Tuuliajolla

Viime aikoina on ollut hieman vipinää ja vilskettä sekä muita kliseitä. Läppäri on pysynyt melko tiiviisti laukussaan nauttien yksinäisyydestään ja pienen loman jälkeen on taas entistä virkeämpi tositoimiin joutuessaan. Tänään vihdoin sain tilattua eBaysta caprileggingsit, oikeammin viidet tai kuudet, joita ihan jokaista tulen tarvitsemaan kuumaan ilmastoon muuttaessamme. Ostin kun halvalla sain, niin sanoo iskulausekin, ja mitä useammat tilasin, sitä enemmän säästin postikuluissa. Hintaa yksittäisille päntseille tuli n.5€/kpl ja vaikka tuotekuvauksessa luvattiin housut laadukkaiksi ja kestäviksi, jää tämä silti vain nähtäväksi. Halvat tai kalliit housut, molemmat, kestävät käytössäni likimain yhtä kauan.

Muuton saimme siis hoidettua kunnialla, kiitos niille monille apukäsille, jotka auttoivat! Saimme vuokrattua myös tutun kautta isomman jakeluauton, johon mahtui kaikki tarvittava senhetkinen omaisuutemme. Jota oli melko runsaasti. On toki edelleen, vaikka kaksi matkalaukkua ja lentolaukkua ovat tämänhetkisen omaisuutemme perusta ja kulmakivi. Pieni määrä peruskosmetiikkaa ja hirmuinen määrä vaatteita täyttää noidenkin laukkujen ahnaat vatsat. Myös Körilään kengät ovat pakattu mukaan, sillä kokoa Kanootti ei varmasti löydy Lilliputtimaasta. Itsekin taisin parin jos toisenkin pakata, mutta siihen minulla on oikeus. Olen nainen! Nainen, God dammit!

Sunnuntaina siis jätimme hyvästit Kodille. Yksi avainnippu vähemmän laukussa muistuttaa, että enää ei ole sitä kiintopistettä, jonne kaivata pitkän päivän jälkeen. Tai jota ikävöisi. Uusi omistajakin voisi tykätä huonoa, jos joku lauantai-yö hieman humaltuneena saisin soperrettua Kodin osoitteen ja vain ilmaantuisin pahantuulisena oven taakse kun olenkin hukannut avaimet. Yritänkin pitää mielessä, että Home is where the heart is. En ikävöi kamalia kulahtaneita tapetteja, saati pakkeloitua eteisen seinää enkä kyllä liiemmin eripari lattiaa eteisen, olohuoneen ja keittiön kesken. Mitähän sitten mahdan ikävöidä? En seiniä, lattiaa, parveketta - ehkä vain sitä linnaketta, omaa pesäpaikkaa, jossa voi olla oma herransa(tai rouvansa) eikä kenelläkään ole mitään sanottavaa asiaan.
Muistoissa Koti säilyy aina. Se on se paikka, jossa pojat pelasivat Wiitä lauantai-iltaisin ja joivat olutta, kaikilla oli hauskaa eikä ketään häirinnyt vihreän kamalan sohvan huono istuttavuus. Se on myös paikka, jossa olen järjestänyt pikkujoulut Murmelilleni ja sain aikaiseksi melkoisen kynttilämeren, oli tunnelmallista joululaulujen soidessa ja istuimme vihreällä kamalla sohvalla. On myös tapahtunut paljon sellaista, joista vihreä kamala sohva vain kuiskisi hiljaisella äänellä. Taidan ikävöidä hieman myös sitäkin.

Huominen viimeinen työpäivä saapui aivan liian nopeasti. Olisin mieluusti halunnut saada useamman asian tehtyä, mutta kuten työkaverit lohduttivat, heillä on koko syksy aikaa hoitaa ne. Huono omatuntoni ei silti juurikaan tästä vakuuttunut, mutta toivon saavani muuta mietittävää pian. Akkalauma oli järjestänyt minulle ihanan puuhapussin läksiäislahjaksi, vaikka nyt varsinaisesti en lähdekään kokonaan pois. Siellä oli muun muassa suklaata, salmiakkia, Tamperekirja ja kermana pohjalla Suomen pelipaita. Olin kovin otettu, sillä en odottanut oikeasti mitään enkä osannut arvata lainkaan. Lämpöisen pörröisen ihana tunne siivitti siis tätä työpäivää ja epäilemättä vielä monia tuleviakin lomapäiviä Bangkokin lämmössä.

Pitäisi olla jo nukkumassa, väsyttääkin, mutta nyt en malta. Haluan saada nämä rivit luettavaksesi, jotta tiedät, etten ole unohtanut sinua, lukijani. Viime päivityksestä on jo tovi ja kaipasin hieman tuuletusta korvien väliin. Nyt kun olen antanut kaikkeni, voin hyvillä mielin painua pehkuihin. En todennäköisesti saa unta tietäen huomisen olevan viimeinen työpäivä, tyhmä Ykkönen, monia ajatuksia päässä miettien, mitä olen unohtamassa ja mitä piti vielä tehdä. Joko lähden huomenna hyvin aikaisin tai hyvin myöhään. Mutta nyt on liian myöhäistä ajatella sitä.