Cambodia

Elämä turistiviisumin kanssa on melko rasittavaa. Kahden kuukauden välein joko uusi viisumi, jatkon haku tai vain maastapoistuminen. Viimeisin leima passissa tarkoittaa sitä, että piipahdimme pikalomalla Kambodzassa, Phnom Penhissa.

Löysimme Agodan kautta erään melko mehevän tarjouksen, johon oli pakko tarttua: maan parhaan kasinohotellin yöhinta oli mitättömät 50€! Köriläälle tämä oli kuin toteenkäynyt unelma, mutta ei käy kieltäminen, ettenkö itsekin olisi mielelläni harrastanut uhkapelaamista. Tuumasta toimeen-reagointiaika oli pari vuorokautta, joten suurempia kohdeseulontoja emme ehtineet suorittaa.

Kambodzan byrokratia voittaa älyttömyydessään jopa Thaimaan. Tunnin lennon aikana ehdin juuri ja juuri täyttää molempien maahantulokortin, tullikortin ja viisumihakemuksen. Rajalla oli vastassa viisumin haku, joka kylläkin sujui yllättävän pikaisesti. Jätimme hakemuksen passikuvan kanssa tiskille, maksoimme toiselle ja odottelimme ehkä vartin, kun saman pöydän takana, noin 5 metriä hakemuksen jättämispaikasta oikealle, virkailijat kutsuivat etunimeltä passinnoutoon. Passin kanssa siis matka jatkui 20m päähän tullivirkailijoille, jotka ottivat sormenjäljet. Siitä sitten tullitarkastukseen, jossa tosin ojennettiin virkailijalle se lentokoneessa täytetty tullauslappu.

Aula ylätasanteelta

Kaiken tämän jälkeen olimme valmiit etsimään taksin hotellille. Mutta hei, eikös tuo koppi tuossa vieressä olekin meidän hotellimme koppi? Astelimme sen luo ja ihmeteltyämme hetken kävi ilmi, että hotellilla on oma kuljetuspalvelu. Hyppäsimme pienen bussin kyytiin ja ihmettelimme kaupungin vehreyttä ja matkan varrella olleita nähtävyyksiä.

Aulaa

Hotellin aula oli mieletön. Ensimmäisenä silmääni osui Cartierin liike, sitten Rolexin. Luoja, olen niin väärässä paikassa! Loisteliaita kattokruunuja, hyvin englantia puhuvia ihmisiä ja mikä hauskinta - pelikoneiden iloista kilkatusta. Huoneemme ei muistuttanutkaan enää 5 tähden hotellia, ehkä maksimissaan kolmen. Kaltaiselleni saippuahiirelle kylpyhuoneen varustelu ei ollut pettymys. Olen siis niitä ihmisiä, joiden mukaan tarttuu hygieniatarvikkeita hotellien kylppäreistä. Hammasharjoja, shampoita, mitä ikinä onkaan. Ja tottahan niitä myös käytänkin, ne kun ovat niin näppärän kokoisia matkustaessa. 

Pöllijän taivas!

Ruokailun jälkeen ihmettelimme hieman, että mihinkäs paikkaan sitä oikeasti on tultu ja kiertelimme kasinoalueella. Sinne myös jäimme loppuillaksi. Ja seuraavaksi päiväksi. Ja sitä seuraavaksi. Emme edes poistuneet hotellista koko neljän päivän aikana. xD Ehkä teemme pienen paikkausreissun myöhemmin. Jäimme voitollekin, vaikka ei se ehkä ole se suurin kysymys(vaikkakin ensimmäinen, jonka kukaan kysyi...). Pelialueella oli kymmeniä emäntiä rahanlunastusta ja oikeastaan aivan kaikkea varten. Vesipullon sain käteeni aina heti ensimmäisenä, mutta heiltä olisi voinut pyytää vaikka tupakkaa, virvoitusjuomia, kahvia, pikkupurtavaa tai ihan ruokaa. Ilmaiseksi, luonnollisesti. Eihän sellainen sovi, että asiakkaat poistuvat ruokailemaan eivätkä ehkä palaakaan.. 

Phnom Pehnin lentokenttä oli suoranainen pettymys tuliaisten suhteen. Olisin halunnut ostaa Köriläälle Hugo Bossin deodorantin ja kenties tuoksunkin sekä ehkä jotain pientä makeista. Tax free-myymälässä ei ollut lainkaan HB-deodoranttia ja tuoksukin maksoi aivan liikaa. Käyskentelin siis makeisosastolla, mutta siellä oli kyllä joku pilkku vaihtanut epäsopivasti paikkaa, sillä hinnat olivat nekin pilvissä. Pettyneinä teimme Don Mueangin kotikentällä pienen Kit Kat-ostoksen, sillä passitarkastuksen jälkeen on vielä pieni muutaman neliön makeis-tuoksu-alkoholi -osasto. 

Taksin saaminen on yleisen helppoa Don Mueangilla. Rehellisen taksin saaminen on suorastaan lottovoitto. Onhan siellä toki Public taxi-tiskit, joilla ei pitäisi huijausyrityksiä olla. Asiakas saa kaksi lappua, toisen kuskille, toisen itselleen. Usein kuskit ottavat molemmat laput, myös sen asiakkaan lapun, jossa on kuskin tiedot ja jota kautta voi tehdä virallisen valituksen, jos kuski ei suostu ajamaan kohteeseen tai yrittää sopia hintaa etukäteen. Moni konsti on jo nähty, mutta tämä oli uusi: kuski sujautti taksivirkailijalle 20 bahtia(50senttiä) ja virkailija jätti "epähuomiossa" antamatta minulle taksikuskille menevää lappua. Saimme vain sen yhden, joka on matkustajan valituslappu. Ennenkuin pääsimme kunnolla liikkeelle, kuski oli jo hintaa sopimassa ja tivaamassa kuittia. Sanoin, että emme saaneet sellaista ja vaadimme mittaria päälle. Hän kysyi sitä useaan kertaan eikä ollut suostua mittaripyyntöön. Väitti jopa, että mittarin kanssa hinta nousee 300 bahtiin.. Monesti tuon välin kulkeneena tiesimme kyllä, että oikea summa on n.150 bahtia. Summat ei ole suuria, mutta kysymys on periaatteesta(300bahtia=7,5€, puolen tunnin taksimatkasta). Kuski oli silminnähden ärsyyntynyt kuin pari Farangia ei mennytkään hänen huimaan juoneensa.

Home sweet home. Viiden tähden aamupalaa jäi ikävä, mutta kyllä oma sänky on aina oma sänky. Ainakin vielä pari kuukautta, kunnes lento kuljettaa meidät punavalkoisin siivin taas koti-Suomeen. Sitten pääsee aikanaan siihen aivan ihan omaan sänkyyn. Niin, kunhan ensin ostaa katon päänsä päälle. =)