Koti-ikävä

Jos nyt lähtisin analysoimaan ensimmäistä Suomiviikkoani, niin sanoisin sen olleen kiireinen. Olen kyllä ottanut itsellenikin aikaa, siinä ole erinomaisen hyvä. Olemme Körilään kanssa kierrelleen sekä rakkaiden että tuntemattomien koteja, toki eri tarkoituksissa, sekä saimme jopa lainatarjouksen Osuuspankista. Wau! Sehän tarkoittaa isoa velkaa, mutta myös ikiomaa pesäkoloa.

Olen jo aivan valmis muuttamaan omaan kotiin. Kyllähän anopin luona asustelisi varmasti pidempäänkin, palvelu on loistavaa ja hinta-laatu -suhde kohdillaan. Tietysti vitsailen, emme antaisi hänen oikeasti palvella meitä vaan jopa yritämme itse tehdä enemmän taloudenhoitoa ja muuta.

Toisen nurkkien kuuraaminen on ehkä hieman vaivaannuttavaa, jokainen siivoo omalla tavallaan eikä sopivia aineita tai metodeja aina ole käytettävissä. Etsin eräänäkin päivänä vessan lavuaarin harjaa, jollaista ilmeisesti anoppini ei käytä. Voinko sellaisen vain ilmaannuttaa siivoustarvikkeisiin? Onko se lievää v*ttuilua vai tervetullut vinkki? Viime kesänä ostin siivouskaappiin ihmesieniä, joita luulin tarvitsevani, mutta en sitten kuitenkaan käyttänyt. Anoppi ei ole niistä maininnut halaistua sanaa, liekö huomannutkaan, mutta toivon mukaan ei ole ymmärtänyt väärin. Meillä naisilla on taipumus käsittää tuollaiset asiat kovinkin väärin.

Edelleen jaksan ilahtua pienistä, yksinkertaisista asioista, kuten suihkun paine(joka suorastaan laittaa hihityttämään ääneen!) tai WC-paperi. Tunnen itseni pikkulapseksi, siis enemmän kuin yleensä. Olen jo pääsemässä yli kaupassa asioinnista, isoimmat mieliteot on siis jo taltutettu. =) Vatsa on ollut kovasti kummissaan supermegarukiisista leivistä. Onneksi apuun tulee tuo aiemmin mainitsemani kunnon WC-paperi, josta ei (anopin sanoin) mene sormet läpi. Sellainen paperi, johon voi jopa niistää. Ihanaa!

Elämä on edelleen lievää kaaosta kaikkine matkalaukkuineen ja nyssäköineen. Kaikki on hukassa. Aivan kaikki. Paitsi vaatteet, jotka ovat päällä sillä hetkellä. Haluan. Jo. Oman. Vaatehuoneen! Haluan!

Kuin kissa tulisilla hiilillä

Sunnuntaina se alkaa - asuntomaratoni. Lukuisia koteja vailla uusia omistajia, odottamassa, josko joku tahtoisi asuttaa juuri sen kyseisen. Maratoni ajoittuu kolmelle päivälle, sunnuntaille, maanantaille ja tiistaille. Asuntoesittelyjä. Kivaa!

Olen pyrkinyt pitämään kisakunnostani huolta tarkalla nestetankkauksella(sitruunalla maustettu vichy) sekä ruokavaliolla(Haribon persikkamakeiset). Myös välineeni olen ajantasaistanut(läppäri). Tarkalleen ottaen tein Exceliin hienon(mutta hyödyttömän) taulukon kaikista kiintoisista kohteista. Niitä tuli liki 50. Kunhan Köriläs palaa kotiin, teemme vielä pienen rankkauksen, eihän niihin kaikkiin millään ehditä.

Olen erikoistunut listoihin. Luultavimmin jo tiesitkin sen. Ei siis ihme, että olen kuin kala vedessä suunnitellessani näyttöjärjestyksiä ja aikataulutuksia. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - mottoni. Pidän siitä, että asiat ovat järjestyksessä. Suunniteltuina. Mieluiten listalla. Päässäni ajatukset ja asiat ovat sievässä epäjärjestyksessä.

Ai niin, raha. Pankeissa kiertäminen ei ole minun juttuni. Niin puuduttavaa! Euribor sitä, marginaali tätä. Sama, anna mulle rahaa ja halvalla! Mulla lienee sisäinen adhd, sillä aina kun viitataan finanssisanastoon, aivoni ikäänkuin sulkeutuvat. Kuulen, mutten kuuntele. Yritän kovasti, mutta alan miettiä yleensä sisustussävyisiä ajatuksia, kuten mihin laittaisin ruokapöydän siinä kivassa Lukonmäen kämpässä tai millä värillä maalaisin ruokailutilan seinät. Pahoittelen kaikilta virkailijoilta, yritän parhaani, mutta aivoni...

Palan jo halusta päästä omaan kotiin. Kaipaan niin monia asioita! Suurin yksittäinen kaivattava on ollut oma kiipparini. Kuuntelin musiikkia eilen ja mietin samalla, että tämän biisinhän olen osannut soittaa, osaankohan vielä? Ollessani nuori, ala-asteikäinen, opettelin itsekseni soittamaan äidin sähköurkuja. Taitavaksi taisi vain äitini (säälistä) sanoa, mutta se oli mieluisaa. Monet soittamattomat vuodet vietin, kunnes eräänä Jouluna ei niin kauan sitten sain lahjaksi ikioman kosketinsoittimen. Olin onnellisesti unohtanut, kuinka koko homma toimii, mutta harjoitellessani huomasin joidenkin palojen vaan loksahtavan paikalleen. Se oli julmetun hauskaa!

Körilään kaverit ovat joskus toivoneet kuulevansa soittoani, mutta järjestelmällisen kieltämistaktiikkani ansiosta olen onnistunut välttymään ajatukselta. Itsekriittisyyteni ei vielä salli muiden kuin Körilään kuulevan. Jatkuvat Eikun... ja No mikä??-sanonnat ovat vakituisia välispiikkejäni harjoitellessani. Joten ei, en ole hyvä ja ei, en soita julkisesti.


Toivon voivani kertoa jo ensi viikolla hyviä uutisia asunnon suhteen. Olen henkisesti myös varautumassa siihen, että joudumme vuokralle, vaikka se melkoinen takapakki olisikin. Tärkeintä on kuitenkin päästä jatkamaan omaa elämää ja päästää anoppikin, majoittajamme, samaan. Oma tai vuokrattu, silti se on oma koti.

Home is where I lay my hat

Katselen bussin likaisen ikkunan läpi kuun sirppiä. Mietin, kuinka hassua on, että vain vuorokautta aiemmin sirppi näyttäytyi aivan eri asennossa, ikäänkuin lappeellaan. Harmittelen itsekseni, ettei kännykkäni kamera ollut suostunut kuvaamaan tuota erikoista kuun asentoa. Havahdun kun bussinkuljettaja ilmoittaa pysähtymisestä Hämeenlinnaan. Joko tunti meni? Olipas se nopeaa. Viimeinen vuorokausi on mennyt kuin sumussa. Kuinka tähän pisteeseen oikeen tultiin?

Aamu sarastaa. En voi sanoa nukkuneeni, lähinnä taisin pyöriä hermostuneesti sängyssä miettien, mitä nyt unohdan ja kuinka vakavaa se olisi. Pakkaaminen oli venähtänyt puoleen yöhön. Luoja, voiko tuo kello olla 4.45? Suihkuun, Körilään herättäminen, aamupala ja pieni kiroilu siitä, kuinka on pitänyt niin paljon ostaa tavaraa ja miksi matkalaukkuja onkin 4 kahden asemesta. Kuudeksi tilattu taksi saapui paikalle ja ehdimme vielä ymmärtää lähdön olevan nyt sitten lopullista.

Matkalla naurahdan ääneen nähdessäni Ikean. Eipä tullut mentyä lihapullille! :D Miksi kukaan ostaisi kertakäyttöhuonekaluja maassa, jossa työvoima on liki ilmaista ja käsityötaito jotain aivan omaa luokkaansa? Onko kyse länsimaisuuden ihainnoinnista? Onhan H&M:kin liki huippumuotia ja arvostettua Thaimaassa.

Kello on 7. Kolme tuntia koneen lähtöön. Etsimme Diners Clubin loungen, jossa syömme kunnon aamupalan. Yllytin jopa Körilään nappaamaan pienen lasin viskiä! Terveydeksi, luonnollisesti, ehkäisemään veritulppaa ja onhan se mitä mainioin unilääkekin. Ihan kuin Köriläällä olisi sellaisia ongelmia... =D

Kello 10, peltipurkki kutsuu! Seuraavat 11 tuntia siis viihdytän itseäni elokuvilla, musiikilla, Sudokulla ja nukkumalla. Memo to myself: saattaa tuntua, että aika kului nopeaan, mutta se johtuu vain siitä, että se on ohi. Ensimmäiset tunnit ruokailun jälkeen kuluu kivasti torkkuen. Mitäs sitten? Ai mutta täällähän on Rillit huurussa. Ja Frendit! Ja Miehenpuolikkaat! Keskittymiskyky on nollassa, joten elokuvan seuraaminen olisi tuskallista. Ai jumankekka kun janottaa, viimeinen kerta kun lennän Norwegianin surkeilla tarjoiluilla!

11 tuntia myöhemmin: Arlanda. Lentokentällä kuulee jo tutumpia kieliä; ruotsia, englantia, jopa suomea! Pääni kääntyilee suuntaan jos toiseenkin etsien kanssasuomalaisia. Onpa kiva ymmärtää, mitä ihmiset puhuu! Lentokoneruoan jälkeen on mukava istahtaa pöytään syömään annos kebabia! Väsymys ei paina. Askel lähempänä kotia, ajattelen. Voiton puolella. Yritän kommunikoida Tax freessa myyjän kanssa, mutta englantini tarttuu kurkkuun. Tuu juu häv Huuko Poss? Ai tuota tuoksukokoa ei saa viedä Suomeen, däm it. Taitaa olla sittenkin matkaajalle iskenyt väsymys, vaikkei sitä suostukaan myöntämään.

Pilvien päällä sain vihdoin nettiyhteyden, yksi Norwegianin harvoista hyvistä puolista! Otan kuvia hulluna pilvistä, vaikkei ne kuvissa miltään näytä. Olen taas hyvin tyytyväinen ikkunapaikaani, pidän näkymästä. Pilvet ovat jotenkin taianomaisia, sekä ylä- että alapuolelta. Tiedätkö kun lapsena katselit pilviä ja mietit, mitä ne muistuttavat? Teen niin edelleen.

Kone laskeutuu sulavasti Helsinki-Vantaalle. Matkalla matkalaukkuhihnalle katseeni viipyy suomenkielisissä mainoksissa. Olen väsynyt, mutta hymyilen. Matka on jo lopuillaan, kello on sisäistä aikaani kolme yöllä, Suomen aikaa 23. Astumme terminaalista ulos tavarakaravaanimme kanssa ja mietimme, missä on bussipysäkki. Tuolla oikealla kai, mutta tuossahan on Tampereelle menevä bussi menossa pysäkille! Parin juoksuaskelen jälkeen huomaamme bussin täyttyvän niin hitaasti, ettei ole kiire.

23.30. Bussikuski ajaa kuin olisi myöhässä aikataulusta. Onpa ihana ruohon tuoksu! Peltojen päällä leijuu öinen usva. Ja miten tuo kuu on niin omituisen näköinen..?

Kuuma ku piänesä helevetissä!

Pahaa-aavistamattomat laukut...

Tuskainen tervehdys kuumempaakin kuumemmasta! Lämpötila on monesta syystä kohollaan:
ihan jo siksikin, että ulkolämpömittari heilahtaa kuumeen puolelle päivisin,
koska Leijonat alkavat taistelun mitalien väristä parin hassun tunnin kuluttua,
koska pakkaamiset on liki pakattu ja osa tavaroista ikäänkuin on päättänyt kieltäytyä mahtumasta matkalaukkuisin, ihan periaatteestakin ja
koska asunnon luovutus tapahtuu ensi viikon lauantaina ja siivouksia ei ole edes aloitettu.

Tuliaismausteita lähinnä mulle!

Huhhuh! Piipahdimme Chatuchakissa kolmen tuskaisen tunnin ajan etsimässä viimeisiä tuliaisia(itsellemme!=D) ja saalis olikin melko mittava!

Yleensä hyvin liikennöity tie...

Noiden lisäksi hakusessa oli hieman kangasta ja tyynyliinatkin saimme. Hassunhauskat laukkutagit jäi saamatta, samoin kangasta anopille, mutta niitä havittelemme MBK:lta heti kun tilanne sen sallii.







Tilanteella tarkoitan maan poliittista tilannetta, sillä mielenosoituksia on ollut mm. tuon kyseisen ostoskeskuksen skytrain-asemalla. Kaikista viimeisen vuoden tilanteista tämä viimeisin on ainoa, joka saa huokaamaan: Luojan kiitos nostan kytkintä reilun viikon päästä! Pidän sormia, varpaita ja ihan kaikkea ristissä, jotta lentokentät ja lennot toimisivat normaalisti.












Olen jatkanut mielessäni ja julkisestikin ruokafantasiointia. Tällainen helpotti hieman koti-ikävää:

 

 

 

 

 

Mustaherukkamehua. Kuin Suomesta!

Hernaria. Että oli hyvää!!

 Katselen parhaillaan Ruotsi-Jager - ottelua. Kirjoitan hämärässä, tv:n lämpimässä loisteessa, sillä asetin Körilään sohvalle pienille nokkaunosille. Hänellä on huomenna lukukaudenpäättäjäispäivä eikä pitkälle venyvä valvominen helpota aamuista nousemisen tuskaa.

Luojalle kiitos TV-kaistasta!

Sanotaan, että Koh Lantalla on kauneimmat auringonlaskut maailmassa. Niistä emme lomallamme päässeet nauttimaan, mutta aina välillä omalta parvekkeeltakin tervehtii tällaisia maisemia. Melko siistejä nuokin. Alla on erään myöhäiseksi venyneen illan aamu.

Nousee päivä

Joskus iltaisin keittiö täyttyy violetin ja vaaleanpunaisen sävyillä, jolloin parvekkeella odottaa taas tällainen maisema. Harmikseni en omista järkkäriä, jolla olisin saanut ikuistettua kaiken sen vaaleanpunaisuuden, joka taivaan peitti.

Laskee päivä

 

Eletään kuin viimeistä kuukautta!

Hyvää Vappua, ihmiset! Tänään se olisi, päivä, jolloin vedetään päivällä sima- ja munkkiöverit, illalla taas sama alkoholin kanssa. Metrilakua, serpentiinia, kevään tuntua ilmassa. Torilla iloisia ihmisiä ja taivaallinen ruokien tuoksu, hassuttelua ja tassuttelua kavereiden kanssa. Noh, ainakin teillä siellä, minä pääsen nautiskeleen tuosta kaikesta vasta vuoden päästä. Pitäkää silti puolestani hauskaa!

Huhtikuu on siis lopuillaan. Viimeinen kuukausi lähtee aivan juuri käyntiin. Yritän hengittää vielä sisään kaikkea sitä, mitä mahdollisesti voisi jäädä ikävä. Pitkän listan saan varmasti aikaiseksi, mutta kohtaan Koti saan aina puolet enemmän. Joka päivä huomaan miettiväni enemmän ja enemmän sitä kaikkea, mikä Suomessa odottaa. Olen taatusti todennut jo aiemmin superkliseisesti, että matkaan lähtö on aina mukavaa, mutta kotiinpaluu on aina mukavempaa. Joten en sitä nyt enää totea. :)

Suuresta kaupungista takaisin "pikkukylään" paluu kuulostaa melko mukavalle. Odotan suunnattomasti sitä aikaa, kun pääsen kauppaan ja käytävällä on tilaa. Hakea ruisleipää. Ja maitorahkaa. Ja tuttuja merkkejä. En toki tahdo antaa liian terveellistä kuvaa ensihaukkasuista Suomessa, sillä kaipuuni yltää aina karkkihyllyn Fazerin punaiseen sekä irtokarkkiin ja chips-hyllyn Taffelin juustopalloihin asti. Myös erilaiset light-limonadit tervehdin ilolla, sillä täällä niiden myynti on rajoittunut vain Zero Coca Colaan. Kun nyt aloin ruokafantasioimaan, jatketaan samalla linjalla: piimää, Pommacia, Oltermannia, Marabou-keksejä, kunnollisia kurkkuja ja normaaleja valmisruokia. Oi, maksalaatikkoa! Pinaattikeittoa...

Juuri nyt tiskivuoren kutsu on niin voimakas, että se herättää pian naapurienkin mielenkiinnon. On siis parasta käydä toimeen ja yrittää nauttia siitäkin rumbasta, vaikka suurin ilo tulee vasta koko prosessin jälkeen - se on nyt tehty. Mutta sitä ennen on vain aloitettava.

Pääsiäinen?

Yleensä päivittäessäni blogia mielessäni on perusrunko, jolle rakennan koko kirjoitukseni. Okei, nyt sellaista ei ole. Kirjoitan siis täysin tyhjästä, omasta päästäni. Tämänkin tekstin kirjoitin vain välttääkseni valkoisen paperin kirousta. Ilman mitään erityistä pointtia. Blaa blaa.

