Jos nyt lähtisin analysoimaan ensimmäistä Suomiviikkoani, niin sanoisin sen olleen kiireinen. Olen kyllä ottanut itsellenikin aikaa, siinä ole erinomaisen hyvä. Olemme Körilään kanssa kierrelleen sekä rakkaiden että tuntemattomien koteja, toki eri tarkoituksissa, sekä saimme jopa lainatarjouksen Osuuspankista. Wau! Sehän tarkoittaa isoa velkaa, mutta myös ikiomaa pesäkoloa.
Olen jo aivan valmis muuttamaan omaan kotiin. Kyllähän anopin luona asustelisi varmasti pidempäänkin, palvelu on loistavaa ja hinta-laatu -suhde kohdillaan. Tietysti vitsailen, emme antaisi hänen oikeasti palvella meitä vaan jopa yritämme itse tehdä enemmän taloudenhoitoa ja muuta.
Toisen nurkkien kuuraaminen on ehkä hieman vaivaannuttavaa, jokainen siivoo omalla tavallaan eikä sopivia aineita tai metodeja aina ole käytettävissä. Etsin eräänäkin päivänä vessan lavuaarin harjaa, jollaista ilmeisesti anoppini ei käytä. Voinko sellaisen vain ilmaannuttaa siivoustarvikkeisiin? Onko se lievää v*ttuilua vai tervetullut vinkki? Viime kesänä ostin siivouskaappiin ihmesieniä, joita luulin tarvitsevani, mutta en sitten kuitenkaan käyttänyt. Anoppi ei ole niistä maininnut halaistua sanaa, liekö huomannutkaan, mutta toivon mukaan ei ole ymmärtänyt väärin. Meillä naisilla on taipumus käsittää tuollaiset asiat kovinkin väärin.
Edelleen jaksan ilahtua pienistä, yksinkertaisista asioista, kuten suihkun paine(joka suorastaan laittaa hihityttämään ääneen!) tai WC-paperi. Tunnen itseni pikkulapseksi, siis enemmän kuin yleensä. Olen jo pääsemässä yli kaupassa asioinnista, isoimmat mieliteot on siis jo taltutettu. =) Vatsa on ollut kovasti kummissaan supermegarukiisista leivistä. Onneksi apuun tulee tuo aiemmin mainitsemani kunnon WC-paperi, josta ei (anopin sanoin) mene sormet läpi. Sellainen paperi, johon voi jopa niistää. Ihanaa!
Elämä on edelleen lievää kaaosta kaikkine matkalaukkuineen ja nyssäköineen. Kaikki on hukassa. Aivan kaikki. Paitsi vaatteet, jotka ovat päällä sillä hetkellä. Haluan. Jo. Oman. Vaatehuoneen! Haluan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti