...Ja annetaan hautua kannen alla viitisen päivää.

Kutsuvat minua välillä äkkipikaiseksi. Ovat oikeassa. Reagoin usein ennenkuin ehdin ajatella kunnolla. Kutsuvat minua myös hitaaksi. Ovat osittain oikeassa. Tarvitsen aikaa miettiä. Olen siis melko keskivertonainen - voin olla kahta asiaa yhtäaikaa, päinvastaisiakin. Kuin aurinkoisen lämpöinen talvipäivä.

Huomasin lämpeneväni Eurooppa-ajatukselle. Tarvitsi vain löytää oikeanlainen kohde. Ja hieman aikaa sulatella asiaa. Vielä ei olla sillä asteella, että ykköstoiveen ohi ajettaisiin, mutta vaihtoehto E ei kuulosta enää niin heikolta. Olen surffaillut Erasmusu-sivun kautta vuokra-asuntoja Bulgariasta, Kreikasta, Italiasta ja, omasta suosikistani, Hollanista. Groningenin kaupunki on tunnettu opiskelijakaupunki, jossa puhutaan sujuvaa englantia! Vuokrat ovat melko halpoja ja huoneistot kalustettuja halutessa, ja hintataso on melko halpa. Tosin melko lailla on vaikeaa löytää kalliimpi hintataso kuin omamme...=)

Tarkoitus ei toki ole viettää liikaa aikaa asunnossa, sillä Köriläs on varsin rauhaton pakkaus. Veikkaankin, että aina on laukku pakattuna ja liput varattuna jonnekin uuteen ja mielenkiintoiseen paikkaan. Itse innostuin Pisan kaltevasta tornista, Eiffel-tornista ja kyllähän joku rantalomaviikonloppukin aika ihanalta kuulostaa, vaikka Bulgarian rannikolle. Tai Kroatiaan, jonne on jo kauan ennustettu turistiryntäystä.

Saan usein kyselyjä siitä, mitä aion puuhata vuoden. Mitä itse tekisit, jos voisit tehdä mitä vain? Listallani on muun muassa uuden kielen opiskelu ja kovasti olisin innostunut myös leipomisesta. Harry Potter-sarja on myös luettava alkuperäiskielellä. Kuulostaa kuin se olisi jotain muinaiskreikkaa.. =) Mutta tekemistä siis on aina. Otan aikaa siis vain itselleni ja Köriläälle. Sounds like a plan, right?

Tänään, olen patsas (en pulu)

Hiljaista. Melkein voisi kuulla nuppineulan tippuvan pumpuliin. Raportointi on ollut vähäistä viime aikoina, koska ei yksinkertaisesti ole ollut mitään mainitsemisen arvoista. Paitsi nyt.

Ykköstoiveena oleva Amerikan suunta on hieman heikoilla jäillä. Körilään vaihtoyhteyshenkilö on hankkimassa vain yhtä vaihtopaikkaa koko Pohjois-Amerikkaan. Yksi. Koko koululle. Kun kaikki bisnesopiskelijat ovat etusijalla. Lohdutonta. Epätoivoista. Mahdotonta. Huokaus.

Vaihtoehdoksi jää puristaa tiukasti sormet ristiin ja toivoa parasta. Samalla peläten pahinta. Mahdollisuudet ovat prosenteissa alle yhden käden sormissa laskettavissa, mutta nyt jos koskaan ei pidä antaa epätoivon vallata mieltä. Kun on elämää, on toivoa. Joskus sitä vaan löytää timantin tunkiolta. En missään nimessä nimitä muita vaihtoehtoja tunkioksi, ainakaan ääneen. Mitä muita vaihtoehtoja on?

Paljonkin. On vain päästävä itsensä yli ja suunnattava Eurooppaan. Silmienpyöräytys. Toisille se olisi unelmien täyttymyt. Itävalta, Saksa, Hollanti, Romania, Bulgaria, Kreikka, Italia... Miksi kaikissa on sellainen toiseksiparhaan klangi? Sellainen mennään-nyt-hyvänen-aika-sitten-edes-tuonne -sävy. Ehkä kyseessä on laajempialainen perinteinen suomalainen itseinho, joka ei rajoitu oman valtion rajoihin vaan maanosan.

Sittenhän on vielä eräs vaihtoehto. Vaihtoehto B. Vaihtoehto Bangkok. Ei hullumpi! Mutta ei Amerikka.

Tämä on suurta! Tämä on ihme! Tämä on totta!

Aamu alkoi kuten mikä tahansa ilkeä maanataiaamu - toivoen, että edes mahatauti tulisi ja iskisi, jotta ei tarvitsisi liikahtaa töihin. Liskojen yö vei veronsa ja kuten usein, juuri ennen kellon soittoa uni maistui parhaimmin. Julmaa! Maanantaiaamut ovat aina sitä aikaa, jolloin ihmiset ovat oppineet välttämään seuraani. En vain ole sosiaalisella tuulella. En ole nukkunut. Ei kiinnosta.

Kahvitauolle päästyäni aamukiukuttelu oli jo hieman laantunut. Olin saanut purettua suuren kasan energiaa työtekoon. Jos olisin toimistohommissa, olisin sietämätön. Selasin hieman puhelinta, joka muuten ei ollut oma tuttu HTC:ni vaan lainassa oleva tiiliskivi, ja huomasin saaneeni sähköpostia. Kukahan se tämä on? En tunne. Kuka lie. Katson kuitenkin.

Kannatti. Maili oli työttömyyskassasta. Luin viestin uudelleen ja uudelleen. Hymy levisi kasvoilleni - tämähän tarkoittaa sitä, että työhistoriaa on riittävästi. Eli voin jäädä vuorotteluvapaalle kun haluan! Mieletöntä!

Puolet varmistettu. Toista puolta ei voi jättää muiden huoleksi, se on varmistettava myös itse. Ja se on luonnollisesti Körilään vaihto-osuus. Siihen palaan myöhemmin keväällä.

Näin sitä paniikkia luodaan...

...ainakin omassa päässä. Englanninkieli on aina ollut mieluinen. Pidän sen soinnusta ja ekstrovertaalisesta(onko tämä edes sana?) esitystavasta. Positiivisuus ja energisyys kuvaavat sitä mielestäni osuvasti. Välittäminenkin jopa, vaikkakin näin suomalaisesta näkökannasta se jos mikä on teennäistä.

Englanti kuulostaa niin helpota. Kun joku toinen sitä puhuu. Helppoa. Harjoittelu tekee mestarin. Joskus ajattelen englanniksi, ihan huvin vuoksi, ilman syytä. Vain, koska se on hauskaa. Kamalaa on todeta, että avatessasi suusi sieltä tuleekin joukko epämääräisiä sanoja ööm- ja aam-äänteillä maustettuna.

Siksi siis paniikki-ilmiö. Siksi, että viisumihaastattelu käydään englanniksi. Paniikki. Pieni sanastokertaus on siis enemmän kuin paikallaan. Kun pääsen alkuun, uskon kyllä pärjääväni jotenkin. Huomasin sen viime kesän lomareissulla: alussa kieli meni moninkertaiseen merimiessolmuun, mutta löystyi mukavasti viikkojen kuluessa, eihän ollut muutakaan vaihtoehtoa. Silti, kamalaa. Silti, paniikki.