Kirjoitan siis tästä hetkestä. Tietokoneen alakulmassa kello ilmoittaa olevansa 16.37. Kuuntelen Tv-kaistalta seuraa pitävää Myytinmurtajien jaksoa, jossa räjäytellään kuusia. En enää tiedä, miksi. Joskus se on kai vain viihdyttävää. Taustalla hurisee ilmastointilaite, joka yrittää parhaansa mukaan säilyttää lämpötilan 24 asteessa. Ilman tuota konetta olisin Suomeutunut jo aikaa sitten. Suomeutunut. Onko se edes sana? Keksinkö sen juuri aivan itse? Tv-kaista pätkii, joten kuva on pysähtynyt. Mietin edellistä mainostaukoa, jolla tuli mainoksia viikon leffoista - Pääsiäisen kunniaksi pääsen näemmä ahmimaan liki kaikki Harry Potterit.

Pääsiäinen. Meillä ei virpojia näkynyt. Kukaan tässä maailman kolkassa ei tullut ovelle vaatimaan karkkia ja tarjoamaan suloisia oksia. Ei kukaan. Sitä vastoin alkuviikko on mennyt juhliessa uutta vuotta, Songkrania. Perinteisen tavan mukaan vanha vuosi pestään vedellä pois heitellen ohikulkijoiden päälle vesikuupallisia tai ampuen vesipyssyillä sekä sotkemalla kanssaihmisten naama talkki-vesi -seoksella. Kaikilla on hauskaa, kunnes huomaat vesipyssysi tyhjenneen. Sitten olet enää maalitaulu. Katsot, kuinka kadun reunalla seisoskeleva mies upottaa kulhon jääkylmään veteen, nostaa katseensa ja huomaa sinut. Hän huutaa iloisesti ja ennen lauseen loppua, huomaat valuvasi vettä. Ja se on okei. Kaikilla on hauskaa, nauretaan, huudahdellaan ja nautitaan. Oikeastaan aika ihanaa.

Cambodia

Elämä turistiviisumin kanssa on melko rasittavaa. Kahden kuukauden välein joko uusi viisumi, jatkon haku tai vain maastapoistuminen. Viimeisin leima passissa tarkoittaa sitä, että piipahdimme pikalomalla Kambodzassa, Phnom Penhissa.

Löysimme Agodan kautta erään melko mehevän tarjouksen, johon oli pakko tarttua: maan parhaan kasinohotellin yöhinta oli mitättömät 50€! Köriläälle tämä oli kuin toteenkäynyt unelma, mutta ei käy kieltäminen, ettenkö itsekin olisi mielelläni harrastanut uhkapelaamista. Tuumasta toimeen-reagointiaika oli pari vuorokautta, joten suurempia kohdeseulontoja emme ehtineet suorittaa.

Kambodzan byrokratia voittaa älyttömyydessään jopa Thaimaan. Tunnin lennon aikana ehdin juuri ja juuri täyttää molempien maahantulokortin, tullikortin ja viisumihakemuksen. Rajalla oli vastassa viisumin haku, joka kylläkin sujui yllättävän pikaisesti. Jätimme hakemuksen passikuvan kanssa tiskille, maksoimme toiselle ja odottelimme ehkä vartin, kun saman pöydän takana, noin 5 metriä hakemuksen jättämispaikasta oikealle, virkailijat kutsuivat etunimeltä passinnoutoon. Passin kanssa siis matka jatkui 20m päähän tullivirkailijoille, jotka ottivat sormenjäljet. Siitä sitten tullitarkastukseen, jossa tosin ojennettiin virkailijalle se lentokoneessa täytetty tullauslappu.

Aula ylätasanteelta

Kaiken tämän jälkeen olimme valmiit etsimään taksin hotellille. Mutta hei, eikös tuo koppi tuossa vieressä olekin meidän hotellimme koppi? Astelimme sen luo ja ihmeteltyämme hetken kävi ilmi, että hotellilla on oma kuljetuspalvelu. Hyppäsimme pienen bussin kyytiin ja ihmettelimme kaupungin vehreyttä ja matkan varrella olleita nähtävyyksiä.

Aulaa

Hotellin aula oli mieletön. Ensimmäisenä silmääni osui Cartierin liike, sitten Rolexin. Luoja, olen niin väärässä paikassa! Loisteliaita kattokruunuja, hyvin englantia puhuvia ihmisiä ja mikä hauskinta - pelikoneiden iloista kilkatusta. Huoneemme ei muistuttanutkaan enää 5 tähden hotellia, ehkä maksimissaan kolmen. Kaltaiselleni saippuahiirelle kylpyhuoneen varustelu ei ollut pettymys. Olen siis niitä ihmisiä, joiden mukaan tarttuu hygieniatarvikkeita hotellien kylppäreistä. Hammasharjoja, shampoita, mitä ikinä onkaan. Ja tottahan niitä myös käytänkin, ne kun ovat niin näppärän kokoisia matkustaessa. 

Pöllijän taivas!

Ruokailun jälkeen ihmettelimme hieman, että mihinkäs paikkaan sitä oikeasti on tultu ja kiertelimme kasinoalueella. Sinne myös jäimme loppuillaksi. Ja seuraavaksi päiväksi. Ja sitä seuraavaksi. Emme edes poistuneet hotellista koko neljän päivän aikana. xD Ehkä teemme pienen paikkausreissun myöhemmin. Jäimme voitollekin, vaikka ei se ehkä ole se suurin kysymys(vaikkakin ensimmäinen, jonka kukaan kysyi...). Pelialueella oli kymmeniä emäntiä rahanlunastusta ja oikeastaan aivan kaikkea varten. Vesipullon sain käteeni aina heti ensimmäisenä, mutta heiltä olisi voinut pyytää vaikka tupakkaa, virvoitusjuomia, kahvia, pikkupurtavaa tai ihan ruokaa. Ilmaiseksi, luonnollisesti. Eihän sellainen sovi, että asiakkaat poistuvat ruokailemaan eivätkä ehkä palaakaan.. 

Phnom Pehnin lentokenttä oli suoranainen pettymys tuliaisten suhteen. Olisin halunnut ostaa Köriläälle Hugo Bossin deodorantin ja kenties tuoksunkin sekä ehkä jotain pientä makeista. Tax free-myymälässä ei ollut lainkaan HB-deodoranttia ja tuoksukin maksoi aivan liikaa. Käyskentelin siis makeisosastolla, mutta siellä oli kyllä joku pilkku vaihtanut epäsopivasti paikkaa, sillä hinnat olivat nekin pilvissä. Pettyneinä teimme Don Mueangin kotikentällä pienen Kit Kat-ostoksen, sillä passitarkastuksen jälkeen on vielä pieni muutaman neliön makeis-tuoksu-alkoholi -osasto. 

Taksin saaminen on yleisen helppoa Don Mueangilla. Rehellisen taksin saaminen on suorastaan lottovoitto. Onhan siellä toki Public taxi-tiskit, joilla ei pitäisi huijausyrityksiä olla. Asiakas saa kaksi lappua, toisen kuskille, toisen itselleen. Usein kuskit ottavat molemmat laput, myös sen asiakkaan lapun, jossa on kuskin tiedot ja jota kautta voi tehdä virallisen valituksen, jos kuski ei suostu ajamaan kohteeseen tai yrittää sopia hintaa etukäteen. Moni konsti on jo nähty, mutta tämä oli uusi: kuski sujautti taksivirkailijalle 20 bahtia(50senttiä) ja virkailija jätti "epähuomiossa" antamatta minulle taksikuskille menevää lappua. Saimme vain sen yhden, joka on matkustajan valituslappu. Ennenkuin pääsimme kunnolla liikkeelle, kuski oli jo hintaa sopimassa ja tivaamassa kuittia. Sanoin, että emme saaneet sellaista ja vaadimme mittaria päälle. Hän kysyi sitä useaan kertaan eikä ollut suostua mittaripyyntöön. Väitti jopa, että mittarin kanssa hinta nousee 300 bahtiin.. Monesti tuon välin kulkeneena tiesimme kyllä, että oikea summa on n.150 bahtia. Summat ei ole suuria, mutta kysymys on periaatteesta(300bahtia=7,5€, puolen tunnin taksimatkasta). Kuski oli silminnähden ärsyyntynyt kuin pari Farangia ei mennytkään hänen huimaan juoneensa.

Home sweet home. Viiden tähden aamupalaa jäi ikävä, mutta kyllä oma sänky on aina oma sänky. Ainakin vielä pari kuukautta, kunnes lento kuljettaa meidät punavalkoisin siivin taas koti-Suomeen. Sitten pääsee aikanaan siihen aivan ihan omaan sänkyyn. Niin, kunhan ensin ostaa katon päänsä päälle. =)