...katsella kuplien muodostumista vichypullon reunoille. Eilen illalla makasin sängyllä ja tuijotin liki vartin yöpöydällä seisovaa pulloa. Vaikka päänsärky täytti pään, olin melko hyvillä mielin. Olimme muutamaa tuntia aiemmin palanneet kotiin ties monensiltako läksiäisiltä ja askeettisen mökkiolot olivat vaihtuneet anopin mukavaan sänkyyn ja sisävessaan.
Onni on.. ystävät. Ne, jotka vaativat vielä viimeisen illanvieton ennen maasta poistumista. Olo on välitetty aina kun joku sanoo, että kyllähän meidän vielä pitää tavata. Moni haluaisi matkalaukkuun, jokunen on ilmoittanut saapuvansa tapaamaan. Jokaisen olen toivottanut tervetulleeksi, paitsi sinne matkalaukkuun, siellä on jo ruuhkaa. Monia en ole tavannut aikoihin, mutta kun mahdollisuus tapaamiseen ei enää ole käytettävissä, halutaan kuitenkin vielä se viimeinen tilaisuus käyttää hyväksi.
Onni on... Imodium. Voin kertoa, että viimeisen viikon ajan on toiminut muukin kuin ajatuksen juoksu. Rokotteet lavantautiin ja koleraan ovat saaneet aikaan melkoisen muuttoparven, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Olo ihmisten ilmoilla on todella vaatinut pientä lääkitystä, sillä kaupan kassalla lompakkoa havitellessa voisi olkalaukusta lentävät varakalsarit tuottaa monia hymyileviä katseita ja yhdet punaiset kasvot. Voimmehan sopia, että tästä aiheesta ei enää keskustella?
Onni on... aika. Viime aikoina sitä ei ole liikaa ollut, mutta ne hetket, joina voin olla ja tehdä omia juttuja, ovat olleet kullan arvoisia. Kuten juuri tämä hetki. Tämä on sitä omaa ihanaa aikaa. Olet terapeuttini siellä, sinä, lukija. Enää en ole edes varma, mitä päivää eletään ja usein joudunkin varmistamaan sen kännykästä tai tietokoneelta. Oikeastaan aika ihanaa.
Onni on... yksinolo. En voi sanoa kammoksuvani seuraa, mutta viime aikoina muiden nurkissa vietetty aika on opettanut arvostamaan sitä harvaa hetkeä, kun sattuu olemaan talossa aivan yksin. Se ei ole edes päivittäin. Tällaiseen en ole tottunut. Usein Kotona vietin mielelläni aikaa yksin, tein omia juttujani ja nautin hiljaisuudesta. En silti valita. Tulee varmasti aika, jolloin kaipaan seuraa. Ei tosin ihan hetkeen. :)
Onni on... pysyvä asuinpaikka. Lentolaukkuelämä kuulostaa jännittävältä ja eloisalta, mutta oikeasti kaipaan jo kiintopistettä. Se paikka, jonne voi purkaa laukut eikä sen hetkistä lempipaitaa tarvitsisi etsiä. Parin viikon päässä siintävä hotellivaraus on tehty kuukaudeksi ja se jos mikä kuulostaa taivaalta. En halua kuulostaa kiittämättömältä, mutta onni on myös oma ruoka. Joskus lautaselle kolahtaa pastaa kun haluaisikin keventää salaatilla, joskus taas ei ole ehtinyt syödä juuri päivän aikana ja silloin se keveä ateria on juurikin valmistettu. Ilolla toki syön kaiken, minkä eteen joku on vaivan nähnyt, siitä ei ole kiinni, mutta omien halujen mukaan syöminen ei ole enää mahdollista. Joskus kapinoimme Körilään kanssa ja tuomme kaupasta omat eväät, mutta niihin suhtaudutaan melko kriittisesti. Nuoret ruokakapinalliset.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
torstai 4. heinäkuuta 2013
Tuuliajolla
Viime aikoina on ollut hieman vipinää ja vilskettä sekä muita kliseitä. Läppäri on pysynyt melko tiiviisti laukussaan nauttien yksinäisyydestään ja pienen loman jälkeen on taas entistä virkeämpi tositoimiin joutuessaan. Tänään vihdoin sain tilattua eBaysta caprileggingsit, oikeammin viidet tai kuudet, joita ihan jokaista tulen tarvitsemaan kuumaan ilmastoon muuttaessamme. Ostin kun halvalla sain, niin sanoo iskulausekin, ja mitä useammat tilasin, sitä enemmän säästin postikuluissa. Hintaa yksittäisille päntseille tuli n.5€/kpl ja vaikka tuotekuvauksessa luvattiin housut laadukkaiksi ja kestäviksi, jää tämä silti vain nähtäväksi. Halvat tai kalliit housut, molemmat, kestävät käytössäni likimain yhtä kauan.
Muuton saimme siis hoidettua kunnialla, kiitos niille monille apukäsille, jotka auttoivat! Saimme vuokrattua myös tutun kautta isomman jakeluauton, johon mahtui kaikki tarvittava senhetkinen omaisuutemme. Jota oli melko runsaasti. On toki edelleen, vaikka kaksi matkalaukkua ja lentolaukkua ovat tämänhetkisen omaisuutemme perusta ja kulmakivi. Pieni määrä peruskosmetiikkaa ja hirmuinen määrä vaatteita täyttää noidenkin laukkujen ahnaat vatsat. Myös Körilään kengät ovat pakattu mukaan, sillä kokoa Kanootti ei varmasti löydy Lilliputtimaasta. Itsekin taisin parin jos toisenkin pakata, mutta siihen minulla on oikeus. Olen nainen! Nainen, God dammit!
Sunnuntaina siis jätimme hyvästit Kodille. Yksi avainnippu vähemmän laukussa muistuttaa, että enää ei ole sitä kiintopistettä, jonne kaivata pitkän päivän jälkeen. Tai jota ikävöisi. Uusi omistajakin voisi tykätä huonoa, jos joku lauantai-yö hieman humaltuneena saisin soperrettua Kodin osoitteen ja vain ilmaantuisin pahantuulisena oven taakse kun olenkin hukannut avaimet. Yritänkin pitää mielessä, että Home is where the heart is. En ikävöi kamalia kulahtaneita tapetteja, saati pakkeloitua eteisen seinää enkä kyllä liiemmin eripari lattiaa eteisen, olohuoneen ja keittiön kesken. Mitähän sitten mahdan ikävöidä? En seiniä, lattiaa, parveketta - ehkä vain sitä linnaketta, omaa pesäpaikkaa, jossa voi olla oma herransa(tai rouvansa) eikä kenelläkään ole mitään sanottavaa asiaan.
Muistoissa Koti säilyy aina. Se on se paikka, jossa pojat pelasivat Wiitä lauantai-iltaisin ja joivat olutta, kaikilla oli hauskaa eikä ketään häirinnyt vihreän kamalan sohvan huono istuttavuus. Se on myös paikka, jossa olen järjestänyt pikkujoulut Murmelilleni ja sain aikaiseksi melkoisen kynttilämeren, oli tunnelmallista joululaulujen soidessa ja istuimme vihreällä kamalla sohvalla. On myös tapahtunut paljon sellaista, joista vihreä kamala sohva vain kuiskisi hiljaisella äänellä. Taidan ikävöidä hieman myös sitäkin.
Huominen viimeinen työpäivä saapui aivan liian nopeasti. Olisin mieluusti halunnut saada useamman asian tehtyä, mutta kuten työkaverit lohduttivat, heillä on koko syksy aikaa hoitaa ne. Huono omatuntoni ei silti juurikaan tästä vakuuttunut, mutta toivon saavani muuta mietittävää pian. Akkalauma oli järjestänyt minulle ihanan puuhapussin läksiäislahjaksi, vaikka nyt varsinaisesti en lähdekään kokonaan pois. Siellä oli muun muassa suklaata, salmiakkia, Tamperekirja ja kermana pohjalla Suomen pelipaita. Olin kovin otettu, sillä en odottanut oikeasti mitään enkä osannut arvata lainkaan. Lämpöisen pörröisen ihana tunne siivitti siis tätä työpäivää ja epäilemättä vielä monia tuleviakin lomapäiviä Bangkokin lämmössä.
Pitäisi olla jo nukkumassa, väsyttääkin, mutta nyt en malta. Haluan saada nämä rivit luettavaksesi, jotta tiedät, etten ole unohtanut sinua, lukijani. Viime päivityksestä on jo tovi ja kaipasin hieman tuuletusta korvien väliin. Nyt kun olen antanut kaikkeni, voin hyvillä mielin painua pehkuihin. En todennäköisesti saa unta tietäen huomisen olevan viimeinen työpäivä, tyhmä Ykkönen, monia ajatuksia päässä miettien, mitä olen unohtamassa ja mitä piti vielä tehdä. Joko lähden huomenna hyvin aikaisin tai hyvin myöhään. Mutta nyt on liian myöhäistä ajatella sitä.
Muuton saimme siis hoidettua kunnialla, kiitos niille monille apukäsille, jotka auttoivat! Saimme vuokrattua myös tutun kautta isomman jakeluauton, johon mahtui kaikki tarvittava senhetkinen omaisuutemme. Jota oli melko runsaasti. On toki edelleen, vaikka kaksi matkalaukkua ja lentolaukkua ovat tämänhetkisen omaisuutemme perusta ja kulmakivi. Pieni määrä peruskosmetiikkaa ja hirmuinen määrä vaatteita täyttää noidenkin laukkujen ahnaat vatsat. Myös Körilään kengät ovat pakattu mukaan, sillä kokoa Kanootti ei varmasti löydy Lilliputtimaasta. Itsekin taisin parin jos toisenkin pakata, mutta siihen minulla on oikeus. Olen nainen! Nainen, God dammit!
Sunnuntaina siis jätimme hyvästit Kodille. Yksi avainnippu vähemmän laukussa muistuttaa, että enää ei ole sitä kiintopistettä, jonne kaivata pitkän päivän jälkeen. Tai jota ikävöisi. Uusi omistajakin voisi tykätä huonoa, jos joku lauantai-yö hieman humaltuneena saisin soperrettua Kodin osoitteen ja vain ilmaantuisin pahantuulisena oven taakse kun olenkin hukannut avaimet. Yritänkin pitää mielessä, että Home is where the heart is. En ikävöi kamalia kulahtaneita tapetteja, saati pakkeloitua eteisen seinää enkä kyllä liiemmin eripari lattiaa eteisen, olohuoneen ja keittiön kesken. Mitähän sitten mahdan ikävöidä? En seiniä, lattiaa, parveketta - ehkä vain sitä linnaketta, omaa pesäpaikkaa, jossa voi olla oma herransa(tai rouvansa) eikä kenelläkään ole mitään sanottavaa asiaan.
Muistoissa Koti säilyy aina. Se on se paikka, jossa pojat pelasivat Wiitä lauantai-iltaisin ja joivat olutta, kaikilla oli hauskaa eikä ketään häirinnyt vihreän kamalan sohvan huono istuttavuus. Se on myös paikka, jossa olen järjestänyt pikkujoulut Murmelilleni ja sain aikaiseksi melkoisen kynttilämeren, oli tunnelmallista joululaulujen soidessa ja istuimme vihreällä kamalla sohvalla. On myös tapahtunut paljon sellaista, joista vihreä kamala sohva vain kuiskisi hiljaisella äänellä. Taidan ikävöidä hieman myös sitäkin.
Huominen viimeinen työpäivä saapui aivan liian nopeasti. Olisin mieluusti halunnut saada useamman asian tehtyä, mutta kuten työkaverit lohduttivat, heillä on koko syksy aikaa hoitaa ne. Huono omatuntoni ei silti juurikaan tästä vakuuttunut, mutta toivon saavani muuta mietittävää pian. Akkalauma oli järjestänyt minulle ihanan puuhapussin läksiäislahjaksi, vaikka nyt varsinaisesti en lähdekään kokonaan pois. Siellä oli muun muassa suklaata, salmiakkia, Tamperekirja ja kermana pohjalla Suomen pelipaita. Olin kovin otettu, sillä en odottanut oikeasti mitään enkä osannut arvata lainkaan. Lämpöisen pörröisen ihana tunne siivitti siis tätä työpäivää ja epäilemättä vielä monia tuleviakin lomapäiviä Bangkokin lämmössä.
Pitäisi olla jo nukkumassa, väsyttääkin, mutta nyt en malta. Haluan saada nämä rivit luettavaksesi, jotta tiedät, etten ole unohtanut sinua, lukijani. Viime päivityksestä on jo tovi ja kaipasin hieman tuuletusta korvien väliin. Nyt kun olen antanut kaikkeni, voin hyvillä mielin painua pehkuihin. En todennäköisesti saa unta tietäen huomisen olevan viimeinen työpäivä, tyhmä Ykkönen, monia ajatuksia päässä miettien, mitä olen unohtamassa ja mitä piti vielä tehdä. Joko lähden huomenna hyvin aikaisin tai hyvin myöhään. Mutta nyt on liian myöhäistä ajatella sitä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)