lauantai 28. kesäkuuta 2014

Koti?

Luoja, mikä kiire! Olen jo kolmasti aloittanut kirjoittamisen, mutta kertaakaan en ole päässyt alkua pidemmälle. Mitä hittoa, mähän olen vielä lomalla! Nyt kun olemme hetken kaksin Körilään kanssa, on aika tarttua kuvainnolliseen kynään ja summata viime päivien ja viikkojen kuvioita.

Suurin ja isoin asia tämän viikon asialistalla on ollut Kodin etsiminen. Etsiminen ja ehkä jopa löytäminen. Yksi aivan erityinen kohde odottelee naapurikunnassa maanantaista visiittiämme, jolloin saatamme tehdä siitä tarjouksenkin. Ihmetyksekseni olen jo kuopsuttamassa takapihaa, vaikka aikaisempaa kokemusta ei sellaisesta ole. En siis tietenkään ihan fyysisesti ole sinne mennyt oman pienen lapion kanssa, mielessäni vain. =D Olen jo terassinkin suunnitellut alustavasti.

Ainoa ongelma suunnitteluissani on se, etten osaa hahmottaa kokonaisuuksia. Pidän yksittäisistä kivoista elementeistä ja koristeista, mutta sopiiko ne keskenään? Tullen saamaan likimain vapaat kädet, kunhan Köriläs saa kauniin nurmikkonsa. =) Näin on ilmoitettu ja näin on tapahtuvan. Laitan inspiraatiokuvia, kunhan ehdin. Yritän silti pitää blogin yhtä epäasiallisena kuin se on aina ollut, ettei kukaan erehdy luulemaan sitä sisustusblogiksi.

Olen toinen niistä suomalaisista, joka ei välitä Marimekon kuoseista tai Muumituotteista. Niitä ei siis kodissani tulla näkemään. Sen sijaan tahdon, haluan, vaadin Villeroy&Boch-astiasarjaa! Nyt kun suurin villitys kyseisille astioille on jo koettu, voin hyvillä mielin tuntea itseni tavallisen epämuodikkaaksi, omaksi itsekseni, aloittaessani niiden keräilyn. Vielä kun olisi se Koti, jonne kaiken saisi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti