Kevään kaipuu. Sulat tiet, lämmin aurinko ja ensimmäinen t-paitakeli. Sitä ei nyt saanut, mitä tilasin, aamuinen -20 asteen pakkanen välihousuineen ja tuplapaitoineen ei lupaa kevään tuloa. Vanha kansa sanoo lohduttavasti, että lumet lähtee sitten kertaheitolla. Työkaveri kertoi hiirenkorvien tulevan toukokuun puolessa välissä. Hän ottaa tammikuun ensimmäisten plussakelien aikaan koivun oksia maljakkoon ja laskee, kuinka monta päivää kestää hiirenkorvien tulo ja sitten niin monta viikkoa on jäljellä luonnossa kevääseen. Samainen työkaveri on opettanut myös, mistä lasketaan pääsiäinen. Tiedätkö itse? Se on kevätpäivän tasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Siksi se siis vaihtelee joka vuosi.
Välittäjää olen edelleen vailla asunnollemme. Vielä ei olla päästy esittelyihin asti, vaikka niitäkin joka sunnuntai on seutu väärällään. Köriläs on varsin epäaktiivinen asian suhteen, vaikka sillon tällöin toteaakin jotain sen suuntaista, että eiköhän sitä pian pitäisi... Sitten kun listaan lähialueen eri esittelyt ja vaihtoehdot, ei sitten jaksakaan juuri nyt perehtyä. Miehet...
Toukokuu on monessa mielessä odotettu. Silloin nimittäin selviää Körilään vaihtokuviot! Jos lähdetään niin minne lähdetään. Koska lähdetään on jo tiedossa, tai ainakin alustavat tutkinnat ovat johtaneet erääseen aivan tiettyyn heinäkuun viikonloppuun. Työpaikalla kaipaavat myös kovasti tietoa, jotta voidaan palkata uusi työntekijä tilalleni siksi aikaa. Ja itsekin toki haluan jo päästä suunnittelemaan loppukesää. Toukokuun lopulla käykin melkoinen kuhina kaiken suunnittelun ja pohtimisen kanssa. Silloin bloggailen todennäköisesti enemmänkin surffailun lomassa ja laitan linkkejä muistiin, yms.
Juttelin pomoni kanssa lomasta ja kyselin taas tyhmiä, tällä kertaa sitä, että meneekö lomaltapaluurahat, jos pidän loman suoraan ennen vuorottelua eli en käy välissä töissä. Kuukausipalkkalaisena näin ei kuulemma käy, joten kesäloman alku merkitsee pitkän vapaaputken alkua. Kaikki 6 viikkoa lomaa siis kerralla ennen vuorttista. Jihuu! Ensi vuonna lomaa ei sitten juuri jää talvelle, mutta haittaneeko tuo... =D Ja seuraavaan vuoteenkin se vaikuttaa, mutta eipä se oikeasti ole niin vaarallista. Säästövapaita pomoni ei suosi eli niitä en lähtenyt edes vonkaamaankaan. Mutta käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että on enää kolme täyttä kuukautta aikaa! Hui!
Mieli on jo tehnyt kotiaan Alankomaihin, vaikka muitakin ihania vaihtoehtojakin on. Asuntoja olen jo surffaillut, jotka maksavat n.800€ kalustettuina ja taisivat olla iso osa vielä kolmioitakin. Saamme mahdolliset vieraat majoitettua mukavasti. Finnairin lento(menopaluu) maksaisi 200€/nuppi Amsterdamiin, josta on vielä matkaa joko Groningeniin tai Venloon. Bussi, juna vai joku muu? Poissuljettua ei tosin ole sekään, että ajamme autolla Ruotsin kautta Tanskaan ja sieltä Saksan kautta Alankomaihin. Hampuriin ja Travemundeen pääsee lautallakin, mutta se kuulosti melko kalliilta kesäaikana. Liki 900€ auton ja hytin kanssa! Lauttamatka kestää 27 tuntia eli hytti olisi melko olennainen nukkumisen kannalta, pelkkä "kansipaikka" sisältyy n.150€ hintaan. Per pää. Plus auto. Kallista.
Korvaleikkauksesta ei ole vielä kuulunut mitään, joten kiltisti odottelen lääkärisedän aikaa ensi viikolla, jolloin hän tehnee päätöksen asiasta. Toivon kovasti operaatiota ennen kesää, jos siis sellainen on pakko suorittaa, sillä kesällä on muutakin tekemistä kuin sairastella. Ja jos on lennettävä, korva ehtii parantua riittävästi. Kai tuokin operaatio osuu juuri toukokuulle. Jolloin on muutakin mietittävää.
Mieluusti kertoisin jotain uuttakin, mutta sellaista ei vielä valitettavasti ole. Mieluusti myös seuraavassa bloggauksessani kertoisin meidän löytäneen kiinteistönvälittäjän omalle kotoisellemme. Sitä siis odotellessa... Ihanaa keväänodotusta, anyways!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti