"Mitä teet Juhannuksena?", kysyvät. Saan kummia katseita kertoessani, että enpä ole juuri ehtinyt miettiä. Toden puhuen, ajattelin tulevan viikonlopun viettää pakkaillessa. Tällä tekemisellä ihmiset tarkoittavat, että minne menen, mitä juon ja kenen kanssa. Joskus ikävöin niitä aikoja, jolloin oli oltava, tehtävä ja juotava. Joskus, kuten nyt, en taas välitä lainkaan. Olen aivan liian väsynyt sellaiseen. Olen ankara itselleni. Jos on jotain tehtävää, en osaa vaihtaa vapaalle. Takaraivossa hakkaa ajatus: nytkin olisit tässä ajassa saanut hoidettua vaikka sun mitä, mutta ei, täällä sinä vain istut ja kittaat sidukkaa!
Tarvitsen Off-nappulan. Ikuinen On-tila ja Stanby-valo vuorotelevat pään sisällä. Tuulettaisin mielelläni hetken aivojani. Siellä käy nytkin melkoinen kuhina. Onneksi on blogi, johon voi jäsennellä ajatuksia pääpiirteittäin. Tuntuu kuin vakuuttaisin täällä itselleni kaiken menevän vielä hyvin. Eräänlainen sisäinen halaus: hyvin menee, Nellie, hyvin menee, anna palaa vain!
Saimme vihdoin lennot varattua! Päädyimme karjaluokkaan, ei siis bisnes. Haaveilu oli silti hauska! Hakiessamme troppia Körilään alkavaan nuhaan, ostin samalla lentokonekorvatulpat. Olen jo pitkään haaveillut Earplanesista ja kun kaksi välilaskua varmistui, varmistui samalla korvatulppien tarpeellisuus. Pienet korvaparkani kärsivät liki aina lentokoneen paineistuksesta. Nieleskelen, imeskelen Werthersiä, auon leukoja.. Ei auta. Mutta nämä ostamani tulpat olivatkin nimeltään Sanohra Fly ja pienet korvaparkani vaativat For kids-merkinnän, sellaisella monivärisellä fontilla. Hieman huvituin. Sisäinen lapseni, tämä oli sinulle.
Hykertelin itsekseni pakkaillessani talvivaatteita säilytyspusseihin. Hykertelin tosin laittaessani pyjamia, t-paitoja, farkkuja ja muitakin vaatteita säilytyspusseihin. Ehkä se oli se saavutuksen tunne, kun sain jotain viimein aikaiseksi. Tuntuu kuin aikaa olisi kulunut viikkoja, vaikka siitä on vain päiviä, kun viimeksi täytin muuttolaatikkoa. Nytkin poden syyllisyyttä, etten ole keittiössä kaappeja tyhjäämässä. Päätin, että kun koko muutto on ohi ja asumme Körilään vanhemmilla, menemme vaikka kylpylään. Myös hieronta kuulostaisi taivaalliselta. Lapsena isäni maksoi joitain pennejä siitä, että kävelemme hänen selkänsä päällä ja juuri nyt voisin palkata vaikka puoli puolustusvoimaa samaan puuhaan. Mantrana mielessäni pyörii: enää pari viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti