Good news, everyone!

Löysin seinät meidän kodista. Olin jo unohtanut. Normaalisti tiivis tavarakasa peittää näkyvyyden varsin tehokkaasti. Eipä enää.

Sain siis raivattua kotia. Valmista täällä ei vielä ole enkä millään muotoa kehtaisi vielä äitee kutsua kylään, mutta ollaan jo vähintään puolimatkassa. Kirjahyllyn vitriinissä on lasitavaraa matkamuistojen sijaan, sohva vaikuttaa varsin yksinäiseltä ja tietokonepöytä poistettiin tehdäkseen tilaa keyboardilleni. Olohuoneessa on siis väljää! Ongelma enää on tapetti, joka oli hieno 8 vuotta sitten valitessamme ei-sisustuksellisesti jonkin neutraalin kuvion vain. Kamala. Mutta sitä ei enää kauaa tarvitse ihmetellä.

Löysimme siis välittäjä. Hauska heppu, nuori, puhuu ehkä hieman liikaa. Mutta vaikuttaa aidolta. Sellainen ihminen, jolta voisin kuvitella ostavani kodin. Oli myös aidosti iloinen kun valitsimme hänet. Haluaisin ajatella, että hän tarvitsi juuri meidän välityskeikan. Kuulostaa varmasti hullulta. 

Laitoin siis vuorotteluvapaahakemuksen eteenpäin. Varsin iloinen ja ystävällinen henkilö organisaatiosamme otti hakemukset vastaan ja nyt enää toivon parasta. Yritän olla ajattelematta sitä faktaa, että tilalleni tulee ottaa pitkäaikaistyötön ja heikäläisistä on talossamme pitkä historia. Eikä aina niin mairitteleva. Suoraan sanottuna pelkään sitä paskamyrskyä, jonka lähtöni mahdollisesti aiheuttaa. Pidän kollegoistani enkä toivo heille ainakaan huonompaa vaihdokkia. En pääse itse vaikuttamaan prosessiin, joten on todella parasta vain olla ajattelematta asiaa. Helppoa.. Kesäkuussa  tulee vasta vastaukset, siihen asti olen kuin kissa pistoksissa.

Vielä ei siis muuta tapahdu. Muuta kuin että tulen hulluksi kaikesta tästä odottelusta. Huvitun suuresti lukiessani viimeisimän lauseen, sillä en sentään takamuksellani ole istunut ja odotellut. Mieleni orjaleiri pitää siitä huolen. Pitää ehtiä, pakko tehdä, pakko pakko pakko. Mikä pakko tässä on, kyllähän sitä vähemmällä stressaamisellakin ehtisi. Neurootikko mikä neurootikko.

Lopuksi hyviä uutisia: verotoimisto ilmoitti itsestään. Lause, jonka harva lausuu. =) Tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Liki koko aikuisiän olen pitänyt korkeampaa veroprosenttia, jotta vältyn veromätkyiltä. Kerran sain, en enää koskaan halua. Yleensä vaihtelen prosenttia muutaman yksikön tarkkuudella. Tänä vuonna joulu tuli siis ajoissa, sillä ensimmäinen numero on 2 ja lopuilla kolmella ei ole merkitystä. Ei pilkkua välissä. En voisi olla tyytyväisempi! Rahat tulevat tarpeeseen. Rahapussin pohja alkanee joulun tienoilla pilkahdella, joten varsin sopivaan väliin tulevat nuokin rahat. Voin jopa ostaa ehkä itsellenikin jotain kivaa...

Busted

Tiedän, että olet siellä. Yrität tavalla tai toisella vandalisoida rakasta konettani tai päästä käsiksi henkilötietoihini. Juuri sinä, joka et ymmärrä sanaakaan kirjoittamastani tekstistä. Jäit kiinni.

Blogiani on kurkittu yli 100 kertaa. Vaikka en edes ole kertonut yhdellekään ihmiselle. Kukaan ei kommentoi. Käynnistäsi jää kuitenkin merkintä. Jätät nettisivumerkinnän, jolle toivot minun eksyvän. Ei käy. En ole eilisen teeren tyttöjä.

En tehnyt blogiani Sinua varten. Tein sen itseäni varten. Saan purkaa ajatuksia ja selvitellä pääni sisällä vallitsevaa kaaosta. Ehkä joku joka etsii jotain, löytää sitä täältä. Tietoa. Ajankulua. Sulaa kaaosta. Ehkä kirjoitan itselleni.

Toivon kipinästä lupausten rovioon

Ihme suuri - kirpparipöytä on varattu! Se vaati pitkään harkitun prosessin, yhden motivoituneen raivaajan ja Körilään. Jälkimmäisimmäksi mainittu tosin otti osaa vain varaamalla pöydän, mutta tärkeä osa sekin. =) Itse asiassa pöytä on jo täytettykin. Mahtavaa!

Körilään vaihtoyhteyshenkilö, toinen heistä, lupaili paikkaa ainakin Alankomaista, kuitenkaan voimatta sitä täysin varmaksi todeta. Todennäköisyydet ovat siis puolellamme, sillä on yli 90% varmaa, että jätämme kaiken tutun ja tutustumme aivan uuteen ympäristöön. Toisen kerran, mahtavaa! Suorastaan loistavaa! Ihanaa! Upeaa!

Ja "sokerina" pohjalla, pomo kertoi, että vuorottelu olisi haettava huhtikuun loppuun mennessä juuri tulleen tiedonannon mukaan. Joten melko kylmiltään se siis on tehtävä. Ilman varmaa tietoa. Eipä muu auta, sitten teemme siten. Apua. Se on aivan juuri. Tämä siis tapahtuu! Oikeasti.

Minun "Ferrarini"

Ilahduttavan paljon tarpeetonta tavaraa odottaa lattialla laatikoissa kirpputorille vientiä. Tein pienen hinnoittelukaavakkeen excelillä nähdäkseni loppusumman, jos saan kaiken myytyä. Vaikka kaikkea en ehtinyt vielä hinnoitella, sain summaksi jo huimat 200€! Ja mielestäni hintani olivat melko pieniä, lukuunottamatta muutamaa Tupperin astiaa, joiden arvo itsessäänkin on jo melko kiva. Osa niistä on vielä ajalta, jolloin toimin jälleenmyyjänä ja sain useita tuotteita kuvaston ulkopuolelta. Näitä on vaikein hinnoitella kun niille ei ole edes vertailukohtaa. Ovat tarpeettomia ja toivon niille löytyvän aktiivisemman kodin.

Pieni haikeus iskee kun katselee kaikkea sitä tavaraa, josta on luopumassa. Olen kai materialisti. Silti on jotenkin ihanaa ajatella, että ainakin osa päätyy kirpputorin kautta sellaisille ihmisille, jotka iloitsevat niistä yhtä paljon kuin itse aikanaan. Anna hyvän kiertää.

Kevät antaa vielä odotuttaa itseään. Jää lyhyeksi, sanovat. Kesää siis kai tulisi mieluummin ajatella ja sehän sopii. Laskin kesäloman alkuun olevan 17 viikkoa, mutta taisin laskea väärin. 3 kuukautta ei kai voi olla 17 viikkoa? Tarkistin, se on 13 viikkoa. Kuinka noloa... =) Oli siihen sitten 13 tai 17 viikkoa, on todettava, että vähältä se vaikuttaa. Siinä ajassa pitäisi tapahtua niin paljon, että on parempi olla ajattelematta. Muutoksiin on totutauduttu ajatustasolla jo kauan, mutta pian ne eivät ole enää ajatuksia. Ne ovat toteutumia.

Elämässä on vain kaksi tragediaa: toinen on se ettei saa haluamaansa, ja toinen että sen saa. Luulin sitä Oscar Wilden sitaatiksi, mutta Wikipedia väittää sen sanoneen ihminen nimeltä George Bernard Shaw. Never heard. Mutta asiaa silti mies puhui. Otan tuekseni kuuluisan Ferrari-skenaarion. Mies haluaa Ferrarin. Punaisen. Haluaa enemmän kuin mitään. Kaunis, virtaviivainen, Ferrari. Mies ostaa sen ja se muuttuukin kulkuneuvoksi. Miehellä on auto. Keino päästä paikasta toiseen. Traagista? Ei ehkä. Mutta unelmasta tulee totta. Onko mies tyytyväinen? Todennäköisesti hetken. Sitten tulee uusi mielihalu. Mikään ei riitä. Aina tulee uusi "Ferrari". 

Minun "Ferrarini" on päästä vieraaseen maahan. Matkustaa ja nähdä maailmaa. Tiedätkö, siellä on aivan mielettömiä asioita odottamassa! Ihmeitä, maisemia, uusia kokemuksia. Ja toivon mukaan myös uusia ihmisiä. Muita, jotka ajavat "Ferrariaan".