. Riisi ja liha on sellainen yhdistelmä, joka on melkein joka paikassa taattua. Tuttu ja turvallinen. Kuin meikäläisten muusi ja lihapullakastike(jota nyt alkoi tehdä mieli kun menin mainitsemaan...). Mielikuvamatka Suomeen päättyköön nyt tai lähden pian Peran baariin hankkimaan kyseisiä emmeitä.
(En oikeasti tiedä Peran baaria tai sen olemassaoloa, mutta oletan sellaisen löytyvän joka paikasta).

Mitä olemme puuhanneet, kysyy liki jokainen. Olemme ottaneet rennosti. Uiskennelleet altaalla, kiertäneet monissa ostosparatiiseissa, tutustuneet lähiympäristöön. Joskus tekee mieli vain nukkua, joten miksi ei? Pyykit käymme pesettämässä pesulassa vähän matkan päässä n.4-5€ korvausta vastaan, riippuen määrästä, ja lähikauppojakin olemme löytäneet huippukalliin 7 eleven-ketjun rinnalle. Ravintoloita, hierontapaikkoja, spata, kuppiloita ja kampaamoja lähikorttelista löytyy useita kymmeniä. Mitä saisi olla, irkkupubi, aussibaari, amerikkalainen diner, pizzeria, tai aivan mieletön liuta paikallisia ravintoloita? Täällä ei nälkään kuole eikä kukkaron nyöritkään vuodata enää kuin nimellisiä krokotiilin kyyneleitä. Joskus ateria kahdelle maksaa 10€, joskus 30€. Mitä syöt, missä syöt, kuinka paljon syöt, mitä juot. Katukeittiöt ovat varmasti halpoja, mutta vielä ei uskallus ole riittänyt niiden kokeilemiseen.

Yläkerran kattoterassikin kolistelee huonekalujaan siihen malliin, että taidan minäkin laittaa nyt pillit pussiin. Lupaa, että kuvia laitan heti kun ehdin. Olen ollut hieman laiska niiden suhteen, mutta aion korjata asian. Kautta kiven ja kannon. Sawadii!

Kohti ääretöntä ja sen yli

Viime julkaisusta onkin jo aikaa. Pahoittelen, kiireinen elämä ei ole sallinut edes paria riviä kirjoitettavan. Aion korvata puutteen varsin pitkällä, mutta sitäkin tylsemmällä matkasepustuksella. 

Kuvia lisään kun saan edes niitä otettua. Harmi, etten saanut kuvattua matkaa, olin sulkenut puhelimen. Abu Dhabin kenttä olisi ollut kuvaamisen arvoinen. WC:n seinällä ollut maailman isoin koppakuoriainen olisi myös ollut hauska ikuistaa, mutta sen huomattuani olin jo hyvin nopeasti hyvin kaukana. Olen edelleen hieman järkyttynyt, tyyppi oli varsin huomattavan kokoinen.

Matkustusaikataulu meni siis kuta kuinkin näin:
Ti 30.7. klo 11 lähdimme Tampereelta appiukon kyydillä kohti Helsinkiä. Oli ihanan viileää ja hieman sateistakin. Linnatuulen kohdalla pilkahteli aurinko. Matka taittui hyvin nopeasti, takana oli hyvin nukuttu yö ja aamuhässäkästäkin selvittiin. Matkalaukkujen painoitukset osuivat nappiin, mutta viime hetkellä tehty kenkien vaihto lentolaukkuun maksoi läksiäislahjaksi saadut olut- ja siideritölkit. Olimme laittaneet ne suojaan kenkien sisään ja oletin niiden menevän ruumaan. Noh, tullimies siis takavarikoi ne alahuulen lerpattamisesta huolimatta.
Kahvittelimme ja söimme, aika kului nopeasti. Lentomatka Geneveen lähti ajallaan. En laittanutkaan ostamiani lentokorvatulppia, sillä ne sattuivat korviin. Arvelin niiden sattuvan koko reissauksen ajan, joten päätin vain käyttää nenäsumutetta ja imeskellä Marianne-karamelleja. Lento meni nopeasti, vaikka huomasinkin jalkojen turpoavan. Olin saanut lentosukat ja ne piti laittaa jalkaan Genevessä, mutta ei niitä turpeisiin jalkoihin kannata laittaa. Lennolta jäi mieleen mukava stuertti, jonka kanssa vaihdoimme muutamia sanasia.

Ti 30.7. klo??
Genevessä vaihtoväli oli reilut kolme tuntia. Fiilis oli kohtalaisen hyvä. Syötiin salaatit ja relattiin. Mukavaa lentokenttäelämää. Löysimme Diners Clubin Loungen ja menimme sinne hyvin varovasti. Bisnesmiehiä ja "parempia ihmisiä". En kuulu tänne! Köriläs kuitenkin nautti kahvin ja jonkun pullan. Kauaa emme ehtineet viipyä, sillä boarding alkoi. Edessä oli pitkä 6 tunnin lento. Lentoyhtiö oli Arabiemiraateista ja kohtelu oli sen mukainen. Saimme valita ruokalistasta pääruoan ja ateriaan kuului kaikki alkupalasta jälkiruokaan. Taso oli hieman eri kuin Geneven lennon Finnairin kylmä kanasalaatti... En saanut juuri nukuttua lennolla, hieman vain torkuin. Oli todella vaikea löytää hyvää asentoa istuaalteen. Kuljetimme mukanamme lentotyynyjä, mutta niistä ei tällä kertaa ollut apua. Olin hyvin väsynyt.
Etihadin lentoemot olivat huoliteltuja ja hyvin ystävällisiä. He käyttivät hattua, jossa oli liina kiinnitettynä ja joka kiersi lopulta kaulan ympäri. Ei siis kaapuja tai mitään, vain sellainen pitkä liuhuke. Pääsimme Genevessä jo tsekkautumaan molemmille jäljellä oleville lennoille, mukava mieshenkilö lähtöselvityksessä auttoi, vaikkemme juuri ymmärtäneet mitään hänen oletettavasti englanninkielisestä puheestaan.

Ke 31.7. klo 06.00 jotain aikaa, kenties paikallista
Saavuimme Arabiemiraatteihin. En juuri nähnyt maisemia keskiriviltä, jota yleensä odotan laskeutumisen yhteydessä. Poistumisputkessa katselin sarastavaa Abu Dhabia, joka oli hyvin eksoottisen näköinen. Aavikkoa, tasaista, kuivaa. Ilma väreili, vaikka oli vasta ihan aamu. Lämpötila 36 astetta. Lentokenttä oli varsin kaunis. Pääaula oli muodoltaan pyöreä ja keskeltä lähti kahden kerroksen kokoinen mosaiikkiteos, joka yhdistyi kattoon. Ikäänkuin tornadon muotoinen. Kaikkialla kentällä tuoksui eksoottiset mausteet. Löysin keräilemääni kaupunkisarjan kasseihin lisäyksen. Nyt kokoelmassani on siis New York, San Francisco, Los Angeles, Helsinki ja Abu Dhabi. Harmittavasti Genevessä ei ollut kyseistä sarjaa lainkaan. Katson, josko löytäisin vielä Bangkok-kassinkin... =)
Menimme lopulta ja taas Diners Clubin Loungeen. Söimme hieman aamupalaa ja yritimme olla nukahtamatta. Se oli vaikeaa. Molemmat olimme aivan rätti. Boarding alkoi 9.25 ja tuo aika tuntui ikuisuudelta. Köriläs nukahteli vähän väliä ja yritin pitää häntä hereillä, jotta ei missata lentoa. Omakin hereillä pysyminen oli hankalaa. Aina räpäyttäessäni silmiäni tuntui kuin olisin nukahtanut tuon puolen sekunnin aikana ja kun avasin silmäni, olin entistä väsyneempi.
Onneksi lento sujui varsin mallikkaasti ja sain nukuttua ainakin 3 tai 4 tuntia. Onnistuin siirtämään väsymystä muutamalla tunnilla. Kuuntelin kuulokkeilla klassista musiikkia, milloin istrumentaaliversioita Bond-elokuvasarjasta, milloin Beethovenia. Havahduin pari kertaa vaihtamaan musiikin toiseen, silloin kun pianissimo vaihtui fortissimoon.

Ke 31.7. klo 20 ja risat paikallista aikaa
Laskeuduimme Bangkokiin. Kaupunki oli varsin kaunis iltavalaistuksessaan, kuin se olisi pukenut päälleen kauneimmat korunsa. Aurinko oli laskenut vain kahta tuntia aiemmin. Oli pimeää. Se juuri on niitä seikkoja, joita jään Suomessa kaipaamaan: valo kesäiltaisin.
Matka terminaalin läpi oli pitkä. Opasteet olivat selkeät ja silti samalla vaikeaselkoiset. Geneven tax free pussi joutui pieneen syyniin matkan varrella, mutta matka jatkui raotettuani pussin suuta. Mitä lie etsivätkään. Haimme matkalaukut ja lähdimme kohti ulko-ovea. Taas yksi tullimies pysäyttää matkan ja pyytää sermien taakse. Hän kävi hyvin ylimalkaisesti läpi käsimatkatavaramme ja pääsimme vihdoin, 24 tunnin matkustamisen, jälkeen taksimatkalle kohti hotellia.

Hotellimatka kesti onneksi melko lyhyen aikaa, jo siksikin, että Bangkokin liikenne on jotain hyvin erilaista koto-Suomen trafiikkiin nähden. Taksin kuljettaja ajoi 120km/h melko kapealla moottoritiellä ja olin varma, että tilastot pitävät paikkansa - että on todennäköisempää joutua onnettomuuteen tieliikenteessä kuin ilmassa. Eikä vain todennäköisempää vaan varmempaa ja varmempaa...

Hotelli oli hienoinen pettymys. Kaunis ulkoa, kylläkin, ja juuri sellainen kuin kuvissa. Ainakin melkein. Oma huoneemme oli melko likainen. Ilmastointikin takkuilee, vaikka jo parin päivän päästä lämpötila laski mieluisaan, ehkä jopa alle 20 asteen. Huonesiivouksessa ei tunnu olevan standardia - jonain päivänä laitetaan sekä pienen käsipyyhkeet, isot käsipyyhkeet ja normaalit pyyhkeet. Jonain päivänä ei ole kuin jälkimmäiset. Toilettitarpeiden täyttö myös on varsin sekalaista, vaikka eipä me joka päivä uutta hammasharjaa ja suihkulakkia nyt tarvitakaan. =) Shampoo ja hoitoainepurkit ovat mallia täyttö, mikä toki on ihailtavan ekologista, samoin muuten myös käsisaippua. Ostimme silti omat aineet, ne jotka kaupassa hurmasivat tuoksullaan.
Henkilökunta on yleisesti varsin avuliasta ja mukavaa. Herroittelu ja rouvittelu on vaatinut totuttautumista, samoin siivoojien pienimuotoinen kumartelu jos satumme samaan hissiin. Yleensä väläytän heille hurmaavimman hymyni vain.

Viikon maassa olleena voin todeta, että paljon on vielä tarinoita kerrottavana ennen kuin saavun takaisin Suomeen. Nytkin moni tarinanalku pyrkii pintaan, mutta annan niiden vielä muhia hetken. Siihen asti, Bangkok kuittaa.

Onni on...

...katsella kuplien muodostumista vichypullon reunoille. Eilen illalla makasin sängyllä ja tuijotin liki vartin yöpöydällä seisovaa pulloa. Vaikka päänsärky täytti pään, olin melko hyvillä mielin. Olimme muutamaa tuntia aiemmin palanneet kotiin ties monensiltako läksiäisiltä ja askeettisen mökkiolot olivat vaihtuneet anopin mukavaan sänkyyn ja sisävessaan.

Onni on.. ystävät. Ne, jotka vaativat vielä viimeisen illanvieton ennen maasta poistumista. Olo on välitetty aina kun joku sanoo, että kyllähän meidän vielä pitää tavata. Moni haluaisi matkalaukkuun, jokunen on ilmoittanut saapuvansa tapaamaan. Jokaisen olen toivottanut tervetulleeksi, paitsi sinne matkalaukkuun, siellä on jo ruuhkaa. Monia en ole tavannut aikoihin, mutta kun mahdollisuus tapaamiseen ei enää ole käytettävissä, halutaan kuitenkin vielä se viimeinen tilaisuus käyttää hyväksi.

Onni on... Imodium. Voin kertoa, että viimeisen viikon ajan on toiminut muukin kuin ajatuksen juoksu. Rokotteet lavantautiin ja koleraan ovat saaneet aikaan melkoisen muuttoparven, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Olo ihmisten ilmoilla on todella vaatinut pientä lääkitystä, sillä kaupan kassalla lompakkoa havitellessa voisi olkalaukusta lentävät varakalsarit tuottaa monia hymyileviä katseita ja yhdet punaiset kasvot. Voimmehan sopia, että tästä aiheesta ei enää keskustella?

Onni on... aika. Viime aikoina sitä ei ole liikaa ollut, mutta ne hetket, joina voin olla ja tehdä omia juttuja, ovat olleet kullan arvoisia. Kuten juuri tämä hetki. Tämä on sitä omaa ihanaa aikaa. Olet terapeuttini siellä, sinä, lukija. Enää en ole edes varma, mitä päivää eletään ja usein joudunkin varmistamaan sen kännykästä tai tietokoneelta. Oikeastaan aika ihanaa.

Onni on... yksinolo. En voi sanoa kammoksuvani seuraa, mutta viime aikoina muiden nurkissa vietetty aika on opettanut arvostamaan sitä harvaa hetkeä, kun sattuu olemaan talossa aivan yksin. Se ei ole edes päivittäin. Tällaiseen en ole tottunut. Usein Kotona vietin mielelläni aikaa yksin, tein omia juttujani ja nautin hiljaisuudesta. En silti valita. Tulee varmasti aika, jolloin kaipaan seuraa. Ei tosin ihan hetkeen. :)

Onni on... pysyvä asuinpaikka. Lentolaukkuelämä kuulostaa jännittävältä ja eloisalta, mutta oikeasti kaipaan jo kiintopistettä. Se paikka, jonne voi purkaa laukut eikä sen hetkistä lempipaitaa tarvitsisi etsiä. Parin viikon päässä siintävä hotellivaraus on tehty kuukaudeksi ja se jos mikä kuulostaa taivaalta. En halua kuulostaa kiittämättömältä, mutta onni on myös oma ruoka. Joskus lautaselle kolahtaa pastaa kun haluaisikin keventää salaatilla, joskus taas ei ole ehtinyt syödä juuri päivän aikana ja silloin se keveä ateria on juurikin valmistettu. Ilolla toki syön kaiken, minkä eteen joku on vaivan nähnyt, siitä ei ole kiinni, mutta omien halujen mukaan syöminen ei ole enää mahdollista. Joskus kapinoimme Körilään kanssa ja tuomme kaupasta omat eväät, mutta niihin suhtaudutaan melko kriittisesti. Nuoret ruokakapinalliset.   

Tuuliajolla

Viime aikoina on ollut hieman vipinää ja vilskettä sekä muita kliseitä. Läppäri on pysynyt melko tiiviisti laukussaan nauttien yksinäisyydestään ja pienen loman jälkeen on taas entistä virkeämpi tositoimiin joutuessaan. Tänään vihdoin sain tilattua eBaysta caprileggingsit, oikeammin viidet tai kuudet, joita ihan jokaista tulen tarvitsemaan kuumaan ilmastoon muuttaessamme. Ostin kun halvalla sain, niin sanoo iskulausekin, ja mitä useammat tilasin, sitä enemmän säästin postikuluissa. Hintaa yksittäisille päntseille tuli n.5€/kpl ja vaikka tuotekuvauksessa luvattiin housut laadukkaiksi ja kestäviksi, jää tämä silti vain nähtäväksi. Halvat tai kalliit housut, molemmat, kestävät käytössäni likimain yhtä kauan.

Muuton saimme siis hoidettua kunnialla, kiitos niille monille apukäsille, jotka auttoivat! Saimme vuokrattua myös tutun kautta isomman jakeluauton, johon mahtui kaikki tarvittava senhetkinen omaisuutemme. Jota oli melko runsaasti. On toki edelleen, vaikka kaksi matkalaukkua ja lentolaukkua ovat tämänhetkisen omaisuutemme perusta ja kulmakivi. Pieni määrä peruskosmetiikkaa ja hirmuinen määrä vaatteita täyttää noidenkin laukkujen ahnaat vatsat. Myös Körilään kengät ovat pakattu mukaan, sillä kokoa Kanootti ei varmasti löydy Lilliputtimaasta. Itsekin taisin parin jos toisenkin pakata, mutta siihen minulla on oikeus. Olen nainen! Nainen, God dammit!

Sunnuntaina siis jätimme hyvästit Kodille. Yksi avainnippu vähemmän laukussa muistuttaa, että enää ei ole sitä kiintopistettä, jonne kaivata pitkän päivän jälkeen. Tai jota ikävöisi. Uusi omistajakin voisi tykätä huonoa, jos joku lauantai-yö hieman humaltuneena saisin soperrettua Kodin osoitteen ja vain ilmaantuisin pahantuulisena oven taakse kun olenkin hukannut avaimet. Yritänkin pitää mielessä, että Home is where the heart is. En ikävöi kamalia kulahtaneita tapetteja, saati pakkeloitua eteisen seinää enkä kyllä liiemmin eripari lattiaa eteisen, olohuoneen ja keittiön kesken. Mitähän sitten mahdan ikävöidä? En seiniä, lattiaa, parveketta - ehkä vain sitä linnaketta, omaa pesäpaikkaa, jossa voi olla oma herransa(tai rouvansa) eikä kenelläkään ole mitään sanottavaa asiaan.
Muistoissa Koti säilyy aina. Se on se paikka, jossa pojat pelasivat Wiitä lauantai-iltaisin ja joivat olutta, kaikilla oli hauskaa eikä ketään häirinnyt vihreän kamalan sohvan huono istuttavuus. Se on myös paikka, jossa olen järjestänyt pikkujoulut Murmelilleni ja sain aikaiseksi melkoisen kynttilämeren, oli tunnelmallista joululaulujen soidessa ja istuimme vihreällä kamalla sohvalla. On myös tapahtunut paljon sellaista, joista vihreä kamala sohva vain kuiskisi hiljaisella äänellä. Taidan ikävöidä hieman myös sitäkin.

Huominen viimeinen työpäivä saapui aivan liian nopeasti. Olisin mieluusti halunnut saada useamman asian tehtyä, mutta kuten työkaverit lohduttivat, heillä on koko syksy aikaa hoitaa ne. Huono omatuntoni ei silti juurikaan tästä vakuuttunut, mutta toivon saavani muuta mietittävää pian. Akkalauma oli järjestänyt minulle ihanan puuhapussin läksiäislahjaksi, vaikka nyt varsinaisesti en lähdekään kokonaan pois. Siellä oli muun muassa suklaata, salmiakkia, Tamperekirja ja kermana pohjalla Suomen pelipaita. Olin kovin otettu, sillä en odottanut oikeasti mitään enkä osannut arvata lainkaan. Lämpöisen pörröisen ihana tunne siivitti siis tätä työpäivää ja epäilemättä vielä monia tuleviakin lomapäiviä Bangkokin lämmössä.

Pitäisi olla jo nukkumassa, väsyttääkin, mutta nyt en malta. Haluan saada nämä rivit luettavaksesi, jotta tiedät, etten ole unohtanut sinua, lukijani. Viime päivityksestä on jo tovi ja kaipasin hieman tuuletusta korvien väliin. Nyt kun olen antanut kaikkeni, voin hyvillä mielin painua pehkuihin. En todennäköisesti saa unta tietäen huomisen olevan viimeinen työpäivä, tyhmä Ykkönen, monia ajatuksia päässä miettien, mitä olen unohtamassa ja mitä piti vielä tehdä. Joko lähden huomenna hyvin aikaisin tai hyvin myöhään. Mutta nyt on liian myöhäistä ajatella sitä.

Tyhjän Kodin syndrooma

Otsikointi on hieman harhaanjohtava - Koti ei suinkaan ole vielä tyhjä. Mutta pian on. Laatikkopino on korkeampi kuin edellinen ja erilaisten laatikoiden ja pussien määrä täyttää taas olohuoneen. Tällä kertaa myös eteisen on vallattuna. Parveke puolestaan on tyhjempi kuin koskaan. Tänään on viimeinen viikko Kodin lämmössä. Tai lähinnä kuumuudessa.

Tunne on kamalan ihana. Köriläs repäisi irti videotykin piuhan peitelistan jättäen repsottavan tapetin tilalle. Huomaan miettiväni, miten korjaisin vahingon, vaikka se ei ole enää korjattavissa. Ei ole tarpeenkaan korjata, uusi asukas laittaa omanlaisensa tapetit. Silti voisin hieman vaikka teipata. Viikon päästä tämä on jonkun toisen Koti.

Olemme saaneet monia kieltoja laittaa kuvia Facebookiin. Ei kuvia altaalta, ei kuvia auringosta, ei drinksujen kanssa. Osaan ottaa nuo vielä huumorilla, mutta jossain vaiheessa se ei enää naurata. Olen oppinut, että jokaisen vitsin takana piilee pieni prosenttiosuus totuutta.

Olen huomannut ihmisissä huonoja piirteitä, ilkeitä. Eräs elämänsä pääasiassa elänyt naisihminen oli kovasti lähtöä vastaan, kohdetta vastaan, paikallisia ihmisiä vastaan, koulutustasoa vastaan. Ihminen, joka oli saanut elää oman elämänsä rikkaana ja monipuolisena, olikin nyt minun ilosta ja riemustani varsin harmistunut. Hän ei koskaan voisi ajatella menevänsä Thaimaaseen.


Aina on joku, joka yrittää langettaa sateen paraatini päälle. Entinen pomonikin oli sellainen. Negatiivi-Nelli. Passiivisaggressiivinen. Joku joka ei sano suoraan valintaani aivan paskaksi, vaan pukee sanat nätiksi paketiksi. Tai ainakin luulee niin.

En odottanut ihmisten olevan iloisia lähdöstäni. Odotin silti säädyllisyyttä edes yrittää. Ainakin ne, jotka ovat minulle rakkaita, ovat oikeutettuja tiettyyn määrään Älä lähde-asennetta. Heidän osaltaan tiedän syyn. Onneksi tämän sateentekijän kaltaiset ihmiset ovat harvassa. Hän saikin osakseen melko kyynisen: "Nähdään vuoden päästä!"-huikkauksen siinä missä muita olen halaillut ja toivotellut ihanaa vuotta. Sitä saa mitä tilaa.

Hei me lennellään!

"Mitä teet Juhannuksena?", kysyvät. Saan kummia katseita kertoessani, että enpä ole juuri ehtinyt miettiä. Toden puhuen, ajattelin tulevan viikonlopun viettää pakkaillessa. Tällä tekemisellä ihmiset tarkoittavat, että minne menen, mitä juon ja kenen kanssa. Joskus ikävöin niitä aikoja, jolloin oli oltava, tehtävä ja juotava. Joskus, kuten nyt, en taas välitä lainkaan. Olen aivan liian väsynyt sellaiseen. Olen ankara itselleni. Jos on jotain tehtävää, en osaa vaihtaa vapaalle. Takaraivossa hakkaa ajatus: nytkin olisit tässä ajassa saanut hoidettua vaikka sun mitä, mutta ei, täällä sinä vain istut ja kittaat sidukkaa!

Tarvitsen Off-nappulan. Ikuinen On-tila ja Stanby-valo vuorotelevat pään sisällä. Tuulettaisin mielelläni hetken aivojani. Siellä käy nytkin melkoinen kuhina. Onneksi on blogi, johon voi jäsennellä ajatuksia pääpiirteittäin. Tuntuu kuin vakuuttaisin täällä itselleni kaiken menevän vielä hyvin. Eräänlainen sisäinen halaus: hyvin menee, Nellie, hyvin menee, anna palaa vain!

Saimme vihdoin lennot varattua! Päädyimme karjaluokkaan, ei siis bisnes. Haaveilu oli silti hauska! Hakiessamme troppia Körilään alkavaan nuhaan, ostin samalla lentokonekorvatulpat. Olen jo pitkään haaveillut Earplanesista ja kun kaksi välilaskua varmistui, varmistui samalla korvatulppien tarpeellisuus. Pienet korvaparkani kärsivät liki aina lentokoneen paineistuksesta. Nieleskelen, imeskelen Werthersiä, auon leukoja.. Ei auta. Mutta nämä ostamani tulpat olivatkin nimeltään Sanohra Fly ja pienet korvaparkani vaativat For kids-merkinnän, sellaisella monivärisellä fontilla. Hieman huvituin. Sisäinen lapseni, tämä oli sinulle.

Hykertelin itsekseni pakkaillessani talvivaatteita säilytyspusseihin. Hykertelin tosin laittaessani pyjamia, t-paitoja, farkkuja ja muitakin vaatteita säilytyspusseihin. Ehkä se oli se saavutuksen tunne, kun sain jotain viimein aikaiseksi. Tuntuu kuin aikaa olisi kulunut viikkoja, vaikka siitä on vain päiviä, kun viimeksi täytin muuttolaatikkoa. Nytkin poden syyllisyyttä, etten ole keittiössä kaappeja tyhjäämässä. Päätin, että kun koko muutto on ohi ja asumme Körilään vanhemmilla, menemme vaikka kylpylään. Myös hieronta kuulostaisi taivaalliselta. Lapsena isäni maksoi joitain pennejä siitä, että kävelemme hänen selkänsä päällä ja juuri nyt voisin palkata vaikka puoli puolustusvoimaa samaan puuhaan. Mantrana mielessäni pyörii: enää pari viikkoa!

Linkkejä, niitä linkkejä

Ensimmäiset muuttolaatikot ovat juuri matkalla väliaikaiseen kotiinsa. Olohuoneen sohvalta katsottuna yleisilme ei ole juuri muuttunut. Silti jotain on hieman pielessä. Tieto siitä, että kaapeisssa on tällä hetkellä tilaa, on varsin hätkähdyttävä. Sisäinen shoppailijani vaatii päästä toteuttamaan itseään. Ei vielä, ei vielä...

Körilään vaihtovälitysfirma huojensi hieman mieltäni viisumiasiassa. Oikeastaan hyvin paljonkin. Olo on todella paljon kevyempi ja tuntuu kuin pieni kuorma olisi tipautettu harteilta. He kertoivat, että viisumi ei edes ole välttämätön, mutta toki helpottaa hieman elämää. Passiin saa jatkoaikaleiman vaikkapa matkatoimistojen järkkäämillä rajanylitysreissuilla. Helpoksi on tehty. Minibussilla pari euroa. Ei paha.

Olen vallan unohtanut linkittää niitä lempparilinkkejäni, joita ilman en olisi voinut elää.
Asian exchance
Thaiklupi
Thaimaan suurlähetystö
Agoda
Travelocity
Lisää linkittelen hotelleja, kunhan ehdin. 

Yllättäen löysimme halvimmat suorat lennot niinkin läheltä kuin Finnairilta! Norwegian puolestaan tarjoaa melko kelpo hintaisia parin pysähdyksen lentoja. Suuri yllätys oli myös China Airlines. Köriläs on viimeisimpänä villityksenä innostunut tiirailemaan bisnes-luokan paikkoja, jotka maksavat yhden pysähdyksen taktiikalla vain muutaman satasen enemmän kuin Finnairin suorat lennot.

Lentäminen on köriläälle ollut aina hieman hankalaa. Jalkoja on tyypillä 3 metriä yhteensä eikä tilaa muutenkaan ole liikaa. Yli 10 tuntia epämukavassa asennossa äärimmäisen pienessä tilassa ei varmasti ole monenkaan mieleinen lentomatka, joten ymmärrän enemmän kuin hyvin körilään näkökannan. Samalla saisin itsekin hieman lisää tilaa, sillä itsekin täytän penkin kyllä melko tehokkaasti, joten körilään tuoma tilanmenetys joskus voi ottaa hieman kupoliin. En ole tottunut hemmotteluun ja passaukseen, joten kulttuurishokki on varmasti suuri. Olen kyllä valmis sopeutumaan tilanteeseen...

Ja kohdehan on...

Viime päivityksestä on aikaa. Olen ollut superkiireinen. Juuri nyt istun keittiössä katsellen Greyn anatomiaa ja ihailen päivän saavutusta: liki 20 täytettyä muuttolaatikkoa täyttää kaaoksellaan olohuoneen ilmapiiriä. Se on siis tehty: Koti on myyty.

En ole vielä sisäistänyt asiaa. Hyllyt toisensa jälkeen tyhjenevät, mutta ei tunnu siltä kuin olisin jättämässä hyvästejä Kodille. Ei vielä. Kohta se silti iskee, tiedän sen. Jopa tämän viestin lopussa tai sen aikana. Kirjahyllystä ovat hävinneet Harry Potter-kirjasarja, jota rakastan lukea kerta toisensa jälkeen; Valittujen Palojen klassikkokirjat, jotka ovat olleet lukulistalla jo kauan; Rappakalja, joka tuo mieleen peli-illat olohuoneen huonolla vihreäkankaisella sohvalla ja kynät, jotka eivät toimi. Kotiin liittyy paljon muistoja. Juuri nyt en muista yhtään huonoa.

Olemme tehneet päätöksen: muutamme Bangkokiin. Voimme siis hyvillä mielin pakata talvivaatteet varastoon ja kaivaa esiin bikinit ja sandaalit. Ainoa varjopuoli asiassa on viisumi, tarkemmin sanottuna minun viisumini. Voi saada lyhyimmillään 2 kuukauden viisumin. Stressaan jo nyt aivan mielettömän paljon asiaa, sillä suurlähetystö ei ole lainkaan auttavainen asian suhteen enkä saa vastauksia kysymyksiini. Epätietoisuus on kamalinta, mitä osaan juuri nyt kuvitella! Voisin varautua, jos tietäisin tarkalleen, mihin varaudun.

On olemassa erilaisia "taikatemppuja", joilla maassaoloaikaa voi pidentää ja joihin suurlähetystö ei ota kantaa. Vaatii melkoista byrokratiaosaamista oleskella vuosi Thaimaassa. En niitä juuri nyt ala erittelemään, mutta teoriassa osaan varautua jo pahimman varalle. Luulin saavani ihanan välivuoden, stressivapaan, Körilään kanssa laatuaikaa viettäen. Olen jo pelkurimaisesti ja häikäilemättömästi käyttänyt Alankomaissa-tämäkin-olisi-niin-paljon-helpompaa - kortin ja niitä riittänee hihassa useampikin. En ole ylpeä itsestäni. Olen vain ihminen.

On asioita, jotka eivät olisi voineet sujua paremmin. Pitäisi pystyä olemaan tyytyväinen. Olenko? Näytänkö siltä? Kuulostanko? Olen juuri niin pikkumainen ja hemmoteltu, että en osaa olla. Haluan enemmän! Haluan kaiken, nyt, heti. Vannon, seuraavassa elämässä synnyn streptokokkibakteeriksi! Karma puraisee persposkeen sillä ikävimmällä tavalla.

Sitä odotellessa varaudun viimeisen päälle matkalaukkuelämään ja yritän nauttia viimeisistä kymmenistä vuosista ihmisenä. Varohan siis vain, tapaamme vielä ja silloin teen olosi hyvin epämukavaksi miljoonien siskojeni ja veljieni kanssa.

Oikeilla raiteilla

Minä se sitten jaksan valittaa jatkuvasta lämmöstä. Se on oikeuteni. Ei, velvollisuuteni! Olen suomalainen ja ylpeä siitä! Mikään ei ole koskaan kunnossa. Valittaminen on iloni.

Viikonlopun aikana teemme päätöksiä. Kodista tarjouksen tehnyt odottaa vastausta ja me körilään kanssa laitamme vaihtoasian järjestykseen. Harmittavasti USA jäi tällä kertaa arvonnan ulkopuolelle, vaikka se ensisijainen kohde olikin. Mutta lohduttaudun sillä, että pääsehän sinne aina lomailemaan. Yritän ainakin lohduttautua. Sitä ei vain ollut tarkoitettu. Toisenlaisiin seikkailuihin siis tiet vievät.

Tätä hetkeä olen odottanut - asiat alkavat liukua raiteilleen. Reilun kuukauden päästä kone starttaa Helsinki-Vantaalta vieden meidät jonnekin, lähelle tai kauas. Yritän olla ajattelematta asiaa, sillä muuten annan tilaa sille pakokauhun tunteelle, että jätän kaiken tutun taakse eikä sen jälkeen ole enää kotia, minne palata. Olla tuuliajolla maailman purppuratuulissa. 

Kuumia uutisia

Pian niitä tehdään, päätöksiä. Myöntäviä vastauksia on tullut jo Alankomaista ja Bangkokista. Lähtö on siis varma. Minne, ei vielä tietoa. Ensi viikolle on lisää päätöksiä luvattu eli pian pääsemme tilanteeseen, jossa valitsemme seuraavan vuoden asuinmaamme.

Köriläs on päättänyt jo ja pyrkii vaikuttamaan myös minun mielipiteeseeni. Hän päätyi Bangkokiin. Itse olen edelleen Alankomaiden kannalla, ainakin kunnes Amerikka vastaa. Vaikka köriläs onkin isompi, tätä kädenvääntöä hän ei voimalla voita.

Bangkok kuulostaa hauskalta. Eksoottista ruokaa, erilainen kulttuuri, aivan uusi kieli. Kaikki nuo ihanat asiat! Olenko ainoa, jolle kaikki tuo kuulostaa negatiiviselta? Työläältä. Thaimaa on paratiisi lomailijalle, mutta onko se sitä ötökkäkammoiselle, ruokarajoittuneelle, kuumuutta inhoavalle kotihiirelle?

On toki Bangkokissa ihaniakin puolia. Auringonotto altaalla, halpa hintataso, kuntoiluhuone hotellissa. Ei hassumpaa. Ei lainkaan hassumpaa! Kun sanon, että siihen voisi tottua, niin todella tarkoitan, että siihen tulisi voida tottua. On olemassa sanonta, että Bangkokissa eurolla saa mahansa täyteen ja hieman tutkimusta tehneenä totesin sen aivan täysin paikkansapitäväksi. Ruokakulttuuri tosin eroaa huomattavasti omastamme, joten koko ateriointi vaihtuu kertaheitolla. Hyvästi aamumurot, tervetuloa aamukeitto! En edes tiedä, voinko toteuttaa haavettani pullantuoksuisesta vuorottelusta. Se on yksi niistä harvoista asioista, joita todella odotin, kirjojen ja uuden kielen oppimisen ohella.

Löydän varmasti jokaikisestä kohteesta sekä hyvää että huonoa. Se on fakta. Täysin kamalan huonoa kohdetta ei ole. Silti mielessä on selkeä marssijärjestys. Se suosikki. En siis voi katkeroitua köriläälle, jos hän on järkähtämätön mielipiteensä kanssa. Silti arvostan sitä, että mielipiteeni otetaan huomioon. Sen pitäisi olla yksi avioliiton perusasioista. Ja kyllähän köriläs niin yrittää tehdäkin, omalla kömpelöllä tavallaan. Hyvin kömpelöllä...

Ja Koti-asiaa: eräs kiinnostuja on jo ja hän ilmoittanee aikeistaan piakkoin. Toinenkin saattaa olla, mutta en usko taas hänen edes tekevän tarjousta. Huomenna pidetään esittely, lienee neljäs. Taas Kodin puunaus ja kauniiksi laitto. Pelkään aina no-show:ta, mutta viimeksikin yllätyimme positiivisesti. Puuduttavaa, ei silti tarjouksia. Ehkä huomenna on enemmän kerrottavaa. Siihen asti, kärsitään kamalasta kuumuudesta ja juodaan paljon vettä!

Alilämpöä

Viimeinen puoli vuotta on mennyt hitaasti. Odottelua, odottelua, odottelua. Kohta saa täyttää tuon kaavakkeen, pian on mahdollista tehdä tuo. Nyt on liki kaikki kaavakkeet täytetty ja vain odotellaan. Kuinka yllättävää! Ei enää! Kärsivällisyyteni tapaa jo takaseinän. Nyt riittää. Odottelusta on kadonnut kaikki se hyvä fiilis ja klingi, mikä yleensä tällaisissa asioissa jaksaa jatkamaan eteenpäin. Suoraan sanottuna, vituttaa. Pahoittelen kielenkäyttöäni, olen normaalisti melko siistikielinen ihminen. Tarvitsin voimasanan ilmaisemaan kaikkea sitä turhautumista ja kiteyttämään sen yhteen sanaan.

Matkakuume on siis kokenut inflaation, tipahtanut alilämmön puolelle. Juuri nyt ei vähempää voisi kiinnostaa koko prosessi. Viime aikoina varsin pinnalla ollut, pieni sisäinen suunnittelijapersoonani, yrittää vakuuttaa: "Jaksa vielä hetki, ei enää kauaa!". Mutta kukaan ei kuuntele. Ikuinen optimisti, my ass.

Mutta sitten niihin hyvien uutisten rippeisiin. Köriläs sai moottoripyörän myytyä! Enää ei tarvitse sydän syrjällä miettiä, koska tulee soitto onnettomuuspaikalta. Olen sellaisen kerran saanut ja sillä kerralla kävi tuuri. Koti ja auto ovat vielä markkinoilla. Ensimmäinen suhteen ei ole merkittävää edistystä tapahtunut, vaikka pari ihmistä on ehtinyt jo osoittanut kiinnostuksen merkkejä. Vallan hyvällä tuurilla kaikki on myyty jo ensi viikon loppuun mennessä. Nyt tarvitaan isoa kädenojennusta jostain tuolta korkeammalta. Äiti Universumi, sinua kutsutaan!