...katsella kuplien muodostumista vichypullon reunoille. Eilen illalla makasin sängyllä ja tuijotin liki vartin yöpöydällä seisovaa pulloa. Vaikka päänsärky täytti pään, olin melko hyvillä mielin. Olimme muutamaa tuntia aiemmin palanneet kotiin ties monensiltako läksiäisiltä ja askeettisen mökkiolot olivat vaihtuneet anopin mukavaan sänkyyn ja sisävessaan.
Onni on.. ystävät. Ne, jotka vaativat vielä viimeisen illanvieton ennen maasta poistumista. Olo on välitetty aina kun joku sanoo, että kyllähän meidän vielä pitää tavata. Moni haluaisi matkalaukkuun, jokunen on ilmoittanut saapuvansa tapaamaan. Jokaisen olen toivottanut tervetulleeksi, paitsi sinne matkalaukkuun, siellä on jo ruuhkaa. Monia en ole tavannut aikoihin, mutta kun mahdollisuus tapaamiseen ei enää ole käytettävissä, halutaan kuitenkin vielä se viimeinen tilaisuus käyttää hyväksi.
Onni on... Imodium. Voin kertoa, että viimeisen viikon ajan on toiminut muukin kuin ajatuksen juoksu. Rokotteet lavantautiin ja koleraan ovat saaneet aikaan melkoisen muuttoparven, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Olo ihmisten ilmoilla on todella vaatinut pientä lääkitystä, sillä kaupan kassalla lompakkoa havitellessa voisi olkalaukusta lentävät varakalsarit tuottaa monia hymyileviä katseita ja yhdet punaiset kasvot. Voimmehan sopia, että tästä aiheesta ei enää keskustella?
Onni on... aika. Viime aikoina sitä ei ole liikaa ollut, mutta ne hetket, joina voin olla ja tehdä omia juttuja, ovat olleet kullan arvoisia. Kuten juuri tämä hetki. Tämä on sitä omaa ihanaa aikaa. Olet terapeuttini siellä, sinä, lukija. Enää en ole edes varma, mitä päivää eletään ja usein joudunkin varmistamaan sen kännykästä tai tietokoneelta. Oikeastaan aika ihanaa.
Onni on... yksinolo. En voi sanoa kammoksuvani seuraa, mutta viime aikoina muiden nurkissa vietetty aika on opettanut arvostamaan sitä harvaa hetkeä, kun sattuu olemaan talossa aivan yksin. Se ei ole edes päivittäin. Tällaiseen en ole tottunut. Usein Kotona vietin mielelläni aikaa yksin, tein omia juttujani ja nautin hiljaisuudesta. En silti valita. Tulee varmasti aika, jolloin kaipaan seuraa. Ei tosin ihan hetkeen. :)
Onni on... pysyvä asuinpaikka. Lentolaukkuelämä kuulostaa jännittävältä ja eloisalta, mutta oikeasti kaipaan jo kiintopistettä. Se paikka, jonne voi purkaa laukut eikä sen hetkistä lempipaitaa tarvitsisi etsiä. Parin viikon päässä siintävä hotellivaraus on tehty kuukaudeksi ja se jos mikä kuulostaa taivaalta. En halua kuulostaa kiittämättömältä, mutta onni on myös oma ruoka. Joskus lautaselle kolahtaa pastaa kun haluaisikin keventää salaatilla, joskus taas ei ole ehtinyt syödä juuri päivän aikana ja silloin se keveä ateria on juurikin valmistettu. Ilolla toki syön kaiken, minkä eteen joku on vaivan nähnyt, siitä ei ole kiinni, mutta omien halujen mukaan syöminen ei ole enää mahdollista. Joskus kapinoimme Körilään kanssa ja tuomme kaupasta omat eväät, mutta niihin suhtaudutaan melko kriittisesti. Nuoret ruokakapinalliset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti