Arkipäivän tarinoita

Snsa, hiiri, kukka ja kaupunki

Siirryin tällä kertaa parvekkeelle aistimaan kaupunkilaisilmaa bloggaillessani. Ihan vain siksi, että voin. Aamu ei nimittäin ollut se tavanomaisin..

Heräilin huonosti nukutun yön(jo toisen!) jälkeen ajatuksena lähteä hakemaan shekkiä pankista asunnon osakaupan ensimmäiseen suoritukseen. Pienen aivoriihen jälkeen totesimme, että emme nosta shekkejä täällä Tampereella, vaan maksamme paikan päällä naapurikunnassa. Kello on kymmenen aamulla. Olisin niin nukkunut mieluusti. Tiesin, ettei siitä enää mitään tulisi, nukahtamiseen menisi tunti, toinen nukkumiseen ja ehkä kolmaskin. What to do?

Koska olen ollut anoppilassa kuin kotonani(imuroinut, pyöritellyt tiskikonetta, siistinyt...), ajattelin edellispäivän keskustelua, jossa puhuimme parvekkeen raivaamisesta. Tuoleja nippuun, tilaa pyykkitelineelle ja så vidare. Raivaaminen sujui nopeasti - ehkä puolessa tunnissa, jos siinäkään, Köriläs toisena osapuolena. Anoppi oli pitkään puhunut, kuinka parvekelasien pesu on jäänyt vähäiselle, koska ne yksinkertaisesti ei aukea. Hän oli jättänyt edellisestä ikkunanpesusta parvekkeen pöydälle vadin täynnä ikkunanpesuvälineitä(josta oli siis vain pari päivää). Koska hän itse ei juuri silloin ollut paikalla, otin oikeudekseni pestä lasit ja oma T-se-itse -mieheni auttoi aukaisemisissa ja sulkemisissa. Ja tadaa - saimme anopin iloiseksi puhtailla ikkunoilla! Ja siksi siis myös voin istua parvekkeella bloggailemassa, siksi, koska ikkunat ovat auki ja parvekkeella on tilaa. Sen pituinen se.

Tai ei sittenkään. Lasinavausten myötä toivon hieman asuntoon viileyttä. Kuten aiemmin valit.. totesin, en ole nukkunut juuri viime öinä. Ei läpivetoa, pieniä räppäniä ilmanvaihtoa varten ja kuumuutta imevät betoniseinät, jotka hohkavat lämpöä savusaunan tavoin. Aiemmassa Kodissa totesin huippuideaksi ns. Vilpopyyhkeen. Kuka se on, kysyt. Se on pieni käsipyyhe, joka saa kylmän suihkun raanan alla ja joka rutistetaan niin kuivaksi, ettei se enää valuta vettä. Sitten se asetellaan selkää tai "dekoltee"aluetta vasten ja ensishokin jälkeen huomaat, kuinka ihana se oikeasti on. Plussaa on antaa tuulettimen pyöriä vieressä. Pyyhettä voi hipsutella pitkin kroppaa. Päivän melismi, olkaa hyvät.

Haksahdimme eBayssa pariin varmaan huijaukseen, vaikka se olikin kyllä meillä jo etukäteen tiedossa. Törmäsimme mm. sateenkaarenväriseen ruusuun, sinisiin mansikoihin(ja mustiin, valkoisiin, vihreisiin...) ja moneen muuhun höpsötykseen. Pakkohan sellaisia oli ostaa! Olen hullu, tiedän. En oikeasti usko saavani mitään noista, mutta sainpahan kipinän alkaa kasvattaan omalle pihalle kasveja. Ystäväni juuri tänään kertoi (Facebookissa tosin =)) saaneensa ensimmäisen sadon salaatistaan. Kuinka ihanaa se olisi, mutta aika tyhmää lukea. =D Vitsi, olen vain hieman kateellinen.

Itsetuhovietti pahimmillaan

Se, mikä ensinäkemältä vaikuttaa kärpäsenp***alta linssissäni, on aito kesän merkki. Joku hullu kuvittelee nauttivansa jokaisen korkeanpaikkakammoisen kauhistuksesta, kuumailmapallosta.Hyi, sanon minä, hyi! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, sen pituinen se. Oikeesti.

Koti!

Viimeiset päivät ovat olleet pitkiä kuin nälkävuosi. Kolme päivää sitten jätimme tarjouksen Mahdollisesta Uudesta Kodista ja tänään saimma vastauksen - tarjouksemme on hyväksytty! Uusi Koti on varma! Huono puoli asiassa on se, että myyjille tuli ikäänkuin yllätyksenä kotinsa myynti ja heillä ei ole uutta vielä katsottuna, joten muutto siirtyy pitkälle, parin kuukauden päähän. Ehtiihän tässä sohvat ja takapihat miettimään valmiiksi, perusteellisesti. Harmittaa silti, mieluusti olisin hoitanut muuton pois alta ennen töihinpaluuta. Terveisin Rouva Rapakunto.

En tiedä, mihin kaikki aika kuluu, mutta siitä on aikaa kun viimeksi mm.katsoin elokuvan. Normaalisti parkkeeraan takapuoleni telkkarin ääreen parikin kertaa viikossa. Tunnustan notkuneeni netissä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Olen tehnyt paljon mielikuvashoppailua eBayssa, jossa toivelistani tursuilee jo liitoksistaan. Tilasin itselleni jo parisen paitaa niiden lempparipaitojen tilalle, jotka heitin Bangkokissa roskiin, nyt kun muuttokin venyy eikä varaston jemmavaatteita voida hakea.

Shoppaillessa mieleen juolahti, että miksiköhän ihmisillä on vaikeuksia keksiä joululahjoja minulle. Olen melkoinen kotoilija: askartelen, luen, neulon, virkkaan, kokkailen, leivon, pidän kosmetiikasta, elokuvista ja sarjoista sekä intohimonani on musiikki. Itse saisin kulumaan satasia, jopa tuhansia, jos saisin vapaat kädet. Kukaan ei sinänsä estä ostelemasta, mutta olen melko huono tuhlailemaan. Onneksi toinen puolikkaani on varsin ansioitunut sillä alalla, joten olen melko hyvässä opissa.

Koska muutto on syyskuulla, on tuparitkin siis ajateltava sinne. Mietin hiljaa itsekseni, josko pitäisin synttärini samassa, se kun osuu samalle kuulle ja vielä lauantaipäivälle. Vaikka toisaalta olen aina ajatellut, kuinka tylsää on yhdistellä juhlia. Olen tosin huomannut, että tässä iässä ystävät eivät enää jaksa innostua monista juhlista. Ns. juhlijan peruskunto ei ole enää sitä mitä se oli kymmenen vuotta sitten. Ei itselläkään. :)

Kannattaisi kirjoitella blogia useamminkin. Olen jo saanut parikin hyvää ideaa "tässä samalla". Miksiköhän aivot työskentelevät paremmin kun keskityn yhteen asiaan kerrallaan? Mystistä. Onkin parempi mennä toteuttelemaan näitä juttuja, kun vielä muistan.

Koti?

Luoja, mikä kiire! Olen jo kolmasti aloittanut kirjoittamisen, mutta kertaakaan en ole päässyt alkua pidemmälle. Mitä hittoa, mähän olen vielä lomalla! Nyt kun olemme hetken kaksin Körilään kanssa, on aika tarttua kuvainnolliseen kynään ja summata viime päivien ja viikkojen kuvioita.

Suurin ja isoin asia tämän viikon asialistalla on ollut Kodin etsiminen. Etsiminen ja ehkä jopa löytäminen. Yksi aivan erityinen kohde odottelee naapurikunnassa maanantaista visiittiämme, jolloin saatamme tehdä siitä tarjouksenkin. Ihmetyksekseni olen jo kuopsuttamassa takapihaa, vaikka aikaisempaa kokemusta ei sellaisesta ole. En siis tietenkään ihan fyysisesti ole sinne mennyt oman pienen lapion kanssa, mielessäni vain. =D Olen jo terassinkin suunnitellut alustavasti.

Ainoa ongelma suunnitteluissani on se, etten osaa hahmottaa kokonaisuuksia. Pidän yksittäisistä kivoista elementeistä ja koristeista, mutta sopiiko ne keskenään? Tullen saamaan likimain vapaat kädet, kunhan Köriläs saa kauniin nurmikkonsa. =) Näin on ilmoitettu ja näin on tapahtuvan. Laitan inspiraatiokuvia, kunhan ehdin. Yritän silti pitää blogin yhtä epäasiallisena kuin se on aina ollut, ettei kukaan erehdy luulemaan sitä sisustusblogiksi.

Olen toinen niistä suomalaisista, joka ei välitä Marimekon kuoseista tai Muumituotteista. Niitä ei siis kodissani tulla näkemään. Sen sijaan tahdon, haluan, vaadin Villeroy&Boch-astiasarjaa! Nyt kun suurin villitys kyseisille astioille on jo koettu, voin hyvillä mielin tuntea itseni tavallisen epämuodikkaaksi, omaksi itsekseni, aloittaessani niiden keräilyn. Vielä kun olisi se Koti, jonne kaiken saisi...

Koti-ikävä

Jos nyt lähtisin analysoimaan ensimmäistä Suomiviikkoani, niin sanoisin sen olleen kiireinen. Olen kyllä ottanut itsellenikin aikaa, siinä ole erinomaisen hyvä. Olemme Körilään kanssa kierrelleen sekä rakkaiden että tuntemattomien koteja, toki eri tarkoituksissa, sekä saimme jopa lainatarjouksen Osuuspankista. Wau! Sehän tarkoittaa isoa velkaa, mutta myös ikiomaa pesäkoloa.

Olen jo aivan valmis muuttamaan omaan kotiin. Kyllähän anopin luona asustelisi varmasti pidempäänkin, palvelu on loistavaa ja hinta-laatu -suhde kohdillaan. Tietysti vitsailen, emme antaisi hänen oikeasti palvella meitä vaan jopa yritämme itse tehdä enemmän taloudenhoitoa ja muuta.

Toisen nurkkien kuuraaminen on ehkä hieman vaivaannuttavaa, jokainen siivoo omalla tavallaan eikä sopivia aineita tai metodeja aina ole käytettävissä. Etsin eräänäkin päivänä vessan lavuaarin harjaa, jollaista ilmeisesti anoppini ei käytä. Voinko sellaisen vain ilmaannuttaa siivoustarvikkeisiin? Onko se lievää v*ttuilua vai tervetullut vinkki? Viime kesänä ostin siivouskaappiin ihmesieniä, joita luulin tarvitsevani, mutta en sitten kuitenkaan käyttänyt. Anoppi ei ole niistä maininnut halaistua sanaa, liekö huomannutkaan, mutta toivon mukaan ei ole ymmärtänyt väärin. Meillä naisilla on taipumus käsittää tuollaiset asiat kovinkin väärin.

Edelleen jaksan ilahtua pienistä, yksinkertaisista asioista, kuten suihkun paine(joka suorastaan laittaa hihityttämään ääneen!) tai WC-paperi. Tunnen itseni pikkulapseksi, siis enemmän kuin yleensä. Olen jo pääsemässä yli kaupassa asioinnista, isoimmat mieliteot on siis jo taltutettu. =) Vatsa on ollut kovasti kummissaan supermegarukiisista leivistä. Onneksi apuun tulee tuo aiemmin mainitsemani kunnon WC-paperi, josta ei (anopin sanoin) mene sormet läpi. Sellainen paperi, johon voi jopa niistää. Ihanaa!

Elämä on edelleen lievää kaaosta kaikkine matkalaukkuineen ja nyssäköineen. Kaikki on hukassa. Aivan kaikki. Paitsi vaatteet, jotka ovat päällä sillä hetkellä. Haluan. Jo. Oman. Vaatehuoneen! Haluan!

Kuin kissa tulisilla hiilillä

Sunnuntaina se alkaa - asuntomaratoni. Lukuisia koteja vailla uusia omistajia, odottamassa, josko joku tahtoisi asuttaa juuri sen kyseisen. Maratoni ajoittuu kolmelle päivälle, sunnuntaille, maanantaille ja tiistaille. Asuntoesittelyjä. Kivaa!

Olen pyrkinyt pitämään kisakunnostani huolta tarkalla nestetankkauksella(sitruunalla maustettu vichy) sekä ruokavaliolla(Haribon persikkamakeiset). Myös välineeni olen ajantasaistanut(läppäri). Tarkalleen ottaen tein Exceliin hienon(mutta hyödyttömän) taulukon kaikista kiintoisista kohteista. Niitä tuli liki 50. Kunhan Köriläs palaa kotiin, teemme vielä pienen rankkauksen, eihän niihin kaikkiin millään ehditä.

Olen erikoistunut listoihin. Luultavimmin jo tiesitkin sen. Ei siis ihme, että olen kuin kala vedessä suunnitellessani näyttöjärjestyksiä ja aikataulutuksia. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - mottoni. Pidän siitä, että asiat ovat järjestyksessä. Suunniteltuina. Mieluiten listalla. Päässäni ajatukset ja asiat ovat sievässä epäjärjestyksessä.

Ai niin, raha. Pankeissa kiertäminen ei ole minun juttuni. Niin puuduttavaa! Euribor sitä, marginaali tätä. Sama, anna mulle rahaa ja halvalla! Mulla lienee sisäinen adhd, sillä aina kun viitataan finanssisanastoon, aivoni ikäänkuin sulkeutuvat. Kuulen, mutten kuuntele. Yritän kovasti, mutta alan miettiä yleensä sisustussävyisiä ajatuksia, kuten mihin laittaisin ruokapöydän siinä kivassa Lukonmäen kämpässä tai millä värillä maalaisin ruokailutilan seinät. Pahoittelen kaikilta virkailijoilta, yritän parhaani, mutta aivoni...

Palan jo halusta päästä omaan kotiin. Kaipaan niin monia asioita! Suurin yksittäinen kaivattava on ollut oma kiipparini. Kuuntelin musiikkia eilen ja mietin samalla, että tämän biisinhän olen osannut soittaa, osaankohan vielä? Ollessani nuori, ala-asteikäinen, opettelin itsekseni soittamaan äidin sähköurkuja. Taitavaksi taisi vain äitini (säälistä) sanoa, mutta se oli mieluisaa. Monet soittamattomat vuodet vietin, kunnes eräänä Jouluna ei niin kauan sitten sain lahjaksi ikioman kosketinsoittimen. Olin onnellisesti unohtanut, kuinka koko homma toimii, mutta harjoitellessani huomasin joidenkin palojen vaan loksahtavan paikalleen. Se oli julmetun hauskaa!

Körilään kaverit ovat joskus toivoneet kuulevansa soittoani, mutta järjestelmällisen kieltämistaktiikkani ansiosta olen onnistunut välttymään ajatukselta. Itsekriittisyyteni ei vielä salli muiden kuin Körilään kuulevan. Jatkuvat Eikun... ja No mikä??-sanonnat ovat vakituisia välispiikkejäni harjoitellessani. Joten ei, en ole hyvä ja ei, en soita julkisesti.


Toivon voivani kertoa jo ensi viikolla hyviä uutisia asunnon suhteen. Olen henkisesti myös varautumassa siihen, että joudumme vuokralle, vaikka se melkoinen takapakki olisikin. Tärkeintä on kuitenkin päästä jatkamaan omaa elämää ja päästää anoppikin, majoittajamme, samaan. Oma tai vuokrattu, silti se on oma koti.

Home is where I lay my hat

Katselen bussin likaisen ikkunan läpi kuun sirppiä. Mietin, kuinka hassua on, että vain vuorokautta aiemmin sirppi näyttäytyi aivan eri asennossa, ikäänkuin lappeellaan. Harmittelen itsekseni, ettei kännykkäni kamera ollut suostunut kuvaamaan tuota erikoista kuun asentoa. Havahdun kun bussinkuljettaja ilmoittaa pysähtymisestä Hämeenlinnaan. Joko tunti meni? Olipas se nopeaa. Viimeinen vuorokausi on mennyt kuin sumussa. Kuinka tähän pisteeseen oikeen tultiin?

Aamu sarastaa. En voi sanoa nukkuneeni, lähinnä taisin pyöriä hermostuneesti sängyssä miettien, mitä nyt unohdan ja kuinka vakavaa se olisi. Pakkaaminen oli venähtänyt puoleen yöhön. Luoja, voiko tuo kello olla 4.45? Suihkuun, Körilään herättäminen, aamupala ja pieni kiroilu siitä, kuinka on pitänyt niin paljon ostaa tavaraa ja miksi matkalaukkuja onkin 4 kahden asemesta. Kuudeksi tilattu taksi saapui paikalle ja ehdimme vielä ymmärtää lähdön olevan nyt sitten lopullista.

Matkalla naurahdan ääneen nähdessäni Ikean. Eipä tullut mentyä lihapullille! :D Miksi kukaan ostaisi kertakäyttöhuonekaluja maassa, jossa työvoima on liki ilmaista ja käsityötaito jotain aivan omaa luokkaansa? Onko kyse länsimaisuuden ihainnoinnista? Onhan H&M:kin liki huippumuotia ja arvostettua Thaimaassa.

Kello on 7. Kolme tuntia koneen lähtöön. Etsimme Diners Clubin loungen, jossa syömme kunnon aamupalan. Yllytin jopa Körilään nappaamaan pienen lasin viskiä! Terveydeksi, luonnollisesti, ehkäisemään veritulppaa ja onhan se mitä mainioin unilääkekin. Ihan kuin Köriläällä olisi sellaisia ongelmia... =D

Kello 10, peltipurkki kutsuu! Seuraavat 11 tuntia siis viihdytän itseäni elokuvilla, musiikilla, Sudokulla ja nukkumalla. Memo to myself: saattaa tuntua, että aika kului nopeaan, mutta se johtuu vain siitä, että se on ohi. Ensimmäiset tunnit ruokailun jälkeen kuluu kivasti torkkuen. Mitäs sitten? Ai mutta täällähän on Rillit huurussa. Ja Frendit! Ja Miehenpuolikkaat! Keskittymiskyky on nollassa, joten elokuvan seuraaminen olisi tuskallista. Ai jumankekka kun janottaa, viimeinen kerta kun lennän Norwegianin surkeilla tarjoiluilla!

11 tuntia myöhemmin: Arlanda. Lentokentällä kuulee jo tutumpia kieliä; ruotsia, englantia, jopa suomea! Pääni kääntyilee suuntaan jos toiseenkin etsien kanssasuomalaisia. Onpa kiva ymmärtää, mitä ihmiset puhuu! Lentokoneruoan jälkeen on mukava istahtaa pöytään syömään annos kebabia! Väsymys ei paina. Askel lähempänä kotia, ajattelen. Voiton puolella. Yritän kommunikoida Tax freessa myyjän kanssa, mutta englantini tarttuu kurkkuun. Tuu juu häv Huuko Poss? Ai tuota tuoksukokoa ei saa viedä Suomeen, däm it. Taitaa olla sittenkin matkaajalle iskenyt väsymys, vaikkei sitä suostukaan myöntämään.

Pilvien päällä sain vihdoin nettiyhteyden, yksi Norwegianin harvoista hyvistä puolista! Otan kuvia hulluna pilvistä, vaikkei ne kuvissa miltään näytä. Olen taas hyvin tyytyväinen ikkunapaikaani, pidän näkymästä. Pilvet ovat jotenkin taianomaisia, sekä ylä- että alapuolelta. Tiedätkö kun lapsena katselit pilviä ja mietit, mitä ne muistuttavat? Teen niin edelleen.

Kone laskeutuu sulavasti Helsinki-Vantaalle. Matkalla matkalaukkuhihnalle katseeni viipyy suomenkielisissä mainoksissa. Olen väsynyt, mutta hymyilen. Matka on jo lopuillaan, kello on sisäistä aikaani kolme yöllä, Suomen aikaa 23. Astumme terminaalista ulos tavarakaravaanimme kanssa ja mietimme, missä on bussipysäkki. Tuolla oikealla kai, mutta tuossahan on Tampereelle menevä bussi menossa pysäkille! Parin juoksuaskelen jälkeen huomaamme bussin täyttyvän niin hitaasti, ettei ole kiire.

23.30. Bussikuski ajaa kuin olisi myöhässä aikataulusta. Onpa ihana ruohon tuoksu! Peltojen päällä leijuu öinen usva. Ja miten tuo kuu on niin omituisen näköinen..?

Kuuma ku piänesä helevetissä!

Pahaa-aavistamattomat laukut...

Tuskainen tervehdys kuumempaakin kuumemmasta! Lämpötila on monesta syystä kohollaan:
ihan jo siksikin, että ulkolämpömittari heilahtaa kuumeen puolelle päivisin,
koska Leijonat alkavat taistelun mitalien väristä parin hassun tunnin kuluttua,
koska pakkaamiset on liki pakattu ja osa tavaroista ikäänkuin on päättänyt kieltäytyä mahtumasta matkalaukkuisin, ihan periaatteestakin ja
koska asunnon luovutus tapahtuu ensi viikon lauantaina ja siivouksia ei ole edes aloitettu.

Tuliaismausteita lähinnä mulle!

Huhhuh! Piipahdimme Chatuchakissa kolmen tuskaisen tunnin ajan etsimässä viimeisiä tuliaisia(itsellemme!=D) ja saalis olikin melko mittava!

Yleensä hyvin liikennöity tie...

Noiden lisäksi hakusessa oli hieman kangasta ja tyynyliinatkin saimme. Hassunhauskat laukkutagit jäi saamatta, samoin kangasta anopille, mutta niitä havittelemme MBK:lta heti kun tilanne sen sallii.







Tilanteella tarkoitan maan poliittista tilannetta, sillä mielenosoituksia on ollut mm. tuon kyseisen ostoskeskuksen skytrain-asemalla. Kaikista viimeisen vuoden tilanteista tämä viimeisin on ainoa, joka saa huokaamaan: Luojan kiitos nostan kytkintä reilun viikon päästä! Pidän sormia, varpaita ja ihan kaikkea ristissä, jotta lentokentät ja lennot toimisivat normaalisti.












Olen jatkanut mielessäni ja julkisestikin ruokafantasiointia. Tällainen helpotti hieman koti-ikävää:

 

 

 

 

 

Mustaherukkamehua. Kuin Suomesta!

Hernaria. Että oli hyvää!!

 Katselen parhaillaan Ruotsi-Jager - ottelua. Kirjoitan hämärässä, tv:n lämpimässä loisteessa, sillä asetin Körilään sohvalle pienille nokkaunosille. Hänellä on huomenna lukukaudenpäättäjäispäivä eikä pitkälle venyvä valvominen helpota aamuista nousemisen tuskaa.

Luojalle kiitos TV-kaistasta!

Sanotaan, että Koh Lantalla on kauneimmat auringonlaskut maailmassa. Niistä emme lomallamme päässeet nauttimaan, mutta aina välillä omalta parvekkeeltakin tervehtii tällaisia maisemia. Melko siistejä nuokin. Alla on erään myöhäiseksi venyneen illan aamu.

Nousee päivä

Joskus iltaisin keittiö täyttyy violetin ja vaaleanpunaisen sävyillä, jolloin parvekkeella odottaa taas tällainen maisema. Harmikseni en omista järkkäriä, jolla olisin saanut ikuistettua kaiken sen vaaleanpunaisuuden, joka taivaan peitti.

Laskee päivä