Yleensä päivittäessäni blogia mielessäni on perusrunko, jolle rakennan koko kirjoitukseni. Okei, nyt sellaista ei ole. Kirjoitan siis täysin tyhjästä, omasta päästäni. Tämänkin tekstin kirjoitin vain välttääkseni valkoisen paperin kirousta. Ilman mitään erityistä pointtia. Blaa blaa.
Kirjoitan siis tästä hetkestä. Tietokoneen alakulmassa kello ilmoittaa olevansa 16.37. Kuuntelen Tv-kaistalta seuraa pitävää Myytinmurtajien jaksoa, jossa räjäytellään kuusia. En enää tiedä, miksi. Joskus se on kai vain viihdyttävää. Taustalla hurisee ilmastointilaite, joka yrittää parhaansa mukaan säilyttää lämpötilan 24 asteessa. Ilman tuota konetta olisin Suomeutunut jo aikaa sitten. Suomeutunut. Onko se edes sana? Keksinkö sen juuri aivan itse? Tv-kaista pätkii, joten kuva on pysähtynyt. Mietin edellistä mainostaukoa, jolla tuli mainoksia viikon leffoista - Pääsiäisen kunniaksi pääsen näemmä ahmimaan liki kaikki Harry Potterit.
Pääsiäinen. Meillä ei virpojia näkynyt. Kukaan tässä maailman kolkassa ei tullut ovelle vaatimaan karkkia ja tarjoamaan suloisia oksia. Ei kukaan. Sitä vastoin alkuviikko on mennyt juhliessa uutta vuotta, Songkrania. Perinteisen tavan mukaan vanha vuosi pestään vedellä pois heitellen ohikulkijoiden päälle vesikuupallisia tai ampuen vesipyssyillä sekä sotkemalla kanssaihmisten naama talkki-vesi -seoksella. Kaikilla on hauskaa, kunnes huomaat vesipyssysi tyhjenneen. Sitten olet enää maalitaulu. Katsot, kuinka kadun reunalla seisoskeleva mies upottaa kulhon jääkylmään veteen, nostaa katseensa ja huomaa sinut. Hän huutaa iloisesti ja ennen lauseen loppua, huomaat valuvasi vettä. Ja se on okei. Kaikilla on hauskaa, nauretaan, huudahdellaan ja nautitaan. Oikeastaan aika ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti