Juuri nyt mielessä rullaa tuhat ja sata ajatusta. Loman alkuun on enää vajaa pari viikkoa, oikeastaan reilu viikko, aikaa. En halua valittaa työkiireestä, sillä tämä on se aika vuodesta, jolloin olen parhaimmillani - kiirettä, joka on lähinnä oman pään sisällä. Oman itsensä voittamista päivästä toiseen.
Kuulun siihen onnelliseen joukkoon, joka saa suunnitella ja arvioida oman työnsä aivan itse. Jos olisin laiskamato, voisin siis tehdä juuri ja juuri sen verran töitä, että kehtaan vielä palkan nostaa. Mutta koska en (ainakaan julkisesti) sellaiseksi tunnustaudu, olen tehnyt itselleni jo kauan sitten To Do-listan, joka on enemmän ja vähemmän pysynyt aikataulussa. Olen siis riuhtonut tapani mukaan ympäri taloa imuria perässä vetäen (ja kärryt yleensä hukassa) ja onnistunut sössimään koko hienon aikataulutuksen, joten viimeinen viikko tulee olemaan varsin mielenkiintoinen. Tulen säntäilemään kuin päätön kana tarkistaen, mitä olen mahtanut unohtaa. Yrittäen samalla hoitaa ne viimeiset rästihommat. Kuulostaa aika ihanalta, eikö? =D Mutta laitan kaiken korvan taakse, joten ensi vuonna tästä oppineena olen fiksumpi. Joo, niin varmaan...
Voihan stressi siis. Kotona olenkin aika kaikkeni antanut kaikesta kirmailusta eikä juurikaan kiinnosta sohvan kotoisesta lämmöstä liikahtaa työpäivän jälkeen. Sanoinkin Köriläälle, että jos normaalisti oloni on kuin jyrän alle jääneellä, niin kyllä nyt on jääty parin jyrän alle. Onneksi viime aikojen sää on ollut samaa mieltä kanssani, sillä kukapa (laiska) nyt sateessa ainakaan haluaisi tehdä kävelyreissuja. Aina on hyvä tekosyy laiskotella. =D
Niin, loma. Jotain suunnitelmanideaa on jo ilmoilla, mutta lähinnä odotan oleskelua takapihalla. Haaveilen pienestä aikuisten lillumisaltaasta, jonne voisi heittäytyä viettämään kuumia kesäpäiviä. Toinen haaveeni on Bangkokista ostetun minivideotykin virittäminen terassille, jossa illan viileydessä voisi tuudittautua koko yön kestävään elokuvamaratoniin vilttien alle. Aah sitä ihanuutta!
Lomalta odotan myös pientä leipomiskärpäsen puraisua, sillä Körilään valmistujaiset ovat JO kuuden kuukauden päästä enkä ole koskaan, en koskaan valmistanut voileipäkakkua. Olen siis henkisesti valmistautunut loihtimaan toinen toistaan vinompia ja epäonnistuneempia teoksia. Mutta voileipäkakku on sellainen asia, joka jokaisen naisen tulisi hallita, joten harjoitus tulee todella tarpeeseen. Minne kaikkialle vien voileipäkakkutekeleitäni, en vielä tiedä. Enhän niitä kaikkia voi itsekään syödä. Tai voisin, mutta ei ehkä kannata. :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti