maanantai 1. joulukuuta 2014

It´s on!


31.11. Ensimmäinen oksa taitettu.
Oksa kertoo, että on aika kaivaa paperileikkuri eetteristä ja panna paperia toiseen kiinni. Siis joulukorttien tekoa, jouluisen musiikin etsimistä ja ensimmäisen adventtikynttilän polttelua.
Kumpa se olisikin mennyt juuri noin. Aamun siivoilun jälkeen etsin musiikin, no problem. Ihanan jouluista!

Köriläs haki aiemmin tilaamansa puolikkaan possun. Siitä ne ongelmat sitten alkoi. Pitkä tarina lyhyesti, jouduimme hakemaan uuden vakuumipakkaajan. Puolet päivästä siis pakkasin possua, loput puolet ihmettelin, kuinka kukaan hullu kuvitteli tekevänsä 20 melko vaikeatekoista joulukorttia päivässä. Sain puolet tehtyä. Opin ja menin nurkkaan häpeämään.

Adventtikynttilä jäi polttamatta kaikessa metakassa. Nukkumaan pääsin vasta puoli 11 pintaan illalla, josta viimeisen vartin suoritin salaisia tonttuasioita.


Köriläs sai ihan oman tavarakalenterin makuuhuoneen lipaston päälle. Kummasti partion kuvakalenteri on edelleen avaamatta paketissaan...





1.12. Ennen oksan mainitsemia toimenpiteitä tein edellisen päivän savotan loppuun.  Saavutuksen tunne oli suuri kun viimein sain viimeisen kaksipuoliteipin kiinni. Olin varma, etten saa urakkaa tänäänkään tehtyä, mutta sain kuin sainkin. Muistan ensi vuonna tehdä esivalmisteluja, jotta voin vain viimeistellä kortit kuunnellen joulumusiikkia ja syöden suklaata(vaikka se onkin hyvin riskialtista, suklaiset sormet, you know...).




Surullinen mytty verhoja
Jouluverhotkin sain melkein paikalleen. Olkkarin kiskot on niin jumissa, ettei niihin ole juuri nyt mahdollista laittaa mitään. Pitäisi vaihtaa. Onneksi jouluiset lenkkiverhomme ei muutenkaan olisi soveltuneet. Köriläs lähti etsintämatkaan, mutta palasi tyhjin käsin. Verhot siis odotuttavat vielä itseään, toivon mukaan ei kauaa.

Silitysrautaa en ole vuosiin käyttänyt, mutta verhot siliävät parhaiten ripustamalla ne paikalleen ja sumuttamalla vettä niille. Reunoista voi samalla hellästi nykiä, jotta isoimmat rypyt suoristuvat. Loput hoituu vienolla valaisulla, mieluiten kynttilöitä tai hentoja jouluvaloja.


Huomenna on uusi jännittävä päivä. Mitähän oksilta silloin tippuu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti