Löysin seinät meidän kodista. Olin jo unohtanut. Normaalisti tiivis tavarakasa peittää näkyvyyden varsin tehokkaasti. Eipä enää.
Sain siis raivattua kotia. Valmista täällä ei vielä ole enkä millään muotoa kehtaisi vielä äitee kutsua kylään, mutta ollaan jo vähintään puolimatkassa. Kirjahyllyn vitriinissä on lasitavaraa matkamuistojen sijaan, sohva vaikuttaa varsin yksinäiseltä ja tietokonepöytä poistettiin tehdäkseen tilaa keyboardilleni. Olohuoneessa on siis väljää! Ongelma enää on tapetti, joka oli hieno 8 vuotta sitten valitessamme ei-sisustuksellisesti jonkin neutraalin kuvion vain. Kamala. Mutta sitä ei enää kauaa tarvitse ihmetellä.
Löysimme siis välittäjä. Hauska heppu, nuori, puhuu ehkä hieman liikaa. Mutta vaikuttaa aidolta. Sellainen ihminen, jolta voisin kuvitella ostavani kodin. Oli myös aidosti iloinen kun valitsimme hänet. Haluaisin ajatella, että hän tarvitsi juuri meidän välityskeikan. Kuulostaa varmasti hullulta.
Laitoin siis vuorotteluvapaahakemuksen eteenpäin. Varsin iloinen ja ystävällinen henkilö organisaatiosamme otti hakemukset vastaan ja nyt enää toivon parasta. Yritän olla ajattelematta sitä faktaa, että tilalleni tulee ottaa pitkäaikaistyötön ja heikäläisistä on talossamme pitkä historia. Eikä aina niin mairitteleva. Suoraan sanottuna pelkään sitä paskamyrskyä, jonka lähtöni mahdollisesti aiheuttaa. Pidän kollegoistani enkä toivo heille ainakaan huonompaa vaihdokkia. En pääse itse vaikuttamaan prosessiin, joten on todella parasta vain olla ajattelematta asiaa. Helppoa.. Kesäkuussa tulee vasta vastaukset, siihen asti olen kuin kissa pistoksissa.
Vielä ei siis muuta tapahdu. Muuta kuin että tulen hulluksi kaikesta tästä odottelusta. Huvitun suuresti lukiessani viimeisimän lauseen, sillä en sentään takamuksellani ole istunut ja odotellut. Mieleni orjaleiri pitää siitä huolen. Pitää ehtiä, pakko tehdä, pakko pakko pakko. Mikä pakko tässä on, kyllähän sitä vähemmällä stressaamisellakin ehtisi. Neurootikko mikä neurootikko.
Lopuksi hyviä uutisia: verotoimisto ilmoitti itsestään. Lause, jonka harva lausuu. =) Tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Liki koko aikuisiän olen pitänyt korkeampaa veroprosenttia, jotta vältyn veromätkyiltä. Kerran sain, en enää koskaan halua. Yleensä vaihtelen prosenttia muutaman yksikön tarkkuudella. Tänä vuonna joulu tuli siis ajoissa, sillä ensimmäinen numero on 2 ja lopuilla kolmella ei ole merkitystä. Ei pilkkua välissä. En voisi olla tyytyväisempi! Rahat tulevat tarpeeseen. Rahapussin pohja alkanee joulun tienoilla pilkahdella, joten varsin sopivaan väliin tulevat nuokin rahat. Voin jopa ostaa ehkä itsellenikin jotain kivaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti